Aivan mahtavaa, kun kääpiö alkaa tuntua jo ihan tutulta tyypiltä! Varsinkin nyt äitiysloman alun myötä, kun olen luopunut kokonaan kahvin juonnista, eikä se ole enää missään vaiheessa päivää "aineiden vaikutuksen alaisena" - enkä sen puoleen minäkään.
Vatsassa on ilmiselvästi iltavirkku kuten vanhempansakin. Eilen illalla sain neulomispuuskan, juoksin sateessa lankaostoksille ja aloitin pitkävartisten villasukkien neulomisen - ovat hyvät kantoliinailussa. Neulominen meinasi tyssätä alkuunsa, kun kääpiö möyri kuin viimeistä päivää. Jos se on tällä tuulella, ei silittelykään auta. Siispä aloin laulaa. En muistanut kuin Tuu-tuu-tupakkirullan sanat, joten laulaa luikauttelin muutaman kerran tuntemiani paria säettä. Ja kääpiö rauhoittui!
Aamulla heräsin kummalliseen tunteeseen, poikkuksellisesti vain yhden yöllisen vessaherätyksen jälkeen, ettei kaikki ole kunnossa; vatsassa oltiin yllättävän hiljaa. Tuupin kääpiötä, silitin ja hetkutin. Ei mitään. Yleensä saan potkun heti vastaukseksi. Nousin ylös ja sheikkasin kunnolla vatsaa. Johan heräsi. Poloinen oli autuaasti yöunilla, kun äiti tulee tempomaan. Otin ansaitusti vastaan iskuja seuraavan puolituntisen, kunnes lapsi taas nukahti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti