Elämän parasta aikaa

Viime päivien teema on ollut avautuminen. Töissä olemme kilvan avautuneet epäselvien henkilöstöpoliittisten ratkaisujen vuoksi ja vapaalla olen avautunut erityisen suorapuheiseksi äityneessä Helistimen joulukuun ketjussa. Kultaiset kanssamammat eivät toivottavasti pahastu lainauksista...

Foorumilla Lapsenmaailma sen aloitti kiteyttämällä monen tunnot: "Noin muuten olen jo todella kyllästynyt tähän raskauteen. Toisaalta olo on mitä mahtavin ja ihana tuntea miten pieni möyrii mun sisällä, mutta inhottaa se, että se vie musta kaiken energian ja mehun ja pitäis vielä töitäkin jaksaa tehdä."

En ole ollut ainoa, joka on kokenut suorapuheisen, rankankin raskaustilityksen puhdistavana ja terapeuttisena.

"Onneksi muutkin on pahalla tuulella. Toisaalta olen tyytyväinen että hormonit on saaneet mut äkäisemmäksi, ennen olen esim. töissä ollut liiankin kiltti ja nyt osaan puolustaa itseäni. Ehkä aavistuksen liian kärkkäästikin (ja kotona etenkin mieliala voi heittää tyytyväisestä erittäin raivostuneeseen muutamassa sekuntissa)." (dina_)

"Eilen hyppäys viidennelle kuulle ja missä energisyys ja hehku...?!?! Naama on ku petolinnun per*e ja tukka tosiaan ihan plörö. Mies saa kuulla natinoita, enkä jaksa millään olla tekemisissä tiettyjen kavereiden kanssa ku pitäis olla iloinen ja sosiaalinen. ---- Ja mulla kanssa ihan neutraali olo tän raskauden suhteen. Vaikka mahakin jo pömpöttää, ei taivas ole vielä auennut. Joka päivä pitää hevoset ja koirat ja kissat hoitaa ja liikuttaa, lapata paskaa, siivota ja elää normaalisti. Ei täällä ainakaan mitään "äityshotellia" ole, vaan sama arki jatkuu... Miten tämä nyt "elämäni parhaaksi ajaksi" muuttuisi hokkuspokkus?! Samaa olen ajatellut, että jospa se autuus ja ihanuus pukkaisi sieltä, kun vauva alkaa konkretisoitua ja maha kasvaa ja vauva potkii, mutta nyt luulen että tuskinpa sittenkään... Edelleen pitää elukat hoitaa ja paskat lapata, mutta varmaan tulee ressi vaan, kun olo alkaa olla valasmainen ja hommat tökkii." (Hanna35)

Lehmiksen kommentti kuvaa loistavasti tämän hetkisten tunnelmien ristitiitaisuuden: "veit sanat suusta, ihanaa (tai eihän tämmöstä oloa kellekään toivo...) että joku muukin ajattelee samalla tavalla! Just se, että pitäis olla onnellinen raskaudesta, mutta kun on vaan niin poikki, ettei jaksa nauttia koko asiasta. Ei jaksa edes suunnitella mitään hankintoja, tosiaan toi pieni illiäinen tuolla vie kaikki voimat. Odotettu ja rakas se jo silti on, mutta mä kyllä meinaan muistuttaa sitä vanhempana siitä, mitä äitiraukka joutui kärsimään."

Pallolle lueskelin kommentteja ääneen ja totesihan hänkin lopulta: "Jos meillä isillä on vaikeeta, niin ei oo teilläkään helppoa". Tietenkin pirullinen raskaana oleva, nalkuttava äippä minussa oli vähällä kysyä, että kuinkas teillä nyt niin vaikeaa on. Mutta pidin suuni kiinni. Sillä kertaa.

Kela-asia lopulta selvisi. Kaikki riippuu siis työnantajan sitoutuneisuudesta tiettyyn ta-järjestöön/liittoon; liiton säännöissä kerrotaan kuinka monta - jos yhtään - vuorokautta ta on velvollinen maksamaan palkkaa äitiysloma-ajasta. Mutta siis tästäkin suuren osan saa ta hakea lomakkeella Kelalta takaisin. Meillä tuo aika on 72 vrk. Sen jälkeen Kela alkaa maksaa äitiyspäivärahaa.

Oma vointi heittelee hulluna. Eilen oli vireessä ja jaksoin istua illallisen jälkeen vielä kahden alkoholittoman oluen ajan terassilla ja hengailla sillä tavalla normaalisti. Tänään oli pyörtyä ensin lounaalla (istuin suorassa auringonpaisteessa terassilla) ja myöhemmin kaupungilla viiletellessäni. Vaikka olin pättänyt, etten syö lounaan ja kahvipullan lisäksi illalla enää mitään persikkaa ihmeellisempää, oli pakko tehdä kasa leipiä kaakaon kera. Sitä muuten ihmettelen Helistimenkin keskusteluiden pohjalta, että olenko ainoa, jolla tuntuu paino nousevan päivä päivältä, kun muut laihtuvat tai ovat neljässä kuukaudessa saaneet huikeat kilon tai puolitoista lisää...

Eipä vaivuta synkkyyteen!

Juhannus on hyvin odotettu. Saan levätä ja nähdä mukavia ihmisiä, plus syödä hyvin. Hain jo Alkosta ruuhkat välttääkseni miltei alkoholitonta Stowford Press -siideriä. Se on holittomista sidukoista ainoa, jota voin juoda. Se on nimittäin oikeasti hyvää! Juhannus alkaa jo huomenna leipomis- ja kokkausurakalla, sillä paikassa, jonne päädymme ei ole mahdollisuutta tehdä ruokaa. Korkeintaan grillata ja käytellä trangiaa. Lisää aiheesta juhannuksen jälkeen. Saa nähdä, jospa saisin tänne kuvan paikan vessanäköalasta...

Aurinkoista ja rentouttavaa melkein-keskikesän juhlaa!