Viime päivien teema on ollut avautuminen. Töissä olemme kilvan avautuneet epäselvien henkilöstöpoliittisten ratkaisujen vuoksi ja vapaalla olen avautunut erityisen suorapuheiseksi äityneessä Helistimen joulukuun ketjussa. Kultaiset kanssamammat eivät toivottavasti pahastu lainauksista...
Foorumilla Lapsenmaailma sen aloitti kiteyttämällä monen tunnot: "Noin muuten olen jo todella kyllästynyt tähän raskauteen. Toisaalta olo on mitä mahtavin ja ihana tuntea miten pieni möyrii mun sisällä, mutta inhottaa se, että se vie musta kaiken energian ja mehun ja pitäis vielä töitäkin jaksaa tehdä."
En ole ollut ainoa, joka on kokenut suorapuheisen, rankankin raskaustilityksen puhdistavana ja terapeuttisena.
"Onneksi muutkin on pahalla tuulella. Toisaalta olen tyytyväinen että hormonit on saaneet mut äkäisemmäksi, ennen olen esim. töissä ollut liiankin kiltti ja nyt osaan puolustaa itseäni. Ehkä aavistuksen liian kärkkäästikin (ja kotona etenkin mieliala voi heittää tyytyväisestä erittäin raivostuneeseen muutamassa sekuntissa)." (dina_)
"Eilen hyppäys viidennelle kuulle ja missä energisyys ja hehku...?!?! Naama on ku petolinnun per*e ja tukka tosiaan ihan plörö. Mies saa kuulla natinoita, enkä jaksa millään olla tekemisissä tiettyjen kavereiden kanssa ku pitäis olla iloinen ja sosiaalinen. ---- Ja mulla kanssa ihan neutraali olo tän raskauden suhteen. Vaikka mahakin jo pömpöttää, ei taivas ole vielä auennut. Joka päivä pitää hevoset ja koirat ja kissat hoitaa ja liikuttaa, lapata paskaa, siivota ja elää normaalisti. Ei täällä ainakaan mitään "äityshotellia" ole, vaan sama arki jatkuu... Miten tämä nyt "elämäni parhaaksi ajaksi" muuttuisi hokkuspokkus?! Samaa olen ajatellut, että jospa se autuus ja ihanuus pukkaisi sieltä, kun vauva alkaa konkretisoitua ja maha kasvaa ja vauva potkii, mutta nyt luulen että tuskinpa sittenkään... Edelleen pitää elukat hoitaa ja paskat lapata, mutta varmaan tulee ressi vaan, kun olo alkaa olla valasmainen ja hommat tökkii." (Hanna35)
Lehmiksen kommentti kuvaa loistavasti tämän hetkisten tunnelmien ristitiitaisuuden: "veit sanat suusta, ihanaa (tai eihän tämmöstä oloa kellekään toivo...) että joku muukin ajattelee samalla tavalla! Just se, että pitäis olla onnellinen raskaudesta, mutta kun on vaan niin poikki, ettei jaksa nauttia koko asiasta. Ei jaksa edes suunnitella mitään hankintoja, tosiaan toi pieni illiäinen tuolla vie kaikki voimat. Odotettu ja rakas se jo silti on, mutta mä kyllä meinaan muistuttaa sitä vanhempana siitä, mitä äitiraukka joutui kärsimään."
Pallolle lueskelin kommentteja ääneen ja totesihan hänkin lopulta: "Jos meillä isillä on vaikeeta, niin ei oo teilläkään helppoa". Tietenkin pirullinen raskaana oleva, nalkuttava äippä minussa oli vähällä kysyä, että kuinkas teillä nyt niin vaikeaa on. Mutta pidin suuni kiinni. Sillä kertaa.
Kela-asia lopulta selvisi. Kaikki riippuu siis työnantajan sitoutuneisuudesta tiettyyn ta-järjestöön/liittoon; liiton säännöissä kerrotaan kuinka monta - jos yhtään - vuorokautta ta on velvollinen maksamaan palkkaa äitiysloma-ajasta. Mutta siis tästäkin suuren osan saa ta hakea lomakkeella Kelalta takaisin. Meillä tuo aika on 72 vrk. Sen jälkeen Kela alkaa maksaa äitiyspäivärahaa.
Oma vointi heittelee hulluna. Eilen oli vireessä ja jaksoin istua illallisen jälkeen vielä kahden alkoholittoman oluen ajan terassilla ja hengailla sillä tavalla normaalisti. Tänään oli pyörtyä ensin lounaalla (istuin suorassa auringonpaisteessa terassilla) ja myöhemmin kaupungilla viiletellessäni. Vaikka olin pättänyt, etten syö lounaan ja kahvipullan lisäksi illalla enää mitään persikkaa ihmeellisempää, oli pakko tehdä kasa leipiä kaakaon kera. Sitä muuten ihmettelen Helistimenkin keskusteluiden pohjalta, että olenko ainoa, jolla tuntuu paino nousevan päivä päivältä, kun muut laihtuvat tai ovat neljässä kuukaudessa saaneet huikeat kilon tai puolitoista lisää...
Eipä vaivuta synkkyyteen!
Juhannus on hyvin odotettu. Saan levätä ja nähdä mukavia ihmisiä, plus syödä hyvin. Hain jo Alkosta ruuhkat välttääkseni miltei alkoholitonta Stowford Press -siideriä. Se on holittomista sidukoista ainoa, jota voin juoda. Se on nimittäin oikeasti hyvää! Juhannus alkaa jo huomenna leipomis- ja kokkausurakalla, sillä paikassa, jonne päädymme ei ole mahdollisuutta tehdä ruokaa. Korkeintaan grillata ja käytellä trangiaa. Lisää aiheesta juhannuksen jälkeen. Saa nähdä, jospa saisin tänne kuvan paikan vessanäköalasta...
Aurinkoista ja rentouttavaa melkein-keskikesän juhlaa!
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Ensikontakti pölypussiin
Kela on kyllä yksi niistä instansseista, jonka kanssa tekemisissä olemisen välttäisi, jos se olisi suinkin mahdollista. Lähestyin tänään pomoni pyynnöstä ensimmäistä kertaa puhelimella Kelan aurinkoista asiakaspalvelua. Seitsemän minuutin jonotuksen jälkeen sammaloituva naisääni vastasi kuin maan alta. Puhelu tyssäsi ensimmäiseen kysymykseeni "kuka määräaikaisessa työsuhteessa maksaa äitiyspäivärahan", sillä kukaan duunissa eikä edes päättävässä portaassa tiennyt, että jääkö määräaikaisen työsuhteen äitiysloman alle jyräytyvä pätkä firman vai Kelan maksettavaksi - ei tiennyt sen puoleen asiakaspalvelutätihenkilökään. "Maksaako työnantaja sinulle äitiysloman ajalta palkkaa?" nainen jankkasi lakonisesti. Täh?! Miksi maksaisi?! "Otan selvää asiasta ja palaamme vastauksen kanssa kahden päivän kuluessa." Kivakiittihei. Kului tunti pari ja puhelin soi. Sama pölypussi taas: "Olisin tarvinnut selvityspyyntöön tarkennuksen. Saatko palkkaa työnantajaltasi äitiysloman aikana?" Päässäni säkenöi. Siis miksi saisin!? ÄitiysLOMALLA?! "Palaamme asiaan kahden päivän kuluessa." Kysyin frouvalta, olenko tosiaan ensimmäinen määräaikaisessa työsuhteessa oleva tuleva äiti. Luulin, että meitä on nykyaikana paljonkin. Olin ilmeisesti väärässä.
Iloisempiin asioihin: tempaisin ja tilasin tänään itselleni uudet prillit! Ne löytyivät kuin sattuman kaupalla viimeisen oljenkorren päästä. Havanan väriset Kutsit!
Saan ne kahden viikon päästä nenälleni keikkumaan!
Muutenkin ilta oli kiva: näin pitkästä aikaa ystävääni (hei vaan jos löysit tän blogin, senkin!!) ja hänen uuden kotinsa. Lisäksi kävimme apettamassa uusitussa lähi- ja luomuruokaan erikoistuneessa Kitch-ravintolassa Eerikinkadulla. Suosittelen couscous-halloumisalaattia.
Odottelen jo kovasti, milloin kääpiön liikkeet alkavat tuntua. Toistaiseksi en ole tuntenut kuplintaa, perhosen siiveniskuja, pulputusta, höyhenen kutitusta tai muutakaan, joiksi olen kuullut ekoja liikkeitä kuvailtavan. Ehkä jo pian... Onhan kääpiö jo reilut kymmenisen senttiä ja sata grammaa ihmistä. Pian livahdetaan jo viidennelle kuulle, ja vauvan kasvutahti kiihtyy kiihtymistään.
Nyt hyppään lakanoiden väliin Lapiduksen Jensin kanssa. Kiihkeä suhteemme vie liki kaiken kotona- ja valveillaoloaikani. Ja kyseessä on vasta esileikki! Maltan tuskin odottaa laiturinnokkaa ja kahta muuta sessiota.
Iloisempiin asioihin: tempaisin ja tilasin tänään itselleni uudet prillit! Ne löytyivät kuin sattuman kaupalla viimeisen oljenkorren päästä. Havanan väriset Kutsit!
Saan ne kahden viikon päästä nenälleni keikkumaan!
Muutenkin ilta oli kiva: näin pitkästä aikaa ystävääni (hei vaan jos löysit tän blogin, senkin!!) ja hänen uuden kotinsa. Lisäksi kävimme apettamassa uusitussa lähi- ja luomuruokaan erikoistuneessa Kitch-ravintolassa Eerikinkadulla. Suosittelen couscous-halloumisalaattia.
Odottelen jo kovasti, milloin kääpiön liikkeet alkavat tuntua. Toistaiseksi en ole tuntenut kuplintaa, perhosen siiveniskuja, pulputusta, höyhenen kutitusta tai muutakaan, joiksi olen kuullut ekoja liikkeitä kuvailtavan. Ehkä jo pian... Onhan kääpiö jo reilut kymmenisen senttiä ja sata grammaa ihmistä. Pian livahdetaan jo viidennelle kuulle, ja vauvan kasvutahti kiihtyy kiihtymistään.
Nyt hyppään lakanoiden väliin Lapiduksen Jensin kanssa. Kiihkeä suhteemme vie liki kaiken kotona- ja valveillaoloaikani. Ja kyseessä on vasta esileikki! Maltan tuskin odottaa laiturinnokkaa ja kahta muuta sessiota.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Ääniä
Elämme tällä hetkellä keskellä remonttimelua; vastapäinen julkinen rakennus pistetään täysin uusiksi seuraavan kahden vuoden aikana. Elokuuhun asti raksalla oleva purkuporukka aloittaa kilkkeen ja kalkkeen seitsemältä aamuisin ja lopettaa noin 20 aikaan illalla. Sementtiporausta, piikkausta, räjäytyksiä. Muutenkin unen tarve on jotenkin muuttunut raskauden myötä, ja sitten vielä tämä! Herään usein jo ennen remonttimökän alkamista, sinnittelen tovin peitto tai tyyny pään ympärillä ja pakottaudun tuskastuneena suihkuun. Väsymys iskee kuin tuhat volttia iltapäivällä. Siihen kiskaisen päikkärit - tänään kolme (3) tuntia. Mutta kesälomalla on pakko päästä pois kotoa tai muutun ihmisraunioksi. Pallo ei onneksi vastustele.
Kärsin kroonisesta viheltely- ja laulelutaudista. Ikivihreitä, nykymusaa, rokkia, marssimusiikkia, sinfonioita. Kaikki lähtee, suihkussa ja töissä, kadulla ja kotona. Pesupallo on minulle kohteliaasti vihjannut, että sävelkorvani ei ole ehkä ihan absoluuttisen erehtymätön. Luin jostakin, että vauva on jo pari viikkoa kuullut puhettani ja oppii nyt jo tunnistamaan äidin äänen. Huolestuin. Vauvalle on nyt alettava todenteolla kuunteluttaa oikein soitettua ja laulettua musiikkia! Kun minä, entinen musiikkientusiasti, olen jo vuoden pari kärsinyt todellisesta henkilökohtaisesta musiikkilamasta (mikään musiikkigenre ei erityisemmin kiinnosta, en jaksa tutustua uusiin artisteihin, vanhojen suosikeidenkin seuraaminen on tervanjuontia), otin itseäni niskasta kiinni ja marssin levykauppaan. Käteen jäi Yonan debyytti ja Jätkäjätkien levy. Lisäksi olen hamstrannut elokuvamusiikin klassikoita odottamaan seesteistä tai tunteellista kuunteluhetkeä: Nino Rotaa, Ennio Morriconea. Äidin äänen pieni oppii ainakin tuntemaan, sen verran kovaääniseksi kailottajaksi tunnustaudun. Niinpä anoppikin kehotti poikaansa Pesupalloa aloittamaan keskustelun vauvalle jo nyt.
Suklaakakku on uunissa ja taidan sen kypsymistä odotellessa kuunnella Yonan levyn nimibiisin Pilvet liikkuu, minä en. Mikä herkkä pekkastrengmäinen ote!
Kärsin kroonisesta viheltely- ja laulelutaudista. Ikivihreitä, nykymusaa, rokkia, marssimusiikkia, sinfonioita. Kaikki lähtee, suihkussa ja töissä, kadulla ja kotona. Pesupallo on minulle kohteliaasti vihjannut, että sävelkorvani ei ole ehkä ihan absoluuttisen erehtymätön. Luin jostakin, että vauva on jo pari viikkoa kuullut puhettani ja oppii nyt jo tunnistamaan äidin äänen. Huolestuin. Vauvalle on nyt alettava todenteolla kuunteluttaa oikein soitettua ja laulettua musiikkia! Kun minä, entinen musiikkientusiasti, olen jo vuoden pari kärsinyt todellisesta henkilökohtaisesta musiikkilamasta (mikään musiikkigenre ei erityisemmin kiinnosta, en jaksa tutustua uusiin artisteihin, vanhojen suosikeidenkin seuraaminen on tervanjuontia), otin itseäni niskasta kiinni ja marssin levykauppaan. Käteen jäi Yonan debyytti ja Jätkäjätkien levy. Lisäksi olen hamstrannut elokuvamusiikin klassikoita odottamaan seesteistä tai tunteellista kuunteluhetkeä: Nino Rotaa, Ennio Morriconea. Äidin äänen pieni oppii ainakin tuntemaan, sen verran kovaääniseksi kailottajaksi tunnustaudun. Niinpä anoppikin kehotti poikaansa Pesupalloa aloittamaan keskustelun vauvalle jo nyt.
Suklaakakku on uunissa ja taidan sen kypsymistä odotellessa kuunnella Yonan levyn nimibiisin Pilvet liikkuu, minä en. Mikä herkkä pekkastrengmäinen ote!
Kapteeni ja Avaruusseikkailu 2010
Aika tuppaa keväällä ja kesän alussa soljumaan vuosi vuodelta nopeammin, niin nopeasti, että hyvä jos ehtii töissä käydä ja kissan ruokkia. Siitä syystä en ole myöskään aikoihin kirjoittanut, mutta yritän paikata erheen kirjoittamalla nyt ainakin tärkeimmät.
Palaan ensin siihen ensimmäiseen ultraamme, josta Pesupähkinä jo kirjoittikin. Oli se näin isän vinkkelistä myös jännittävä ja historiallinen tapahtuma, kun ihan omin silmin näki, että toden totta, semmoinen katkarapu siellä on Pesupähkinän sisällä uudeksi ihmiseksi kehittymässä! Lääkärin sanoja syvemmän muistijäljen minuun jätti kuitenkin tunnelma. Se, että päivä oli oikein kaunis ja aurinkoinen, ja se, kun ultrasta lähdettyämme juhlistimme hetkeä Pesupähkinän kanssa nauttimalla kevyen lounaan Lasipalatsin terassilla. Ympärillä Helsinki oli parhaimmillaan ja ihmiset iloisia.
Viime päivinä olen kärsinyt pienoisesta kriisistä. Täytin näet vast'ikään vuosia, enkä voi hyvällä tahdollakaan sanoa itseäni enää nuoreksi. En oikein edes nuoreksi aikuiseksi, vaikken minä kyllä mikään vanha aikuinenkaan toki ole - henkisestikin sentään onneksi lähempänä riparia kuin saattojuhlia.
Kuitenkin tuo vanhenemisen vääjäämättömyys sekä tuleva isyys vetävät hiljaiseksi. Ne molemmat ovat asioita joille en voi yhtään mitään ja joista en yhtään mitään myöskään tiedä.
Onneksi voin sentään hankkia tietoa isyydestä, ja niin olen päättänyt vähitellen tehdä. Toistaiseksi en ole näet neuvolasta isälle annettuihin opuksiin koskenut, mutta lupaan tarttua toimeen. Välihuomiona todettakoon muuten, että ne lyhyet pätkät joita Pesupähkinä on minulle ilmeisen kiusallaan noista opuksista siteerannut, ovat sävyltään käsittämättömän vanhanaikaisia! Ihan kuin eläisimme yhä 50- tai 60-luvulla, jolloin isien rooli oli vain tuoda perheelle leipä ja taputtaa pikkuvaimoa päähän, jos odotus tuntui tästä raskaalta. Onneksi oppeja ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, sillä minä ainakin aion käyttää omaa päätäni ja osallistua tilanteiden mukaan taatusti muuhunkin kuin siihen "välttämättömään".
Hieman selkeyttä ajatusmyrskyyni sain myös ystävältäni, jonka viikonloppuna tapasin tuopin äärellä. Hän on saanut isyyden auvosta nauttia noin puolitoista vuotta, joten kuuntelin häntä korvat tarkkana. Kovasti hän minulle vakuutti, että lapsen saanti on täydellinen juttu, jota ainakin heillä myös parisuhde oli kaivannut, vaikkei kumpikaan heistä ollut asiaa niin ajatellut.
Seuraavaksi hän sitten antoi minulle sen omasta mielestään tärkeimmän ohjeensa: "Yritä jaksaa ensimmäinen vuosi niin, ettet lähde lätkimään. Se on nimittäin ihan helvettiä, kun molempia väsyttää ja tappeluita tulee ihan turhasta."
En tiedä, nousiko hiukseni pystyyn ja jähmettyikö kauhu kasvoilleni, mutta heti perään hän pehmensi sanomaansa jatkaen, ettei mikään korvaa sitä hetkeä, kun lapsi alkaa oikeasti ymmärtää ympäröivää maailmaa ja katsoo isäänsä ensi kertaa ajatuksen kanssa silmiin.
Tuota hetkeä odotellessa! Kurssi on taas hieman aiempaa selvempi, mutta tunne on kyllä yhä kuin sillä William Shatnerin näyttelemällä avaruuslaivan kapteenilla, joka on rohkeasti matkalla sinne, missä yksikään mies ei ole ennen käynyt. Sillä erotuksella tietysti, että tokihan minua ennen on ollut miljardeja isiä ja niin tulee olemaan minun jälkeenikin. Ja juuri siksi tiedän, että kyllä tämä minulta hoituu!
Palaan ensin siihen ensimmäiseen ultraamme, josta Pesupähkinä jo kirjoittikin. Oli se näin isän vinkkelistä myös jännittävä ja historiallinen tapahtuma, kun ihan omin silmin näki, että toden totta, semmoinen katkarapu siellä on Pesupähkinän sisällä uudeksi ihmiseksi kehittymässä! Lääkärin sanoja syvemmän muistijäljen minuun jätti kuitenkin tunnelma. Se, että päivä oli oikein kaunis ja aurinkoinen, ja se, kun ultrasta lähdettyämme juhlistimme hetkeä Pesupähkinän kanssa nauttimalla kevyen lounaan Lasipalatsin terassilla. Ympärillä Helsinki oli parhaimmillaan ja ihmiset iloisia.
Viime päivinä olen kärsinyt pienoisesta kriisistä. Täytin näet vast'ikään vuosia, enkä voi hyvällä tahdollakaan sanoa itseäni enää nuoreksi. En oikein edes nuoreksi aikuiseksi, vaikken minä kyllä mikään vanha aikuinenkaan toki ole - henkisestikin sentään onneksi lähempänä riparia kuin saattojuhlia.
Kuitenkin tuo vanhenemisen vääjäämättömyys sekä tuleva isyys vetävät hiljaiseksi. Ne molemmat ovat asioita joille en voi yhtään mitään ja joista en yhtään mitään myöskään tiedä.
Onneksi voin sentään hankkia tietoa isyydestä, ja niin olen päättänyt vähitellen tehdä. Toistaiseksi en ole näet neuvolasta isälle annettuihin opuksiin koskenut, mutta lupaan tarttua toimeen. Välihuomiona todettakoon muuten, että ne lyhyet pätkät joita Pesupähkinä on minulle ilmeisen kiusallaan noista opuksista siteerannut, ovat sävyltään käsittämättömän vanhanaikaisia! Ihan kuin eläisimme yhä 50- tai 60-luvulla, jolloin isien rooli oli vain tuoda perheelle leipä ja taputtaa pikkuvaimoa päähän, jos odotus tuntui tästä raskaalta. Onneksi oppeja ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, sillä minä ainakin aion käyttää omaa päätäni ja osallistua tilanteiden mukaan taatusti muuhunkin kuin siihen "välttämättömään".
Hieman selkeyttä ajatusmyrskyyni sain myös ystävältäni, jonka viikonloppuna tapasin tuopin äärellä. Hän on saanut isyyden auvosta nauttia noin puolitoista vuotta, joten kuuntelin häntä korvat tarkkana. Kovasti hän minulle vakuutti, että lapsen saanti on täydellinen juttu, jota ainakin heillä myös parisuhde oli kaivannut, vaikkei kumpikaan heistä ollut asiaa niin ajatellut.
Seuraavaksi hän sitten antoi minulle sen omasta mielestään tärkeimmän ohjeensa: "Yritä jaksaa ensimmäinen vuosi niin, ettet lähde lätkimään. Se on nimittäin ihan helvettiä, kun molempia väsyttää ja tappeluita tulee ihan turhasta."
En tiedä, nousiko hiukseni pystyyn ja jähmettyikö kauhu kasvoilleni, mutta heti perään hän pehmensi sanomaansa jatkaen, ettei mikään korvaa sitä hetkeä, kun lapsi alkaa oikeasti ymmärtää ympäröivää maailmaa ja katsoo isäänsä ensi kertaa ajatuksen kanssa silmiin.
Tuota hetkeä odotellessa! Kurssi on taas hieman aiempaa selvempi, mutta tunne on kyllä yhä kuin sillä William Shatnerin näyttelemällä avaruuslaivan kapteenilla, joka on rohkeasti matkalla sinne, missä yksikään mies ei ole ennen käynyt. Sillä erotuksella tietysti, että tokihan minua ennen on ollut miljardeja isiä ja niin tulee olemaan minun jälkeenikin. Ja juuri siksi tiedän, että kyllä tämä minulta hoituu!
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Kampausta ja rillipiruilua
Nyt blogaan kaikille odottajille hyvin essentiaaleista asioista eli kampaajakäynneistä ja uusien silmälasien hankinnasta - raskausaikana tietenkin.
Itse olen nyt vuoden verran käyttänyt pehkoani ekokampaamossa, ja voin sanoa, että koskaan en ole tuntenut oloani kampaajantuolissa kotoisammaksi! Vihreässä kammassa saa paitsi runsaasti käytännöntietoa ja vinkkejä kaikesta ekologiseen hiusten- ja ihonhoitoon liittyvästä, myös luonnollisen hienot hiukset. Kevään projektina minulla oli vaalentaa hiuksia luonnollisesti auringon avustuksella. Kampaajani neuvoi huuhtelemaan hiukset pesun jälkeen kamomillatee-sitruunanmehuseoksella. Tällöin hiussuomut jäävät hieman auki ja aurinko vaalentaa hiusta ihan huomaamatta. Näin olikin käynyt, mutta silti päätimme laittaa päähäni vaaleita raitoja - ilman vetyperoksidia! Nyt hiukseni ovat heleän vaaleat ja eloisat. Olen todella tyytyväinen taas kerran!
Kampaajani kanssa puhe kääntyi, yllättäen, raskauteen. Olen elänyt siinä käsityksessä, että kovin pitkällä raskaana olevan ei enää kannata värjätä hiuksiaan, koska väri saattaa olla päässä jotain aivan muuta kuin haluttu. Puppua kanssa, kampaajani valisti minua, että syy miksi raskaana ei suositella tavallisia hiusvärejä on yksinkertaisesti se, että ne ovat myyrkkyä. Ja myrkyt imeytyvät päänahan kautta elimistöön. Loogista.
Tästä voimaantuneena heitin kuukauden arpomisen jälkeen Tigin tuuheuttavan shampoon nurkkaan ja ostin Kammasta ekorosmariinishampoota. Hyvä ja edullinen ostos, toisin kuin jotkut kalliit muka-ekokampaamosta muinoin ostamani ekoshampoot.
Juttelimme myös täti- tai äititukasta. Mikä siinä on, että äidiksi - tai raskaaksi - tultuaan nainen usein leikkaa pitkät hiuksensa polkaksi tai lyhyeksi tätitukaksi! No tietenkin helppohoitoisuus. Mutta kampaajani esitti kiintoisan siirtymis/muuntumisriittiteorian: kun nainen vaikkapa eroaa miehestään tai poikaystävästään tai saa lapsen, hän marssii kampaajalleen ja sanoo: "Mä haluun nyt jotain ihan uutta!" Ja kappas, pitkähiuksiselle se on lyhyt malli. Toki sekin vaikuttaa asiaan, että noin 4-6 kk synnytyksen jälkeen hiukset kuulemma alkavat lähteä ihan tukoittain. Raskausaikana hiukset ovat mitä parhaimmassa kunnossa, joten järkytys voi olla melkoinen. Äiti voi lohduttautua sillä, että kyse on ohimenevästä hiusten uusiutumisesta.
Me rillipäiset tulevat mutsit saamme raskausaikana sopeutua ties millaisiin muutoksiin näössämme. On hurjaa, että raskausaikana kaikkien paikkojen venyessä ja paukkuessa myös silmä venyy ja se vaikuttaa näköön. Silmälääkärini kertoi, että näkö voi huonontua tai parantua. Se muuttuu vielä imetyksenkin aikana ja vasta imetyksen päätyttyä näkö on sillä tasolla, jolle se taas hetkeksi jää. Hurjaa. Itse kuvittelin, että näköni on pari vuotta sitten hankkimieni lasien jälkeen pahasti heikentynyt, mutta oli käynytkin juuri päinvastoin: se oli parantunut. Sain uudet speksit lasien hankintaa varten. Vaikka näkö voi seuraavan 1,5 vuoden aikana muuttua vaikka miten, tekee minun hurjasti mieleni hommata uudet hienot lasit. Enhän ole täysin hullu, enhän! Itse asiassa marssin samoin tein optikolle sovittelemaan pokia ja selvisi, että reilun 500 euron pottihan se taas olisi sijoitettavana... Huh!
Viikonloppuna myymme ystävien kanssa vanhat romut kirppiksellä pois. Irtoaisikohan Hietsusta tuo vaadittava 500 e prilliostoksia varten?!
Itse olen nyt vuoden verran käyttänyt pehkoani ekokampaamossa, ja voin sanoa, että koskaan en ole tuntenut oloani kampaajantuolissa kotoisammaksi! Vihreässä kammassa saa paitsi runsaasti käytännöntietoa ja vinkkejä kaikesta ekologiseen hiusten- ja ihonhoitoon liittyvästä, myös luonnollisen hienot hiukset. Kevään projektina minulla oli vaalentaa hiuksia luonnollisesti auringon avustuksella. Kampaajani neuvoi huuhtelemaan hiukset pesun jälkeen kamomillatee-sitruunanmehuseoksella. Tällöin hiussuomut jäävät hieman auki ja aurinko vaalentaa hiusta ihan huomaamatta. Näin olikin käynyt, mutta silti päätimme laittaa päähäni vaaleita raitoja - ilman vetyperoksidia! Nyt hiukseni ovat heleän vaaleat ja eloisat. Olen todella tyytyväinen taas kerran!
Kampaajani kanssa puhe kääntyi, yllättäen, raskauteen. Olen elänyt siinä käsityksessä, että kovin pitkällä raskaana olevan ei enää kannata värjätä hiuksiaan, koska väri saattaa olla päässä jotain aivan muuta kuin haluttu. Puppua kanssa, kampaajani valisti minua, että syy miksi raskaana ei suositella tavallisia hiusvärejä on yksinkertaisesti se, että ne ovat myyrkkyä. Ja myrkyt imeytyvät päänahan kautta elimistöön. Loogista.
Tästä voimaantuneena heitin kuukauden arpomisen jälkeen Tigin tuuheuttavan shampoon nurkkaan ja ostin Kammasta ekorosmariinishampoota. Hyvä ja edullinen ostos, toisin kuin jotkut kalliit muka-ekokampaamosta muinoin ostamani ekoshampoot.
Juttelimme myös täti- tai äititukasta. Mikä siinä on, että äidiksi - tai raskaaksi - tultuaan nainen usein leikkaa pitkät hiuksensa polkaksi tai lyhyeksi tätitukaksi! No tietenkin helppohoitoisuus. Mutta kampaajani esitti kiintoisan siirtymis/muuntumisriittiteorian: kun nainen vaikkapa eroaa miehestään tai poikaystävästään tai saa lapsen, hän marssii kampaajalleen ja sanoo: "Mä haluun nyt jotain ihan uutta!" Ja kappas, pitkähiuksiselle se on lyhyt malli. Toki sekin vaikuttaa asiaan, että noin 4-6 kk synnytyksen jälkeen hiukset kuulemma alkavat lähteä ihan tukoittain. Raskausaikana hiukset ovat mitä parhaimmassa kunnossa, joten järkytys voi olla melkoinen. Äiti voi lohduttautua sillä, että kyse on ohimenevästä hiusten uusiutumisesta.
Me rillipäiset tulevat mutsit saamme raskausaikana sopeutua ties millaisiin muutoksiin näössämme. On hurjaa, että raskausaikana kaikkien paikkojen venyessä ja paukkuessa myös silmä venyy ja se vaikuttaa näköön. Silmälääkärini kertoi, että näkö voi huonontua tai parantua. Se muuttuu vielä imetyksenkin aikana ja vasta imetyksen päätyttyä näkö on sillä tasolla, jolle se taas hetkeksi jää. Hurjaa. Itse kuvittelin, että näköni on pari vuotta sitten hankkimieni lasien jälkeen pahasti heikentynyt, mutta oli käynytkin juuri päinvastoin: se oli parantunut. Sain uudet speksit lasien hankintaa varten. Vaikka näkö voi seuraavan 1,5 vuoden aikana muuttua vaikka miten, tekee minun hurjasti mieleni hommata uudet hienot lasit. Enhän ole täysin hullu, enhän! Itse asiassa marssin samoin tein optikolle sovittelemaan pokia ja selvisi, että reilun 500 euron pottihan se taas olisi sijoitettavana... Huh!
Viikonloppuna myymme ystävien kanssa vanhat romut kirppiksellä pois. Irtoaisikohan Hietsusta tuo vaadittava 500 e prilliostoksia varten?!
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Kesä vie turvallisille vesille
15. viikolla nimittäin mennään. Ja mikäs on mennessä, kun etova olo on helpottanut, vatsa on jo muuttunut jotakuinkin näkyväksi vauvavatsaksi ja iho parantunut auringonvalon ansiosta. Vielä kun pääsisi eroon tästä väsymyksestä!
Tämä aika on sellaista päivittäisten kaapista ulostulojen aikaa; vastassa on yhä uusia ystäviä, tuttavia ja kollegoja, joille kerrotaan uutisia. Reaktiot ovat aina yhtä ihania: hämmästystä, sanattomuutta, riehakkaita onnitteluja. Suoritin lauantaina mallikkaasti yhdet tuparit oikein pitkän kaavan kautta. Olin varannut mukaan alkoholittomia siidereitä, mutta päädyin juomaan tonic-jokumarjalimonadi-drinkkejä, joita emäntä oli varannut minulle. Puolen yön aikaan en jaksanut olla tylsä, paksuna oleva avovaimo, vaan lähdin innolla muun seurueen mukana lähibaariin jatkoille. No, alla oli äidin syntymäpäivien ja tupareiden välissä otetut vartin iltaunet - pakolliset että jaksaa valvoa edes vähän. Ja jaksoihan sitä: nukkumassa olimme neljän aikaan. Sunnuntai menikin sitten kauppoja kierrellessä ja aivoja SATC 2 -elokuvalla turrutellesa.
Italian opintoloma sujui hyvin. Vietin ensimmäisen viikon paikan päällä yksin opiskellen intensiivisesti seitsemän tuntia päivässä. Toiseksi viikoksi Pesupallo lensi tykö ja otin opintojen - lähinnä aamuherätysten - kanssa hieman letkeämmin. Lisäksi lomailimme parissa muussa kaupungissa ja rannikon kalastajakylissä. Kurssilla olin todellinen nähtävyys, sillä olin maininnut etukäteen käyntännön asioita hoitavalle miehelle, että odotan ja toivon olevani väsymyksestä huolimatta terässä kurssilla. Hän oli sitten päättänyt kertoa asiasta kaikille: henkilökunnalle ja muille opiskelijoille. On aina hämmästyttävää, kuinka perhe- ja lapsikeskeisiä italialaiset, ja muutkin eteläeurooppalaiset, ovat - etenkin miehet!
Reissussa olisin muuten päässyt unohtamaan, että pieniin päin ollaan, mutta koululla asiasta muistettiin kysyä joka ikinen päivä. Eli siis söin aivan normaalisti: juustoja, jäätelöä (maailman parasta pistaasi-gelatoa!), salaatteja, hedelmiä. Mitään pöpöjä en saanut. En sentään popsinut juustoja - paitsi fetaa - raakana, mutta kypsennettyinä kitusiini upposivat niin mozzarella kuin parmesan.
Raskaus oli reissussa läsnä oikeastaan vain kahdessa asiassa: pissaamisessa ja syömisessä. Minun piti todella tarkaan pitää huoli, että kannoin laukussani pitkinä koulupäivinä hedelmiä ja pullovettä, hommasin aamulla focacceriasta lounasleivän ja haukkasin pikkupurtavaa koulun päätyttyä ennen illallista. Muuten iski heikotus ja päänsärky. Lisäksi oli suunniteltava reitit ja ajankäyttö rakkoni mukaan; kahvit nautimme tietenkin ravintolassa, joka näytti siltä, että sen vessakin olisi siisti, rannalta tuli olla lyhyt matka kahvilaan (vessaan) tai kotiin (vessaan), liian pitkää matkaa on turha lähteä patikoimaan, jos matkalla ei ole wc:tä... Tena olisi ollut helpompi vaihtoehto!
Mutta muuten ihana reissu ja irtiotto! Sain kesken loman jo huojentavia uutisia HUSilta: ei syytä olettaa kasvanutta down-riskiä.
Vähän lopulta tuli ostettua kääpiölle mitään, sillä Italiassa vauvojen vaatteet ovat aika konservatiivisesti värikoodattuja: vaaalensininen pojille ja -punainen tytöille. Missä vihreä, keltainen, violetti, oranssi jne?! Yhden ekopuuvillabodyn ostin, ja muutaman lelun.
Lomalta palattuani kerroin töissä uutisen. Kaikki olivat niin innoissaan ja onnellisia puolestamme! Pomoni, nuori kolmen lapsen äiti, taistelee minulle loppuvuodeksi parempaa työsopimusta, jotta saisin mahdollisimman "hyvän diilin Kelan kanssa". Nyt pelataan siis avoimin kortein ja on kiva olo, kun ei tarvitse juosta ulos puhumaan vauvasta puhelimessa tai varaamaan neuvola-aikaa (joka muuten on juhannuksen jälkeen). Todella helpottunut olo!
Nyt lähden koeajamaan varastetun Joponi tilalle ystäväni uutta vanhaa pyörää. Voipi olla, että ajan sen jo tänään kotiin!
Halipatsuippa!
Tämä aika on sellaista päivittäisten kaapista ulostulojen aikaa; vastassa on yhä uusia ystäviä, tuttavia ja kollegoja, joille kerrotaan uutisia. Reaktiot ovat aina yhtä ihania: hämmästystä, sanattomuutta, riehakkaita onnitteluja. Suoritin lauantaina mallikkaasti yhdet tuparit oikein pitkän kaavan kautta. Olin varannut mukaan alkoholittomia siidereitä, mutta päädyin juomaan tonic-jokumarjalimonadi-drinkkejä, joita emäntä oli varannut minulle. Puolen yön aikaan en jaksanut olla tylsä, paksuna oleva avovaimo, vaan lähdin innolla muun seurueen mukana lähibaariin jatkoille. No, alla oli äidin syntymäpäivien ja tupareiden välissä otetut vartin iltaunet - pakolliset että jaksaa valvoa edes vähän. Ja jaksoihan sitä: nukkumassa olimme neljän aikaan. Sunnuntai menikin sitten kauppoja kierrellessä ja aivoja SATC 2 -elokuvalla turrutellesa.
Italian opintoloma sujui hyvin. Vietin ensimmäisen viikon paikan päällä yksin opiskellen intensiivisesti seitsemän tuntia päivässä. Toiseksi viikoksi Pesupallo lensi tykö ja otin opintojen - lähinnä aamuherätysten - kanssa hieman letkeämmin. Lisäksi lomailimme parissa muussa kaupungissa ja rannikon kalastajakylissä. Kurssilla olin todellinen nähtävyys, sillä olin maininnut etukäteen käyntännön asioita hoitavalle miehelle, että odotan ja toivon olevani väsymyksestä huolimatta terässä kurssilla. Hän oli sitten päättänyt kertoa asiasta kaikille: henkilökunnalle ja muille opiskelijoille. On aina hämmästyttävää, kuinka perhe- ja lapsikeskeisiä italialaiset, ja muutkin eteläeurooppalaiset, ovat - etenkin miehet!
Reissussa olisin muuten päässyt unohtamaan, että pieniin päin ollaan, mutta koululla asiasta muistettiin kysyä joka ikinen päivä. Eli siis söin aivan normaalisti: juustoja, jäätelöä (maailman parasta pistaasi-gelatoa!), salaatteja, hedelmiä. Mitään pöpöjä en saanut. En sentään popsinut juustoja - paitsi fetaa - raakana, mutta kypsennettyinä kitusiini upposivat niin mozzarella kuin parmesan.
Raskaus oli reissussa läsnä oikeastaan vain kahdessa asiassa: pissaamisessa ja syömisessä. Minun piti todella tarkaan pitää huoli, että kannoin laukussani pitkinä koulupäivinä hedelmiä ja pullovettä, hommasin aamulla focacceriasta lounasleivän ja haukkasin pikkupurtavaa koulun päätyttyä ennen illallista. Muuten iski heikotus ja päänsärky. Lisäksi oli suunniteltava reitit ja ajankäyttö rakkoni mukaan; kahvit nautimme tietenkin ravintolassa, joka näytti siltä, että sen vessakin olisi siisti, rannalta tuli olla lyhyt matka kahvilaan (vessaan) tai kotiin (vessaan), liian pitkää matkaa on turha lähteä patikoimaan, jos matkalla ei ole wc:tä... Tena olisi ollut helpompi vaihtoehto!
Mutta muuten ihana reissu ja irtiotto! Sain kesken loman jo huojentavia uutisia HUSilta: ei syytä olettaa kasvanutta down-riskiä.
Vähän lopulta tuli ostettua kääpiölle mitään, sillä Italiassa vauvojen vaatteet ovat aika konservatiivisesti värikoodattuja: vaaalensininen pojille ja -punainen tytöille. Missä vihreä, keltainen, violetti, oranssi jne?! Yhden ekopuuvillabodyn ostin, ja muutaman lelun.
Lomalta palattuani kerroin töissä uutisen. Kaikki olivat niin innoissaan ja onnellisia puolestamme! Pomoni, nuori kolmen lapsen äiti, taistelee minulle loppuvuodeksi parempaa työsopimusta, jotta saisin mahdollisimman "hyvän diilin Kelan kanssa". Nyt pelataan siis avoimin kortein ja on kiva olo, kun ei tarvitse juosta ulos puhumaan vauvasta puhelimessa tai varaamaan neuvola-aikaa (joka muuten on juhannuksen jälkeen). Todella helpottunut olo!
Nyt lähden koeajamaan varastetun Joponi tilalle ystäväni uutta vanhaa pyörää. Voipi olla, että ajan sen jo tänään kotiin!
Halipatsuippa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)