Taaperon starttipaketti

Nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun innostun kirjoittamaan tänne niin, ettei Pesupähkinä ole ehtinyt väliin!

Ajattelin avautua hieman vauvaleluista. Pähkinä oli näet koko eilisen kiinni kursseillaan, joten päädyin lauantain ratoksi kiertelemään kaupungilla. Eipä aikaakaan, kun löysin itseni Stockmannin leluosastolta, sitten Sokosen leluosastolta ja lopulta vielä Anttilasta.

Kattavalla kolmen tavaratalon otannalla totesin nopeasti, että vauvojen niin sanotut ensilelut; pulikat, palikat, helistimet sun muut venyttimet ovat ihan järjettömän kalliita! Perinteistä kumipalloakaan ei näy saavan alle 10 euron.

Kun valtaosa leluista, niin niistä laadukkaista merkeistä kuin tuntemattomammistakin, näytti tulevan kiinalaisilta tehtailta, en voinut välttyä ajattelemasta kuinka pienet kiinalaislapset vääntävät hikipajoissa leluja, joita länsimaiset ”kääpiökollegansa” helisyttelevät, imeskelevät ja paiskovat vain muutaman vuoden, kunnes ne unohtuvat kaapin uumeniin tai joutavat roskiin.

En lopulta ostanut mitään, vaan päädyin kiertämään muutamat kirpputorit. Hyvä, että päädyin. Varsin pienellä vaivannäöllä löysin näet muun muassa oikein siistejä Fischer Pricen ja Tupperwaren leluja.

Juuri äsken sitten putsasin ne: Käytin palikat, helistimen, avainrenkaan ynnä muut ensin kiehuvassa vedessä ja tiskasin vielä päälle. Hain myös muutamat patterit, koska parissakin leluista on soitto/valotoiminto naperon riemuksi (ja vanhempien kauhuksi).

Lopputulos on ihan kiva ja siisti, pieni starttilelupaketti natiaista odottamaan. Ja vaikka tärkein motiivi kirpparilta ostamiseen olikin tuo suorastaan absurdi ajatus maailman hukkumisesta vanhoihin vaaleansinisiin ja -punaisiin vauvaleluihin, niin olihan tuo toki myös edullisempaa näin.

Nopeasti arvioiden vastaavat lelut olisivat näet maksaneet uutena jopa 60 euroa, kun sain ne nyt pattereineen reilulla kympillä.

Kannustan harkitsemaan!

(Kuvassa osa kirppislöydöistä)

4D: Kuu-kääpiötä moikkaamassa

Niin sitä käydään jo likimain odotusajan viimeistä kolmannesta, ja toisin kuin alkuun ajattelin, jännitys ei ole juuri vähentynyt – päinvastoin.

Jos nyt ei ihan päivittäin, niin vähintään viikoittain eteen tulee hetkiä, joita ei ole koskaan ennen kokenut tai asioita, joita ei ole koskaan tullut edes ajatelleeksi. Sellainen oli edessä viimeksi tiistaina, kun kävimme 4D-ultraäänessä.

Mitään varsinaista syytä ei tuohon operaatioon ollut, mutta varmassa vara parempi. Kaikki oli tiptop ja mallillaan, ja kääpiö kasvukäyrien optimikeskiarvossa. Vaan olihan se kieltämättä jännä nähdä kääpiö vähän tarkemman okulaarin kautta. Kuva oli epätodellisen oranssi ja maisema muistutti lähinnä kuvia kuusta. Hetken poukkoiltuaan sinne tänne edessä oli yht’äkkiä kasvot. Kuu-kääpiön kasvot!

Jännä kyllä, ihan tuon ihmiseksi tunnisti. Itse olin näkevinäni kasvoilla myös omia, ei niin mairittelevia, piirteitäni. Paksut huulet, mulkosilmät, ja sitä rataa, mutta Pesupähkinä kiisti havaintoni jyrkästi, ja tässä vaiheessa raskautta Pesupähkinän sana näyttää muuten olevan laki, joten olkoot sitten niin. Ainakin toistaiseksi.

Tähän saakka olenkin hieman kummastellen ajatellut kaikkia niitä kuulemiani tai lukemiani kauhutarinoita raskaana olevien naisten mielialanvaihteluista ynnä muista, mutta enpä kummastele enää.

Viime päivinä Pähkinän mielialat ovat heitelleet huomattavasti aiempaa enemmän, mutta mihinkään noottikriisiin ei sentään ole tilanne toistaiseksi edennyt. Toivottavasti ei etenekään.

Toinen huomattava muutos on Pähkinän vallannut sangen kokonaisvaltainen pesänrakenusvietti. Melkein päivittäin pöydille ja nurkkiin ilmestyy pieniä nyyttejä ja pussukoita, joissa on jotain kummallisia nukenvaatteita. Uusia ja käytettyjä. Pienen pieniä pusakoita, pöksyjä, sukkia, myssyjä ja vaippoja. Lukuisia ja lukuisia kestovaippoja. Söpöjähän ne tietenkin ovat, mutta tunnustan, että ripustellessani potkuhousuja ja muita vauvavetimiä pyykkitelineelle, pohdin isyyden mahdollisia haasteita jälleen täysin uudesta näkövinkkelistä. Kaikenlaista sitä.

Myös kaappeja pitäisi kuulemma tyhjentää, että vauvan tarvikkeet ja releet saadaan mahtumaan. No, sitä varten valtasin vintiltämme kaksi tyhjänä ollutta vinttikomeroa. Korjasin rikotut saranat, lukkohelat ja repsahtaneet verkkoseinät. Ei ihan omakotitaloprojekti (luojan kiitos!), mutta vasaraa ja nauloja, koko rahalla kuitenkin.

Nyt on sitten varastotilaa, että voimme tyhjentää kääpiön kamppeille vaikka parikin komeroa. Projekti on oikeastaan laatikoita, niiden pakkausta ja kantoa vaille. Aloittanen sen tulevana viikonloppuna tai ensi viikolla.

Ja niin kliseistä kuin se onkin, ensimmäistä kertaa raskauden aikana tunsin itseni tärkeäksi ja tarpeelliseksi juuri korjaillessani noita vinttikomeroita rystyset verillä ja hiki päässä. Tunsin itseni isäksi, ja se oli muuten aikaa siistiä!

Treenien alku

Reilu viimeinen raskauskolmannes kuluu näiltä tulevilta äidiltä ja isältä valmentautuessa: jotakuinkin tolkuiksi vanhemmiksi ja kasvattajiksi. Tänään alkoi synnytysvalmennus, se kunnallinen, ja yllätyksekseni aika kului siellä sukkelaan. Paikalla oli ehkä kymmenen pariskuntaa - myös yksi tuleva isä ilman kotona sairastavaa tulevaa äitiä ja yksi raskaana oleva ilman miestään, joka oli estynyt - keskustan alueelta. Maahanmuuttajia (ainakin Britanniasta ja Venäjältä) oli paikalla, mutta esimerkiksi yksinhuoltajat/-odottajat ja lesboparit puuttuivat katraasta. Me olimme viikoissa pisimmällä, seuraavana tuleva pariskunta odotteli esikoistaan syntyväksi 8. joulukuuta.

Esittäydyimme, kävimme läpi seuraavien viiden kerran aikataulua ja toivoimme sessioissa käsiteltäviä sisältöjä. Ja toki ryhmäydyimme puhumaan tuntemuksistamme naisten ja miesten kesken. Meidän tulevien äitien piti tiivistää terveisemme, ohjeemme tai toiveemme isille muutamaan lauseeseen. Kehotimme isiä ottamaan vastuuta lapsen- ja kodinhoidosta eikä vain keskittymään leikittämiseen ja kaiken kivan puhasteluun lapsen kanssa. Lisäksi keskusteluissa kävi ilmi, että tällä hetkellä parin välejä hiertävät, pienet asiat paisunevat erittäin todennäköisen väsymyksen vuoksi TODELLA SUURIKSI, ja siksi ne kannattaisi ratkoa ja setviä jo nyt ennen vauvan syntymää.

Saimme kotiläksyksi tehtävän piirtää vuorokausikaavioon kuvittelemamme 24 tuntia kuukauden vanhan vauvan kanssa. Eli merkitä milloin vauva nukkuu, syö, milloin vaipat vaihdetaan. Isä ja äiti piirtävät kumpikin oman kaavionsa.

Entä mihin väliin mahtuu vauvatusta? Meille jaetun opaskirjasen mukaan lasta tulisi vauvattaa 3-5 kertaa päivässä. Liekö raskaus pehmentänyt muutenkin hattaraista päätäni, mutta sain suurta hupia tästä vauvatuksesta. Termi on niin hupaisan kuuloinen, että täytyy onnitella vauvatuksen keksinyttä! Mitä ihmettä se sitten on? Vauvan vatkaamista, hieromista, raajojen vemputusta, vaivaamista ja hytkyttämistä samalla kuin juttelee vauvalle ja vaikka laulelee sille. Täällä lisää.

Katsoimme puolitoistatuntisen lopuksi imetysvideon, joka oli kyllä toteutukseltaan sitä tasoa, että Karpon 80-luvun ohjelmat huiskivat kirkkaasti ohi. Eniten ihmetytti käsky olla antamatta vauvalle lainkaan pulloa imetyksen aikana. Ajattelin kysyä asiasta vielä neuvolassa, kun seuraavalla kerralla käydään läpi, mitäs muutakaan kuin imetystä. Tuntuisi hullulta, että vauvan imiessä rintaa jopa 12 kertaa päivässä, yhtään kertaa ei saisi korvata pullolla. Miten äiti käy esimerkiksi kaupassa, ulkoilemassa tai urheilemassa?

Aamulla olin Kallion terveysasemalla Silmäklinikan lähetteellä verikokeissa. Lääkäri on täysin hämillään; silmässäni on kaksi muutosta, joita hän ei ole ikinä nähnyt samassa silmässä samaan aikaan eikä tiennyt niiden edes voivan sillä tavalla esiintyä. Hän poissulkee verikokeilla nyt erilaisia sairauksia: sidekudossairaudet kuten reuman, diabeteksen (sehän juuri tsekattiin!) sekä muita; lähetteessä oli A-nelosen verran tsekattavia arvoja. Verta otettiin 9 pulloa, tietenkin alla puolen vuorokauden paasto, ja olinkin ulos asemalta Ympyrätalon Smarkettiin päästyäni tuupertua kassajonoon. Mutta itse verenotto oli IHANAA! Ensi kertaa ikinä edes tuntenut pistoa! Kiittelin labratätiä vuolaasti. Hän oli häkeltyneen otettu.

Hymyn korviin sai illalla Mila's Daydreams -blogi uudella Peppi-postauksellaan. (© Adele Enersen, Mila's Daydreams)

Syksy ja jalkapallon kokoinen kohtu

Löysin viimein aikaa maleksia Helsingin kauneimmassa kirjastossa, Rikhardinkadulla ja hamstrasin kirjastokassiin nipun raskaus- ja vauvakirjoja. Kääpiö on nyt noin 600 grammaa ja 30 cm, ja kohtu on jalkapallon kokoinen. Pallokin sanoi vatsani näyttävän ihan fudispallolta, joten eivät syöttäneet kyseisessä opuksessa pajunköyttä. Muuten kirjoissa keskityttiin 25. viikon osalta vaivoihin (jonkun "nesteen", muttei virtsan, karkailuun, selkäkipuihin, ryhtiin jne.).

Olemme päättäneet hankkia ftalaattien pelossa ja muutenkin vaunut käytettyinä. Menen katsomaan yksiä ensi viikolla, ne irtoaisivat alle puolella uusien hinnasta. Ei paha.

Muuten lasta varten on hankittava sellainen tavara-arsenaali, ja toki osa uutena, että ainakin ajatuksen tasolla on hyvä kompensoida kuluttamistaan hankkimalla kierrätettyä ja vanhaa. Tänään saapui postissa Riinan apinavaippa, kätetty mutta hyväkuntoinen! Kääpiöstä tuleekin varsinainen marakatti, sillä apinavaipan lisäksi häntä odottaa apinapaita.

Kestoilun ajattelimme aloittaa siis heti kääpiön elämän alkutaipaleelta. Briteistä tilasin paketin uusia Itti Bittejä ja Fuzzy Bunzeja, joita kovasti kehutaan toimiviksi jo ihan pikkuruisellakin ihmistaimella. Odotan innolla pakettia, pienet kestovaipat ovat ylisöpöjä - toki vielä söpömpiä vauvan päällä!

Syys on vihdoin saanut! Sen todistaa miellyttävästi viilentynyt sää, ovella olevat Juhlaviikot, Espoo Ciné ja pikku hiljaa alkavat kurssit. Päädyin ilmoittautumaan aktiivisen synnytysvalmennuksen kurssille (terveyskeskuksen tarjoaman lisäksi), italiantunneille, raakaravinnon sesonkikurssille, raskaana oleville tarkoitettuun joogaan ja shiatsun peruskurssille. Lyhyitä ja pidempiä kursseja, joista osa tietenkin suoraan kääpiökursseiksi luettavia.

Kurssien lisäksi syksy tulee olemaan lääkäripainotteinen: huomenna aloitan silmäklinikan sidekudossairaustutkimuksilla, syyskuun alussa jalkuu lekurikierros hammaslääkärin tuolissa ja pelkopolin vastaanotolla Jorvissa (kyllä, passittivat minut NK:lta ruuhkan takia Jorviin vastaanotolle kätilön ja lääkärin kanssa!). Neuvolalääkärin vastaanotto on Helsingissä yllättäen vasta viikolla 30. Hurjan myöhään. Tenttasin Anne-neuvolantädiltämme jo lekurin nimen ja iän. Viisikymppinen mies. No, pahempi olisi ollut kolmekymppinen mies. Sellainenkin olisi Annen mukaan löytynyt. En vaihtanut.

Tämä viikko on vierähtänyt selvitellessä ja täytellessä Kelan papereita, vertailemalla vakuutustarjouksia (kilpailutamme kaikki nyt samaan syssyyn, toistaiseksi Tapiola näyttää lapsivakuutuksen suhteen fiksuimmalta) ja varaamalla synnäriekskuja. Haluan käydä sekä NK:n että Kättärin synnäreillä, ennen kuin päätän paikan lopullisesti. En ihan ymmärrä, miksi vierailut saa tehdä aikaisintaan viikolla 36, mutta sen kanssa on elettävä. Kättäriltä sanoivat syyksi, että "vierailulla käydään läpi yksityiskohtaisesti imettämistä ja sen sellaista, että ne kyllä unohtuu, jos liian aikaisin tulee". Joku taisikin minulle kertoa Kättärin hysteriasta imettämisen suhteen - merkit ovat jo ilmassa. Heh.

Päivän kiinnostava uutinen tulee YLEltä, jonka mukaan sikarokotetuilla lapsilla on havaittu poikkeuksellisen paljon narkolepsiaa. Tästä olemme juuri paasanneet kampaajani kanssa! Saa nähdä mitä paljastuu, kun rokotusasiaa aletaan toivottavasti möyhiä perusteellisesti...

Pohjalla ja pinnalla

Elämä ja etenkin työelämä otti pitkästä aikaa pohjakosketuksen viime viikolla ja päättyneenä viikonloppuna. Asiaan sen tarkemmin enää syventymättä - sain kerrassaan parasta terapiaa rakkaalta ystävältäni salaattilautasellisen ja Töölönlahden ympärikävelyn merkeissä, ja ajatukseni ovat jo huomattavasti kirkkaammat - täytyy todeta, että vaikka kuinka haluaisin, ettei työ merkitsisi minulle paljon, saavat omista teoistani riippumattomat vastoinkäymiset työelämässä minut aivan raiteeltaan. Asia on vielä täysin levällään ainakin käytännön tasolla, mutta mielessäni jo hyvinkin jäsentynyt ja toivottavasti pian taaksejäänyttä aikaa.

Vaikka viikonloppu oli monella tapaa raskas ja kurja, sunnuntai pelasti sen. Saatoin massiivisen työurakan kalkkiviivoille, teimme maailmasta ainakin hetkeksi paremman paikan ystäväni kanssa ja näin täydellisesti sekä tämänhetkiseen mielialaani että väistämättä pian ohitse olevaan kesään sopivan ranskalaiselokuvan Kesähetket. Kertakaikkiaan rakastan ranskalaiselokuvia, jotka kuuluvat samaan tapahtumattomuuden ja sattumanvaraisuuden sekä pienten nyanssien genreen kuin Arnaud Desplechinin Eräs joulutarina niin ikään.

Hurjaa, kuinka nopeasti puoli vuotta on kulunut ja kuinka IHANAA on olla raskaana! Melkein jo surettaa sen ajan koittaminen, kun kääpiö ei enää elä kirjaimellisesti ihollani (potkut näkyvät hyvin selvästi vatsalla ja kuvasinkin monotusta eilen videolle).

Nyt painelen pehkuihin lukemaan koulukirjaa ja sen päätteksi vielä Bret Easton Ellisin Lunar Parkia, joka vaikuttaa häiriintyneen koukuttavalta ja pseudo-omaelämäkerralliselta.

Loppukesän ja syksyn parhaimpiin juttuihin kuuluvat ehdottomasti herneet, kanttarellit, avomaankurkut, pavut ja puutarha- sekä villimarjat. Jouluvauvan saamisen iloja on monen muun asian lisäksi se, että kiinteän ruoan nauttiminen alkaa joululapsilla juuri satokauden alla. Parasta!

Pimppi lattialla ja neuvolantädin hyvästely

Helsingissä tarjotaan odottaville yksi fysioterapiakäynti vkoilla 15-25 ja toinen synnytyksen jälkeen. Tuntuu neuvolantädin puheiden ja nyt tämänkin session jälkeen taas yhä vahvemmin siltä, että lantionpohjalihakset ovat uusi musta, raskauden keskiössä. Tietenkin virtsanpidätyskyky on ihan kiva olla olemassa, mutta lantionpohjalihaksista ja lihastreenistä kohkataan mielestäni kohtuuttomissa määrin (en ole vielä saanut imetysopetusta, sitä hössötystä odotellessa..). Olin siis terapiassa 24. viikolla. Keskityin lähinnä vertailemaan mahani koko muiden kahdeksan äidin pakkien kokoihin; minulla on viikkoihin nähden valtava! Terapeutti keskittyi kertomaan, kuinka lantionpohjalihakset "löydetään" tunkemalla sormia alakertaan ja pinnistelemällä. Meille joogaajille tuttuakin tutummat lantionpohjalihankset liittyvät niin läheisesti bandhoihin, ettei mikään tullut yllätyksenä. Meidän äitien käsissä kiersi myös muovinen naisen alaruumis. Tiedä sitten oliko tarkoitus demota paikkojen löystymistä synnytyksen myötä, mutta pimppi tipahti käsittelyssäni lattialle, ja peräsuoli seurasi kiltisti perässä. "Se on niin kulunut eikä pysy kasassa", terapeutti totesi ja nosti tavaran hyllylle.

Onneksi huoleni suuresta mahasta paljastui ylireagoinniksi neuvolakäynnillä. Sf oli 22, mikä on kuulemma oikein hyvä, mahtuu käyrillekin. Eli kohtu kasvaa ihan järjellistä vauhtia. Hb oli 112. Tunnustin laistavani luomurypälemehun juomisesta, sillä raudan sivumaku on niin kuvottava. Lupasin aloittaa mehun hörppimisen viikonloppuisin. Verenpaine oli erinomainen ja pissan arvot kohdillaan (vaikka söin eilen palan suklaata ja muutaman supersalmiakin..). Paino oli noussut 62,2 kiloon, mikä on hyvä. Kun saisin jätettyä karkinpuputuksen pois, selviäisin varmaan koko raskauden 10-12 kilon painonnousulla. Helpommin sanottu kuin tehty. Olen silti optimistinen.

Kääpiön sydän läpätti vimmalla. Ekaa kertaa mokoma pakeni kunnolla kojeen alta. Muun ajan puhuimme Kela-etuuksista, synnytyssairaalavalinnasta ja -vierailuista, synnytysvalmennuksesta, pelkopolin vastaanotosta, jonne halusin lähetteen, ja tukivöistä. Pitkillä kävelyillä tai lyhyillä kävelyspurteilla lantiota ja alaselkää pakottaa sen verran, että vyön hankinta lienee pian paikallaan. SI- vai jonkun leveän, joustavan vyön, en ole vielä päättänyt. Kumpikohan olisi parempi loppuraskauttakin ajatellen... Puolentoista tunnin jorinoinnin lopuksi hyvästelimme hyvänjatkon- ja onnentoivotuksin neuvolatätimme Annen. Seuraavasta käyntikerrasta eteenpäin meitä hyysää virkavapaalla ollut terkkari. Nyyh.

Olen ollut iltapäivästä asti vanhan ystäväni luona penkomassa vauvanvaatteita ja nyt viimein kymmeneltä illalla kotiin iiiison kassin kanssa päästyäni olen aivan finaalissa. Mussukoista oli saapunut paketissa tilaamani harsot, pikkupikkuminibody ja apinapaita. Fiilis on kuin jouluna ikään! Vaatepuoli on kääpiön kohdalla miltei kondiksessa (vielä parilta kaverilta saamme säkilliset vaatetta) ja sitten voimmekin aloittaa kunnolla kestovaippavalmistelut ja makkarin järjestelyt.

Huomenna Porvooseen töiden merkeissä. Kääpiö onkin ollut vain soutu-, moottori- ja retkiveneessä, ei vielä entisessä höyrylaivassa!

Alla vielä tunnelmia heinäkuisesta sokerirasituskokeesta.

Ketutusta ja turhautumista

Pesupallo suunnittelee kuulemma blogipostausta kiukuttelustani ja mielialanmuutoksistani. Sitä odotellessa...

Kun kerran päästiin kuvien kanssa vauhtiin, jatketaan kuvalla muistaakseni vkolta 21+6. Foto on napsattu yömyöhällä, jolloin maha on valtavimmillaan. Aamullahan se on kiva pikku pallero. Illalla sitten taas turvonnut, pinkeä möykky, jota enemmän tai vähemmän jomottelee ja kivistelee, riippuen mitä ravintoa on sisuksiinsa kyseisenä päivänä tunkenut.



Täytyy ehdottomasti sanoa, että potkut ja nyrkkeily on ehkä ihaninta, mitä mahan kanssa on toistaiseksi eteen tullut. Inception-elokuva aiheutti valtaisan potkusarjan, samoin Messerchups-bändin energinen keikka kesäfestareilla. Karpalomehu sai aikaan paitsi järkyn närästyksen ja turvotuksen, myös kääpiön hurjan aktiivisuuskohtauksen. Kääpiö valvoo ja piehtaroi ainakin neljästi päivässä, ja takuuvarmasti aina nukkumaanmenon hetkellä.

Ketutusta aiheuttakin sitten se, että maha ja liitoskivut haittaavat oikeasti jo nyt liikuntaa ja ihan arkista puuhasteluakin. Mopatessa konttailu tai suihkun lattian ja seinien kuuraaminen ei enää onnistu. Nyt luulen tietäväni kuinka paljon vanhuksia saattaa vituttaa. Ja kun tätä on tiedossa vielä kuukausia! Uskoakseni tämä ei varmaan tästä helpommaksi muutu.

Huomenna menemme häihin. Olen koko viikon kamppaillut hääkostyymin kanssa. Harmittaa, kun mikään kiva kolttu ei mene päälle ja mammavaihtiksia ei juurikaan ole saatavilla - kaupoissa on vain alerättejä ja syksyn kamaa. Etikettiin sopimaton kietaisumekko saa kelvata. Olenhan sentään raskaana, eihän multa voi vaatia täydellistä panostusta!

Nyt sohvalle murjottamaan, jospa kutominen taltuttaisi pahimmat aggressiot.

Nopea lisäys: Varasimme 4D-ultra-ajan vkolle 26 (viimeinen mahdollisuus). Siitä tulee toivottavasti hauskaa!

Virkaten ja neuloen

Taas kaupungissa! Loma maaseudulla kulua livahti ihan liian sukkelaan, nyt jo olen tympääntynyt kaupunkiin: jatkuvien alejen takia rahameno on suoraan sanottuna törkeää, nettiostostelu aivan liian helppoa, vastapäinen remontti käy taas hermoille. Onneksi merituuli sentään viilentää ilmaa täällä kummasti.

Loman teema oli virkkaus ja neulonta. Nauroimmekin perheen kesken, että omalla mökillämme vietetystä lomasta sukeutui oikea Käsityöleiri. Äitini, tuleva mamma, joka on erittäin näppärä käsistään ja neuloo jatkuvasti jotain tulkkasi minulle, viimeksi 2003 virkanneelle ja neuloneelle, uuden ohjeen ja sitten pistettiin koukku suhiseemaan ja puikot kilisemään. Käsitöiden tekeminen on kyllä ihan parasta! Se on melkein kuin meditoisi tai lukisi hyvää kirjaa - sitäkin tuli tehtyä maalla. Ja ei ole turhaa pöpinää sekään, että "kiva, kun näkee heti kättensä jäljen". Totta joka sana!

Tällaisia tuli väkerrettyä.



Peittoon tulee vielä vuorikangas. Se on ihan perinteisistä isoäidin neliöistä virkattu.



Vaippahousuihin bongasin ohjeen Vekaravaara-blogista. Molemmat pögät on samalla ohjeella tehty, mutta Hahtuvainen-langasta neulotuista tuli paljon pienemmät. Ajatuksissa on tehdä vielä yhdet harmaata alpakkaa tai oranssia merinovillaa.

Nyt "syksyn alkaessa" huomaan miettiväni taas kasvavalla intensiteetillä vauvan tuloa. (Loma meni aikalailla pellossa vain potkuja seuraillen.) Millaiset vaunut kannattaa hankkia; uutena vai käytettynä? Tarvitaanko turvaistuinta/kaukaloa ihan heti? Pieni toppapuku pitää ainakin saada, kun äitiyspakkauksen puku on kuitenkin liian suuri. Laitetaanko hoitopöytää lainkaan, eli sinnitelläänkö pelkän pesukoneen päälle tulevan vaipanvaihtoalustan kanssa? Harsoja pitää hankkia hyvissä ajoin! Synnytykseen varata Aksyn kautta TENS-laite. Neuvoja otetaan ilolla vastaan!

Nyt elo-syyskuussa on muutenkin kaikenlaista härdelliä: hullun paljon elokuva- ja kulttuuritapahtumia (Espoo Cine, R&A, Helsingin Juhlaviikot), neuvolaa, neuvolalääkäriä, silmätutkimuksia, fysioterapiaa, opiskelua, töissä suuria puristuksia (elokuvatapahtumaa, seminaaria, työmatkaa ja kaikki perusduuni päälle). Sitten pitäisi ehdiä vielä opiskella italiaa ja joogata. Toivottavasti mikään ei katkaise kamelin selkää. Syksy on perinteisesti minulle aina uuden alku: innostun uusista asioista, aloitan uusia harrastuksia. Nyt täytyy hillitä hieman.

Nyt pihalle nauttimaan viimeisistä lomapäivistä! Eli metsästämään häämekkoa ensi viikonlopun häihin. Ei omiin!