Helpotuksen huokaus

Eilen olimme Naistenklinikalla ekassa ultrassa ja labrakokeissa. Pesupallokin pääsi mukaan vapaapäivänsä ansiosta. Kätilö, jonka nimi meni täysin ohi meiltä molemmilta ja jota kaikista seinällä olevien lappujen kielloista huolimatta rempseästi kättelin, oli oikein mukava: luotettavan oloinen ja jämti vanhempi nainen. Kivempi näin kuin nuoren tyttösen pakeilla.

Heti alkuun minut passitettiin puolimakuulle tuoliin ultrausta varten. Ensiko kokeiltaisiin vatsan päältä. Ja hyvin näkyi! Aivan selkeästi 3,74mm pitkä vauvaa muistuttava cashew-pähkinän muotoinen tyyppi siellä köllötteli selällään. Sydän läpätti hurjasti: 120-160 lyöntiä minuutissa. Kysyin kätilöltä, että näyttäkö sillä olevan kaikki raajat ihan oikeissa paikoissa, ja kätilö esitteli nilkoista ristissä olevat jalat ja yhdessä olevat kätöset. Pää oli tietysti täsäs vaiheessa suhteettoman suuri, ja siitä erottuivat hyvin nenä (hah, tulee äitiinsä!), suu, korvat ja silmätkin. Pieni oli niin kovin rauhallinen, että kätilön oli aluksi vaikea saada mitta niskapoimusta, joka sekoittuu helposti nestekalvoon, jonka päällä toukka pötköttää. Kätilö kysyi, olenko syönyt kunnon lounaan (vastaanottoaika oli 13.30), kun sikiö on niin paikallaan. Alhainen verensokeri vaikuttaa kuulemma sen vireyteen. Kätilö passitti minut hetkeksi tanssimaan ja hyppelehtimään, kunnes taas makuulle, ja pomppasihan pienoinen. Niskapoimumitaksi tuli 0,7, mikä ei ole siis lähelläkään jatkotutkimusrajaa kolmea. Hieno juttu! Helpotus oli suuri ja Pallokin virnisteli viereisellä tuolilla.

Lasketuksi ajaksi tuli sikiömitan - ja arvelujeni - mukaan 6.12., itsenäisyyspäivä.

Ultrasta juoksin mehuautomaatin kautta labraan. Siellä imivät kahdeksan pulloa verta eri arvoja varten. Viikon päästä saamme kotiin tuloksia. Toivoa sopii, että niissä ei ole mitään ihmeitä. Olemme Pallon kanssa molemmat aika luottavaisia.

Eilen ja tänään olemme nauttineet koko perhe auringosta ja lämmöstä. Eilen terassilounaalla ja kaupungilla kuljeskelulla, tänään torikiertelyllä ja puistopiknikillä.

Yritän aloittaa nyt illalla pakkailun, sillä lennähdän huomenna iltapäivällä Italiaan apurahan kanssa kielikurssille ja lomailemaan. Pallo tulee viikon päästä perässä.

Jos löydän langattoman verkon, kirjoittelen blogiin varmaan sieltäkin.

Ci vediamo!

Jännittävä perjantai

Huominen sekä pelottaa että jännittää. Huomiseen astihan meillä ei lopulta ole ollut mitään varmuutta siitä, että tuolla vatsan seutuvilla pitää majaansa tällä hetkellä noin kolmesenttinen katkarapu. Huomenna selviää siis, että onko siellä todella ja että niitä on vain yksi ja sen istukka on jotenkin järkevästi ja pitävästi kiinnittynyt.

Äsken selailin Naistenklinikalta tulleita ultrakutsu- ja muita papereita yrittäessäni selvittää kuinka "vanhaa" pissaa saan kiikuttaa huomenna labraan. Neuvolassa kun ei otettu verikokeita tai muitakaan testejä. Lappusissa pohjustetaan vanhempia kuulemaan huonojakin uutisia; niskapoimun turvotuksen havaitsemisen jälkeen tutkimuksia jatketaan jne. Toivoimme tiedot postitse - se oli neuvolantädin idea. Kaksi viikkoa niitä odotellaan, eli kun palaamme lomalta Italiasta, pitäisi kirje olla postikasassa odottamassa.

Pesupallo on jo muutaman kerran kehottanut miettimään kääpiölle työnimeä. Helge Jerker esiintyi puheissamme useasti suhteemme alkuaikoina, kun mietimme rumimpia nimiä, jolla lasta voisi siunata (tuttuja ovat varmaan usealle nämä leikit: Mauri, Yrjö, Teppo, Nico, Synnöve, jne.). Mutta H-J on niin RUMA, että eihän se voi olla edes työnimi! Mielessäni ei toistaiseksi ole muita kuin kääpiö ja pulla - jälkimmäinen paitsi "pulla uunissa"-sanonnan, myös nykyisen olotilani takia. Nimi muotoutunee pikku hiljaa, keksimällä ei synny kuin... huonoja nimiä.

Olo on ehkä hieman paranemaan päin. Etomista on havaittavissa vain ehkä joka toinen päivä. Väsymys talttuu säännöllisillä päikkäreillä ja rauhallisesti ottamisella. Liikuntaa haittaa hieman hengästyneisyys, josta kärsin aika tavalla. Ummetus ja vatsanväänteistä johtuvat ilmavaivat ovat oireista tällä hetkellä piinaavimmat. Lievitän ensimmäistä luumuilla, puolukoilla ja Levolacilla, mikä pahentaa jälkimmäisiä. Ei mikään win-win situation - ainakaan jos pierutyynyksi minut ristineeltä Pallolta kysytään.

Helatorstain piristys oli huomata Tuttiksella ensimmäinen lukija! Jee! Ihanaa, kiitos Sinulle arvon lukijamme, että nyt tiedämme jonkun tätä kirjoitteluamme siellä bittiavaruudessa lukevan.

Ikimuistoinen äitienpäivä

Eilen se odotettu ja pelätty äiteinpäivä sitten koitti. Lauantaina kaunoilin äitini korttiin "tulevalle isoäidille" ja muut onnitteluhilirimpsut perään. Lahjaksi ryysin sunnuntaiaamuna hakemaan mahtavan kukkakimpun sekä isäni vinkistä levyllisen kotimaista kevyttä musiikkia, äidin intoilemalta artistilta totta kai.

Yli kuukauden olin asioita ennalta suunnittelevana miettinyt valmiiksi päivän kulun: menisin ruokatarvikkeiden kanssa vanhempieni luo ja kokkaisin aterian. Heti ovesta tultuani halaus, lahjonta ja sitten se show. Isäni oli kuitenkin päättänyt varata meille pöydän kruununhakalaisesta ravintolasta ja vanhempieni piti koukata minut mukaansa matkallaan asemalta ruokalaan. Keksin onneksi, että äidin ja isän on tultava meille sisälle asti, koska "äiti saa sitten lahjan suoraan kassiinsa, sillä omani on niin pieni". Ja sieltähän ne tulivat. Äiti alkoi tunkea korttia ja pakettia laukkuunsa, kun kiirehdin kehottamaan, että olisi kenties hyvä lukea kortti nyt heti. Kun äityli selvitteli kuorta auki, toistelin hermostuksissani, että "parempi hoitaa tämä nyt pois heti". Äiti luki korttia ja huudahti samassa, että "voi ei, mikä uutinen, onnea", ja kapsahti kaulaani. Silmätkin taisivat frouvalta kostua. Isä tietenkin aivan pihalla, tuijotti silmät ja suu ymmyrkäisinä, johon äiti: "Niille tulee vauva!" No ohhoh, isäkin loihti lausumahan, ja nappasi syliin. Äisin ensimmäisiä kommentteja oli, että "kai te nyt sitten naimisiin menette", johon minä, että "eiköhän se lapsi osaa laskea, että paksuna on hätäpäissään menty". Vauva-asiaa ja vointiani siinä eteisessä hetki pähkittiin ja sitten suunnattiin ravintolaan. Päivällinen sujuikin lämpimissä tunnelmissa. Ravintola oli täynnä vauvoja ja taaperoita, jotka huusivat vähän väliä kuin tapettavat siat. Esimakua, äiti sanoi.

Pesupallollekin illalla nauroin, että olen kyllä äitiini tullut, kun äiti ehti jo heti miettiä seuraavia "olennaisia" asioita, kuten miksi haluaa lapsen itseään kutsuvan, mitä alkaa ensimmäisenä kääpiölle kutoa, millaiset isä ja äiti meistä tulee, milloin he voivat avata lapsenlapselleen tilin, jne.

Anoppi kuuli myös uutisia eilen ja soitteli illalla minulle. Lupasin pitää hänet totta kai ajan tasalla odotuksesta ja Pesupallon tiiviisti mukana neuvolakäynneillä, että "kasvaa sitten mukaan siihen".

Nyt kaikki läheisimmät ja rakkaimmat tietävät. Olo on lauhkean helpottunut.

Perjantaina ultra niskapoimumittauksineen ja muine sikiöseuloineen. Jännittää, mutta luottavaisin mielin tässä mennään. Olo on hieman parempi kuin viime viikkoina. Toivoisin melkein, että ruokahalu ei olisi näin kova, sillä kilot tässä karttuvat siihen malliin, että joulukuinen ruhon koko hirvittää.

Sossuun jo varmasti soittivat

Käytiinpä tuossa taannoin sitten ihka ensimmäistä kertaa neuvolassa. Tiedä sitten johtuiko tunne siitä, että aikamme oli varattu jo 8.15, ja töistä olin kotiutunut edellisiltana vasta puoliltaöin, mutta kovin ulkopuoliseksi tämä pesupallo ja tuleva isä itsensä tuolla reissulla tunsi.

Pesupähkinältä, tuolta tulevalta äidiltä, kyseltiin kaikenlaista ja ohjeistettiinkin jos millä tavalla, mutta minulta ei kysytty juuri mitään. Onko tullut sairasteltua, onko vanhemmilla ollut jotain perinnöllisiä tauteja, käytänkö huumeita ja mikä on suhteeni alkoholiin? Siinä kaikki. Kysymyksistä kaksi viimeisintä sai vielä epäilemään, josko niitä kysyttiin vain väsyneen olemukseni ja elämää nähneen nahkatakkini tähden? Joskohan lähtikin sossuun jo ensimmäinen varoitus tulevasta ongelmaperheestä, vaikka siihen ei siis toki mitään aihetta olekaan? No tuskinpa, mutta nukahtaa meinasin, kun en oikein osallistuakaan voinut. Sen tunnustan.

Neuvolakäynti oli toki historiallinen ja jännittävä, mutta ehkä enemmän minulla on viime viikot päässä pyörineet kuitenkin aika lapselliset asiat, siis leikit ja toukan sukupuoli. Tekeekö meille tuloaan tyttö, poika vai kenties molemmat? Ja vastauksesta riippuen minkälaisista leikeistä, retkistä ja seikkailuista tuo ihmistaimi tulee jonkun vuoden kuluttua pitämään? Taatusti tulen näet lapselle seikkailuretkiä järjestämään. Siihen velvoittaa jo oma historiani kolkkapoikana. Eikä pidä käsittää väärin, eihän leikkeihin pienoisen sukupuolella ole varsinaisesti väliä. Mihinkään järkkymättömään poika tai tyttö kasvatukseen emme taatusti ryhdy, mutta kaipa se silti johonkin vaikuttaa, tuleeko leikitettäväksi ruhtinas vai ruhtinatar.

Mullistavissa ja odottavissa tunteissa etenemme siis kevättä kohti. Äitienpäivänä olisi tarkoitus paljastaa asia myös tulevalle mummolle. Saa nähdä saako mutsi slaagin.

Simaisaa vappua!

Vappupäivä kuluu perinteisesti piknikillä Ulliksella tai Tähtärillä, mutta nyt sää oli niin kehnon näköinen, että piknik vaihtui Pähkinän Pallolle valmistamaan brunssiin. Se sisälsi viiliä banaanin ja granolan kera, Valion luomuaplarimehua (parasta!), ruisleipää juuston ja vihannespäällysteiden kanssa (salaatti, rucola, tomaatti, basilika, kevätsipuli), kaakaota ja lattea sekä tietysti munkkirinkilöitä ja simaa.

Eilen juuri ennen vappuillalliselle lähtöä paistoimme ison kasan munkkirinkilöitä. Pähkinän munkki-impeys meni kerrassaan nautinnollisissa merkeissä; paistaminen olikin ennakkoluuloista poiketen helppoa, nopeaa ja tosi kivaa. Tästä tulee perinne!

Perinteitäkin on tullut tässä kääpiötä vartoessa mietittyä paljon enemmän. Niillä on nimittäin todella suuri merkitys varsinkin näin vanhempana omaa lapsuuttaan tutkaillessa. Oma vaikutuksensa on myös Riku Korhosen Lääkäriromaanilla, jota parhaillaan luen. Siinä pohditaan aika paljon lapsuutta ja nuoruutta, ja kaiken lisäksi kirjailija on vain jokusen vuoden itseä vanhempi, joten peilaaminen on suht iisiä. Mutta siis perinteet ovat tärkeitä, sillä ne vaikuttavat ihmisen minäkuvan rakentumiseenkin.

Omassa perheessäni, joka ei ole vähimmässäkään määrin poliittiinen, oli joitakin vappuperinteitä. Aattona syötiin nakkeja, perunasalaattia ja tippaleipiä sekä juotiin mummun tekemää simaa, jossa lilluvat rusinat olivat aivan järjettömän pullakoita. Joka vappu sain vappupallon. Vappuaattona aikuiset pelasivat aamuyön tunneille marjapussia ja nauraa rätkättivät hutikassa. Serkkujen kanssa leikimme omiamme ja nautimme herkuista. Haluaisin, että vappuperinteisiimme kuuluisi tulevaisuudessa vappupäivän brunssi tai päivällinen kera isovanhempien tai ystävien. Tietysti ruokaperinteet tulevat jatkumaan.

Välihuomautus: Pallo tuli juuri kaupasta hakemasta vappuillallisemme, parsarisoton, perusraaka-aineita: voita ja mascarponejuustoa. "Kumpi käsi", sain tuttuun tapaan valita selkänsä takana jotain piilottelevalta Pallolta. Oih, sain hienon vappupallon! Keltaisen Tipi-pallon! Nyt kissa tuijottaa sitä herkeämättä.

Pallo tai minä kirjoitamme seuraavalla kerralla enemmän ensimmäisestä neuvolakäynnistä, josta sinänsä emme tulleet hullua hurskaammiksi, koska terkkari ei kuunnellut sydänääniä. Nyt odotellaan kutsua ultraan. No, opimme sentään jotain uutta: hammaslääkärissä on syytä käydä jo kesällä, ettemme vauvaa pusutellessamme tartuta pienelle kariesta.

Nyt on paettava kyökin puolelle. Shamppanja jäihin ja riisit pataan porisemaan. Syytä juhlaan nimittäin on: vietämme aina näin vappuna Pallon kanssa vuosipäiväämme. Skool!