Pyykkipoika on päivä päivältä suurempi, pystyvämpi, ihanampi. Elämme nyt itkujen välitilassa; vatsakiukku on laantunut eikä hammaskiukku ole vielä alkanut. Pyykkis rakastaa banaania, kiiviä, avocadoa ja kananmunaa. Vihannessoseet, joita väännän milloin bataatista, kesäkurpitsasta, palsternakasta (en ole koskaan aikaisemmin tutustunut kyseiseen juurekseen, herkkua!), perunasta, porkkanasta, vain kasvimaa rajana, eivät herran sofistikoitunutta makua kovin miellytä. Sinnikkäästi silti keittelemme iltavellin ja lounastamme kaikenkattavasti vihanneksia ja vasta jälkkäriksi hedelmää. Sormiruokailukokeilu päättyi kevyeeseen heimlichin otteeseen, bataatinpaloja lattialla, ja pidämme pienen tauon ITE-syömisessä.
Pyykkis on kiinnostunut lauluista: Pallon uudelleensanoittamista ja loilottamistani lastenlauluista, iskelmistä, maakuntalauluista ja suomiräpistäkin. Klasarin viheltely uppoaa silti poikaan parhaiten. Hyräily rauhoittaa, tuutulaulut ja mantrojen chanttaus unettavat. Pyykkis katselee mielellään aikakauslehtiä ja luemme yhdessä kuvakirjoja.
Jospa ensi viikolla Pyykkis saisi taas nukkua päikkäreitä näin sikeästi ulkona. Ainakin joku sääennuste lupasi ensi viikosta alkaen hellettä. Huh!