Leipominen on kyllä mahtavaa. Kokeilin paria uutta leipäreseptiä, tavoistani poiketen hiivallisia. Kurpitsansiemenleivästä tuli suht hyvää, mutta hieman pelkän vehnän pureminen pännii. Jotenkin sitä on niin ehdollistunut jo kaikille täysjyville ja leseille leivissäkin. Seuraavan kerran lisään siihen leseitä, pähkinöitä tai jotain jyviä. Kauraleipä oli tosi hyvää: siirappi tuo siihen jänskän makean vivahteen.
Illalla näin tanskalaisen leffan Kosto, joka ei ehkä ollut ihan paras leffa viimeisillään olevalle. Mutta helvetin hyvä se oli! Sehän on Tanskan ehdokas ulkomaisen Oscarin voittajaksi. Eikä ansioitta: kaunista kuvaa, koskettava tarina ja hyvät näyttelijäsuoritukset. Taas kerran tuli osoitetuksi, että tanskalaiset tekevät tällä hetkellä maailman parhaat elokuvat (Submarino, Antichrist, muita mainitakseni). Kostonkin on tuottanut von Trierin firma Zentropa - pieni maa, pienet piirit. Olin liikuttunut mutta innoissani - ja olen edelleen.
Yösydämellä ehdin vielä neuloa loppuun liinailuvillasukat, joista tuli aivan jumalattoman rumat! Haha! No, toivottavasti ne ovat ainakin lämpimät.
Illalla jumppapallon päällä nuokkuessani mietin taas synnytystä. Kuinka jo odotan tapaavani mahassani ikuisuuden pesineen kääpiön ja samalla pelkään synnytystä aivan helvetisti. Painajaiset eivät ole jättäneet minua kaikesta synnytykseen liittyvästä järkeilystäni huolimatta rauhaan. Unissa kätilöt ja lääkärit arvioivat vauvan koon ihan pieleen ja sitten pitäisi pusata pihalle sellainen esikouluun valmis pikkuihminen. Näihin uniin liittyy se malttamaton synnytyksen käynnistymisen odotus, koska toivon hartaasti, ettei LA pauku yli pahemmin, jottei vauva kasvaisi niin kauhean isoksi. Pahimmat painajaiset minulle aiheutti muistaakseni Vauva-lehdessä ollut synnytyksenjälkeistä masennusta käsittelevä juttu, jossa synnytys ei mennyt ihan niinku Strömsössä. Unessani pää on jo ulkona, mutta siihen tyssää, koska hartiat eivät mahdu tai kohtu ei supistele tai jotain. Ja sitten on pakko repiä ties millä pihdeillä ja imukupeilla. Toinen mitä stressaan on suu/kasvotarjonta. Neuvolan terkkarikin maanataina kertoi, ettei sitä voi oikein ennakoida, kun vauva saattaa vasta kanavassa kiertyessään päätyä "väärään" asentoon. Sanoi, että yleensä ongelmia tulee heille, joilla vauva ei ole painunut alas lantioon tai kiinnittynyt. Minulla molemmat jo tapahtuneet, mutta silti stressaan.
Pakko kai tässä on vain yrittää rauhoitella itseään, että suurin osa synnytyksistä menee sillä tavalla hyvin tai ainakin kohtuullisesti, että harva synnytykseen kuolee. Onhan sellaisetkin tilastot takuulla olemassa? Mistäköhän ne löytäisi...
5 kommenttia:
Tsemppiä, tiedän tunteen. Mä en kummankaan lapsen kohdalla uskaltanut juuri ajatella synnytystä etukäteen, olisin luultavasti mennyt ihan paniikkiin, etenkin tän toisen kohdalla, kun esikoisen synnytys ei ollut mikään mukavin kokemus. Mutta kyllä siitä selviää, ja voi jopa yllättyä positiivisesti, kuten mulle kävi tämän toisen kanssa. :D Ja vaikka synnytys olisi ihan helvetistä, niin (hyvin todennäköisesti) siitäkin selviää. Pitää vain pitää katse palkinnossa. ;)
Olisin kommentoinut jotain kannustavaa... mutta katseen pysähdyttyä _yhdentoista tunnin yöuniin_ jätän kateellisena ja katkerana (syystä, että olen viimeiset kolme viikkoa nukkunut huonosti klo 22-04 paria poikkeusta lukuunottamatta) nyt kannustamatta ;D
Eikun pakkohan mun on olla lohduttava ja solidaarinen, vaikka hampaita kiristellen: on äärimmäisen harvinaista, että äiti tai lapsi normiraskaudessa menehtyisi synnytykseen. Suunnitelmien mukaan ei yleensä mene kuin suunnitellut sektiot...
Mun esikoinen syntyi niin nopeasti, että jäi kivunlievitykset saamatta vaikka ilmoitin synnytyssuunnittelussa ja tositoimissa, että kaikki mömmöt tänne vaan kun sattuu niin perkuleesti. Nyt aattelin sitten toisinpäin että pysytellään luomuna ellei ala näyttää siltä, että homma ei ilman lievitystä etene. Siskon esikoista piti pitkän käynnistyksen ja synnytyksen myötä avittaa imukupilla kun siskolta alkoi loppua jaksut (en ihmettele yhtään kun käynnistysvuorokausien aikana ei saanut nukuttua) ja ihan hyvähän siitäkin muksusta tuli :)
Joten anna mennä vaan kokemusta kohti, nauti vielä siitä että kohtulaista on helpompi hoitaa kuin ulkoistettua vauvaa ;) Kalkkiviivoilla ollaan!
Kiitti tsempeistä! :) Ja onnea vielä Minttukrokantti! Wandabe, kalkkiviivat tosiaan jo häämöttävät.
Eespäin, eespäin tiellä taistojen! Tästä on vähän vaikea perääntyä enää. Enkä toki villeimmissä kuvitelmissanikaan haluaisi; just ostin vauvalle ihanan jouluaaton vaatesetin Polarn o. Pyretistä! :) Myymälässä oli paljon äitejä vauvoineen ja ajattelin vain, että kaikki nuo ovat synnyttäneet nuo kakaransa kuka milläkin tavalla ja menestyksellä eli että kaipa siihen vaan jotenkin kykenee. Ihmiskeho on ihmeellinen ja luotu juuri lisääntymistä varten ja toisaalta kätilöt ovat ammattilaisia.
Näin just, en minäkään tiennyt mitään synnyttämisestä ennen esikoisen pusaamista ja mun äidin synnytysten sekä kaikkien synnytysvalmennusten perusteella varustauduin henkisesti vuorokauden äheltämiseen, joten yllätyin kaikin tavoin (kaikki kolme vaihetta yhteensä 7h). Ja silti onnistui ihan hyvin, vaikka olin häkellyksissäni ja varautumaton.
Mut siellä synnytyksessä on eräs, joka tietää synnytyksestä vielä vähemmän kuin sinä - eli vauva :)
Vauvahan siitä synnytyksestä just tietääkin, luonto vetää sen ulos sieltä ja se ei yritä järkeillä tai suunnitella tai pistää vastaan.
Lähetä kommentti