15. viikolla nimittäin mennään. Ja mikäs on mennessä, kun etova olo on helpottanut, vatsa on jo muuttunut jotakuinkin näkyväksi vauvavatsaksi ja iho parantunut auringonvalon ansiosta. Vielä kun pääsisi eroon tästä väsymyksestä!
Tämä aika on sellaista päivittäisten kaapista ulostulojen aikaa; vastassa on yhä uusia ystäviä, tuttavia ja kollegoja, joille kerrotaan uutisia. Reaktiot ovat aina yhtä ihania: hämmästystä, sanattomuutta, riehakkaita onnitteluja. Suoritin lauantaina mallikkaasti yhdet tuparit oikein pitkän kaavan kautta. Olin varannut mukaan alkoholittomia siidereitä, mutta päädyin juomaan tonic-jokumarjalimonadi-drinkkejä, joita emäntä oli varannut minulle. Puolen yön aikaan en jaksanut olla tylsä, paksuna oleva avovaimo, vaan lähdin innolla muun seurueen mukana lähibaariin jatkoille. No, alla oli äidin syntymäpäivien ja tupareiden välissä otetut vartin iltaunet - pakolliset että jaksaa valvoa edes vähän. Ja jaksoihan sitä: nukkumassa olimme neljän aikaan. Sunnuntai menikin sitten kauppoja kierrellessä ja aivoja SATC 2 -elokuvalla turrutellesa.
Italian opintoloma sujui hyvin. Vietin ensimmäisen viikon paikan päällä yksin opiskellen intensiivisesti seitsemän tuntia päivässä. Toiseksi viikoksi Pesupallo lensi tykö ja otin opintojen - lähinnä aamuherätysten - kanssa hieman letkeämmin. Lisäksi lomailimme parissa muussa kaupungissa ja rannikon kalastajakylissä. Kurssilla olin todellinen nähtävyys, sillä olin maininnut etukäteen käyntännön asioita hoitavalle miehelle, että odotan ja toivon olevani väsymyksestä huolimatta terässä kurssilla. Hän oli sitten päättänyt kertoa asiasta kaikille: henkilökunnalle ja muille opiskelijoille. On aina hämmästyttävää, kuinka perhe- ja lapsikeskeisiä italialaiset, ja muutkin eteläeurooppalaiset, ovat - etenkin miehet!
Reissussa olisin muuten päässyt unohtamaan, että pieniin päin ollaan, mutta koululla asiasta muistettiin kysyä joka ikinen päivä. Eli siis söin aivan normaalisti: juustoja, jäätelöä (maailman parasta pistaasi-gelatoa!), salaatteja, hedelmiä. Mitään pöpöjä en saanut. En sentään popsinut juustoja - paitsi fetaa - raakana, mutta kypsennettyinä kitusiini upposivat niin mozzarella kuin parmesan.
Raskaus oli reissussa läsnä oikeastaan vain kahdessa asiassa: pissaamisessa ja syömisessä. Minun piti todella tarkaan pitää huoli, että kannoin laukussani pitkinä koulupäivinä hedelmiä ja pullovettä, hommasin aamulla focacceriasta lounasleivän ja haukkasin pikkupurtavaa koulun päätyttyä ennen illallista. Muuten iski heikotus ja päänsärky. Lisäksi oli suunniteltava reitit ja ajankäyttö rakkoni mukaan; kahvit nautimme tietenkin ravintolassa, joka näytti siltä, että sen vessakin olisi siisti, rannalta tuli olla lyhyt matka kahvilaan (vessaan) tai kotiin (vessaan), liian pitkää matkaa on turha lähteä patikoimaan, jos matkalla ei ole wc:tä... Tena olisi ollut helpompi vaihtoehto!
Mutta muuten ihana reissu ja irtiotto! Sain kesken loman jo huojentavia uutisia HUSilta: ei syytä olettaa kasvanutta down-riskiä.
Vähän lopulta tuli ostettua kääpiölle mitään, sillä Italiassa vauvojen vaatteet ovat aika konservatiivisesti värikoodattuja: vaaalensininen pojille ja -punainen tytöille. Missä vihreä, keltainen, violetti, oranssi jne?! Yhden ekopuuvillabodyn ostin, ja muutaman lelun.
Lomalta palattuani kerroin töissä uutisen. Kaikki olivat niin innoissaan ja onnellisia puolestamme! Pomoni, nuori kolmen lapsen äiti, taistelee minulle loppuvuodeksi parempaa työsopimusta, jotta saisin mahdollisimman "hyvän diilin Kelan kanssa". Nyt pelataan siis avoimin kortein ja on kiva olo, kun ei tarvitse juosta ulos puhumaan vauvasta puhelimessa tai varaamaan neuvola-aikaa (joka muuten on juhannuksen jälkeen). Todella helpottunut olo!
Nyt lähden koeajamaan varastetun Joponi tilalle ystäväni uutta vanhaa pyörää. Voipi olla, että ajan sen jo tänään kotiin!
Halipatsuippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti