Joko mennään?

Olen seurannut pakkasmaanantain valkenemista 04.30 alkaen, jolloin supistukset alkoivat. Nyt kello on 08.20. Jokohan kääpiö olisi halukas näkemään maailman...

Tässä supistusten välissä joitakin "oireita" mahdollisesti lähestyvästä synnytyksestä (vieläkin olen varma, että supistukset pikapuoliin loppuvat ja sitten taas odotellaan). Yöllisistä supistuksista en ole kärsinyt koko raskauden aikana. Siksipä hieman yli kahden tunnin yöunien ja wc-käynnin jälkeen alkaneet supistukset olivat totaalinen ylläri. Sunnuntaiaamuna herättelin kääpiötä puolitoista tuntia ja sain vasta piparin syötyäni siltä ensimmäisen möyrinnän. Koko päivän vauva oli äärettömän rauhallinen, melkein jo huolestumiseeni asti. Mielessä kävi, että noinkohan se säästelisi voimiaan lähestyvää synnytystä varten. ja taas ihaniin limatarinoihin palatakseni, sunnuntaina huoltani lisäsi verinen lima, jota on piisannut myös aamuyön tunteina.

Supistukset ovat alusta asti tulleet 3-7 minuutin välein ja kestoltaan ne ovat olleet puolta minuuttia. Mitenkään merkittävästi ne eivät ole pidentyneet, voimistuneet kyllä.

Mitä minä tein ensimmäisenä supistelujen alettua? No menin suihkuun pesemään hiukset. Kun ne nyt joka tapauksessa olisi pitänyt pestä aamulla ennen neuvolakäyntiä. Sitten kirjoitin pari työjuttua valmiiksi ja lähetin ne eteenpäin. Aamun tunteina olen todennut, että supistukset ovat kipuaalto, ja että on aika kiva, kun niiden välissä on vielä toistaiseksi aika paljon aikaa tehdä kaikkea ihan normaalia. Kuten juoda teetä, pakkailla sairaalakassia, kirjoittaa, surffata (ja huomata, että Leslie Nielsen on kuollut eilen, RIP).

Naistenklinikalla ei ole sulkua eli sinne mahtuu hyvin, kertoi ihana kätilö puhelimessa puolisen tuntia sitten. Kehotti olemaan kotona niin kauan kuin lantion pyörittely seisoen eteenpäin nojaten (parasta), jumppapallon päällä tai suihkussa olo vielä jeesaavat. Ja vauvan liikkeitä tulee tarkkailla nyt, kun se on eilen ollut kovin vaisu.

Palaamisiin joko äitinä ja isänä, tai sitten Pähkinänä ja Pallona.

ÄOM, ne tunteet ja limatulppa

Nyt ollaan postauksen kanssa kyllä todella sfääreissä; sen verran kirjavaa on tämän perjantain tarina. Koettakaa kestää.

Tänään vietettiin Älä osta mitään -päivää. Olen useamman vuoden osallistunut päivään, mutta näin jälkikäteen muistellen aina yhtä huonolla omatunnolla. Ja poikkeusta ei tehnyt tämäkään ÄOM. Eilen nimittäin ostin enemmän kuin keskivertopäivänä (eli hyvinkin tämän päivän edestä) ja tänäänkin olin kaupassa, mutta annoin Pallon maksaa - alitajuinen päätös tai ei. Eli siis mönkään meni, tai ainakin mieli on aika matala. Toki olennaisinta päivässä on herätä miettimään omaa kulutuskäyttäytymistään, jossa on aina korjaamisen varaa. Pallolla olisi tähän paljonkin kommentoitavaa, mutta sentään yritän.

Vaapuin viidentoista asteen pakkasessa lähiteatteriin katsomaan Alejandro Gonzalez Inarritun uuden leffan Biutiful. Miehen pitkä debyytti, todella rankka Amores Perros sai huikeat hehkutukset (minulle sellainen elokuva, jonka olen nähnyt kerran, pidin loistavana, mutten halua nähdä enää ikinä), 21 Grams on edelleen kaikkien aikojen TOP20-listallani ja Hollywood-esikoinen, suuren budjetin Babel on sekin juonellisesti vetävä episodielokuva, joka erottautuu edukseen Hollywood-kassamagneeteista. Mutta tämä uusi, kokonaan Espanjassa kuvattu leffa, on hämmästyttävän hieno elokuva: raadollinen, synkkä ja tyly. Oikeastaan vain elokuvan viimeiset viisi minuuttia tarjoavat jonkinlaista toivoa ja lohtua. Pääosan Javier Bardem on vain kerrassaan taitava näyttelijä, ei voi kuin ihailla. En muista milloin viimeksi olisin itkenyt elokuvassa noin vuolaasti - hormonimyrkyssä ollaan joo, mutta katson aika liikuttavia elokuvia vähintään viikoittain, enkä ole kokenut pillittäväni hormonipäissäni mitenkään enempää kuin tavallisesti, pikemminkin ehkä hieman "hölmöissä" kohdissa - ja toisaalta lähtenyt elokuvasta yhtä typertyneenä.



And now something totally different: inhalta kuulostavaa limatulppastooria. Se, siis tulppa, alkoi irtoilla pikkuhiljaa reilu viikko sitten ja eilen ja tänään on taas irronnut huolella. Ei kananmunan kokoista könttiä kuitenkaan, kuten sitä on netin ihmeellisessä maailmassa kuvailtu, eli kerralla se ei näemmä minulla lähde. Jos lähtisi, silloinhan synnytys kai käynnistyisi muutamassa vuorokaudessa. Nyt tämä ei varsinaisesti indikoi mitään. Mutta elän toivossa, että synnytys olisi jo lähellä.

Nyt alan taiteilla jouluvaloja ikkunoihin. Sain viimein jouluhössötykseen hieman vastahankaisesti suhtautuvalta Pallolta luvan. Sunnuntaina on jo ensimmäinen adventti, hurjaa!

Joulu ainainen

Postissa saapui taas paketteja: Aktiivinen synnytys ry:stä vuokraamani TENS-laite ja söpö leppispesä vauvalle, eli Wombi vauvanpesä.

Terhi kirjoittaa Voimaannuttava synnytys -blogissaan TENSistä näin: "Transcutaneous Electrical Nerve Stimulation eli TENS lähettää heikkoja sähköimpulsseja elektrodilappujen avulla ihon läpi sen alla oleviin hermoihin. TENS on lääkkeetön kivunlievitysmenetelmä, joka lisää kehon omia kipua lievittäviä aineita (esim. endorfiineja). TENS:llä ei ole sivuvaikutuksia ja sen käyttöä pystyy itse hallitsemaan. TENS on tarkoitus laittaa päälle heti synnytyksen alussa, jotta endorfiinien ym. taso ehtii nousta mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. TENS:iä voi käyttää koko synnytyksen ajan." Kääntelin ja vääntelin laitetta hieman ja lukaisin käyttöohjeet. En vielä kytkenyt elektrodeja laitteeseen, mutta ne (4kpl) siis asetetaan selkärangan molemmin puolin napalinjan ylä- ja alapuolelle pareittain. Kerron lisää, kun pääsen testaamaan laitetta itse äksönissä. Terhi kuvaa sitä erittäin hyväksi supistusten, etenkin jälkisupistusten, lievittäjäksi ja sehän tosiaan on kivunlievitysmenetelmä, joka on täysin synnyttäjän hallittavissa.

Tuhahtelin vauvanpesille siihen asti, kunnes kasasimme pinniksen. Se näyttää aivan valtavalta! Kirppuhan hukkuu sinne! Ajattelin vuoraavani sinne peitolla "pesän", mutta ei se oikein onnistunut. Emmekä toki halua ottaa tuoreina vanhempina kontollemme isoon, avaran pinnasänkyyn sysätyn vastasyntyneen kääpiön traumoja. Kela-tekstein koristeltu pahvilaatikko lapsosen ensisijana ei houkuttanut yhtään enempää. "Tunsin tulleeni kylmään, karuun maailmaan, jossa öisin hain lämpöä minua ympäröivästä pahvista", kääpiö tilittäisi terapeutilleen. Siksi siis hommasimme leppiksen. Se on itseasiassa tosi hieno ja pienentää sängyn näppärästi. Toivottavasti kääpiö nukkuu siinä hyvin.

Kun aikaa on nyt lomalla riittämiin, tarkoittaa se näköjään, että juoksen pitkin kaupunkia tuhlaamassa rahaa "ihan pakollisiin hankintoihin", kuten tukeviin alushousuihin, imetystoppiin ja -yökkäriin, ja tietysti vauvanvaatteisiin. Ilmankin takuulla pärjäisin, varsinkin kun imestysrelettäkin olen saanut kavereilta sekä lainaan että edukkaasti, mutta jotenkin vain tuntuu siltä, että pari hankintaa on ollut ihan must. Kuten vaikkapa organic cottonia olevat Boob-malliston toppi ja paita. Tarvitsen porttarin Kampin keskuksen neloskerrokseen.

Joutokäyntiä

Eilen oli ensimmäinen äitiyslomapäivä, kun kalenterini ammotti menojen ja duunien puolesta tyhjyyttään. Yhdentoista tunnin yöunien jälkeen alkoi jo ilmetä ahdistusta: mitä tekisin tänään. Sukkelasti olinkin ohjelmoinut itselleni joogaa, leipomista ja elokuvaillan. Toivon, että kääpiö ulostautuu pian, sillä eihän tällaista toimettomuutta kestä kukaan!

Leipominen on kyllä mahtavaa. Kokeilin paria uutta leipäreseptiä, tavoistani poiketen hiivallisia. Kurpitsansiemenleivästä tuli suht hyvää, mutta hieman pelkän vehnän pureminen pännii. Jotenkin sitä on niin ehdollistunut jo kaikille täysjyville ja leseille leivissäkin. Seuraavan kerran lisään siihen leseitä, pähkinöitä tai jotain jyviä. Kauraleipä oli tosi hyvää: siirappi tuo siihen jänskän makean vivahteen.




Illalla näin tanskalaisen leffan Kosto, joka ei ehkä ollut ihan paras leffa viimeisillään olevalle. Mutta helvetin hyvä se oli! Sehän on Tanskan ehdokas ulkomaisen Oscarin voittajaksi. Eikä ansioitta: kaunista kuvaa, koskettava tarina ja hyvät näyttelijäsuoritukset. Taas kerran tuli osoitetuksi, että tanskalaiset tekevät tällä hetkellä maailman parhaat elokuvat (Submarino, Antichrist, muita mainitakseni). Kostonkin on tuottanut von Trierin firma Zentropa - pieni maa, pienet piirit. Olin liikuttunut mutta innoissani - ja olen edelleen.

Yösydämellä ehdin vielä neuloa loppuun liinailuvillasukat, joista tuli aivan jumalattoman rumat! Haha! No, toivottavasti ne ovat ainakin lämpimät.

Illalla jumppapallon päällä nuokkuessani mietin taas synnytystä. Kuinka jo odotan tapaavani mahassani ikuisuuden pesineen kääpiön ja samalla pelkään synnytystä aivan helvetisti. Painajaiset eivät ole jättäneet minua kaikesta synnytykseen liittyvästä järkeilystäni huolimatta rauhaan. Unissa kätilöt ja lääkärit arvioivat vauvan koon ihan pieleen ja sitten pitäisi pusata pihalle sellainen esikouluun valmis pikkuihminen. Näihin uniin liittyy se malttamaton synnytyksen käynnistymisen odotus, koska toivon hartaasti, ettei LA pauku yli pahemmin, jottei vauva kasvaisi niin kauhean isoksi. Pahimmat painajaiset minulle aiheutti muistaakseni Vauva-lehdessä ollut synnytyksenjälkeistä masennusta käsittelevä juttu, jossa synnytys ei mennyt ihan niinku Strömsössä. Unessani pää on jo ulkona, mutta siihen tyssää, koska hartiat eivät mahdu tai kohtu ei supistele tai jotain. Ja sitten on pakko repiä ties millä pihdeillä ja imukupeilla. Toinen mitä stressaan on suu/kasvotarjonta. Neuvolan terkkarikin maanataina kertoi, ettei sitä voi oikein ennakoida, kun vauva saattaa vasta kanavassa kiertyessään päätyä "väärään" asentoon. Sanoi, että yleensä ongelmia tulee heille, joilla vauva ei ole painunut alas lantioon tai kiinnittynyt. Minulla molemmat jo tapahtuneet, mutta silti stressaan.

Pakko kai tässä on vain yrittää rauhoitella itseään, että suurin osa synnytyksistä menee sillä tavalla hyvin tai ainakin kohtuullisesti, että harva synnytykseen kuolee. Onhan sellaisetkin tilastot takuulla olemassa? Mistäköhän ne löytäisi...

Madellen täysiaikaisuuteen

Kuinka voi aika kulua samalla niin nopeasti ja toisaalta niiiiin hitaasti. Pari viikkoa laskettuun eli kääpiö on nyt täysiaikainen. Ja minun puolestani kypsä pulla saisi alkaa pikku hiljaa tulemaan uunista ulos!

Perjantaina kilometrin kävely Kaartinkaupungista Kamppiin tyssäsi Aleksille ja Stokkalle - ja tapaminen peruuntui -, koska jokainen askel pisti supistelemaan ja vihlaisi kivuliaasti nivusten ligamentteihin. Kävelemisestä on tullut kerta kaikkiaan tuskallista, sillä vauvan pää on niin alhaalla.

Neuvolassa terkkari sanoi, että kääpiö saattaa synytyä hetkenä minä hyvänsä. Kun sen pää on niin alhaalla ja jo kiinnittynyt, jokainen askel ärsyttää kohdunsuuta sen verran, että se jo saattaa riittää synnytyksen käynnistymiseksi. Siispä yritän kivusta huolimatta kävellä ja joogata.

Neuvolassa todettiin, että kaikki on hyvin. Kääpiön syke oli 135, lapsivettä normaalisti, liikkeet olikein virkeät ja hyvät. Hemppa oli 140 (kuulemma loistava!), verenpaineeni oli kokonaisuudessaan hieman koholla (voi kuulemma ennakoida synnytyksen lähestymistä), ja painoa oli tullut 400g viikossa (nyt saisi riittää, koska sitä on kokonaisuudessaan kertynyt jotain 12,5 kiloa, kiesus!).

Nyt lähden saunaan - jospa se pistäisi vähän vauhtia tähän hommaan. Eilen Pallo paineli lantioni ja niskani akupisteitä, minkä pitäisi edesauttaa synnytyksen käynnistymistä, sen etenemistä tai ylipäänsä avittaa oloa synnytyksen aikana. Painelu tuntui kerrassaan taivaalliselta ja auttoi ristiselkä- sekä niskakipuihin. Jos Pallo suostuu, akupainelusta voisi puolestani vaikka tulla hetkutuksen kaltainen päivittäinen rutiini!

Kemikaalialtistus

Pisti taas hyvällä tavalla mietityttämään tämä Kempparin kirjoitus. Professori Jorma Toppari on taas nostanut esille kosmetiikkatuotteiden kemikaalien haitallisuuden - etenkin sikiölle. Me naiset altistumme niin valtavalle määrälle kemikaaleja, kun jokainen tarvitsee sen meikkipussin ja nesessäärin muine kosmetiikkatuotteineen. Suihkusaippuat ja shampoot sisältävät helvetillisen määrän kemikaaleja, voitelemme itsemme päivittäin hyväntuoksuisilla, parfymoiduilla rasvoilla, naamaan omat "supertehokosteuttavat" ikinuorirasvat ja silmänympärysvoiteet, päälle meikkivoide, puuteri ja muut. Hiuksiin lyödään hoitoaine, kosteus- ja kiintoseerumi, volyymiboosteri, vaahto ja kruunuksi kiinne. Hurjaa, mutta monen arkea.

Ei voi olla kertailematta, mitä itse on tehnyt säästääkseen vauvaa kemikaalialtistukselta jo sikiöaikana ja mitä OLISI VOINUT tehdä enemmän…

Itse olen jo pidempään suosinut luonnonmukaisia tuotteita ihonhoidossa ja ehostuksessa. Raskauden myötä pois jäivät myös kynsilakat (en ole niin vannoutunut kynsilakkaihminen, että viitsisin ostaa luomusarjojen kynsilakkoja), normaalit (tuuheuttavat) shampoot ja kaikki hajuvedet. Kookosöljyä olen käyttänyt ihon kosteuttamiseen jo vuosia, nyt tilalle tuli Weledan raskausajan hoitoöljy. Dödö on Biothermin: ilman alumiinia sekä muita myrkkyjä. Se mistä en ole päässyt eroon ovat hiusten muotoilutuotteet. Sapettaa, mutta en ole löytänyt hyvää, pitävää muotovaahtoa ja lakkaa luomupuolelta. Jos joku on, vinkatkoon! Lisäksi ripsivärini on edelleen, 10 vuoden pinttyneen tavan mukaisesti Kanebon 38.

Raskauden ajan valtavaan pilleriarsenaaliin olen yrittänyt löytää sellaiset, joissa on mahdollisimman vähän ylimääräisiä aineita (värit jne.).

Nyt vauvalle olen varannut kylpyöljyä ja perusrasvaa - jos sitä satutaan tarvitsemaan -, lähikosmetiikkaa Latviasta, Mádaran valikoimista, jota myyvät ainakin Ruohonjuuri ja Hyvinvoinnin tavaratalo. Itse käytän Mádaran puhdistusvaahtoa, joka toimii Laveran kuorinta-aineen kanssa tosi hyvin naamanhoidon perussettinä.

On hyvä, että näistä asioista puhutaan. Ja vielä parempi, että kemikaalittomia vaihtoehtoja on nykyisin hyvin saatavilla. Ja usein vaihtoehdot ovat paaaljon parempia kuin ne perinteiset isojen merkkien tökötit.

Allaolevaa Argital-sarjaa soisin jonkun myyvän Suomessa laajemminkin. Punnitse&säästä myy jotain tuotteita satunnaisesti ja kampaajaltani saan tilattua niitä suoraan.

Lupa taskussa

Nimittäin alatiesynnytykseen. Sairaalalääkäri ei Klinikalla löytänyt mitään rakenteellista syytä miksen voisi synnyttää aivan normaalisti alateitse. Tosin korosti, että jokainen synnytys on omanlaisensa ja neljäkin vauvaa alateitse pullauttaneelle voi tulla viidennessä synnytyksessä komplikaatioita, joiden vuoksi päädytään sektioon.

Kummallista, mutta pelkäsin ja jännitin tätä käyntiä enemmäin kuin mitään muuta ultrausta tai lekurikäyntiä koko raskauden aikana. Näin monena yönä unia jättivauvasta ja synnytyksestä, jossa kätilö parahtelee epäuskoisena "kuinka iso vauva" mahastani paljastuikaan - niillä kerroilla, kun se saatiin ulos tai en herännyt hikisenä ennen kuin päästiin itse ponnistusvaiheeseen.

Lääkäri oli arviolta ikäiseni nainen, topakka ja asiallinen. Tykkäsin realistisen viileästä suhtautumisesta, lässyttäjiä ja muumimammoja tässä on tavattu ihan riittämiin. Juttelimme raskauden kulusta, alkaneista kivuliaammista supistuksista ja hän kyseli peloistani sekä suhtautumisestani synnytykseen. Sain vielä ajan kätilön kanssa käytävään kipukeskusteluun (kyllä meitä pelkopolilaisia hemmotellaan!), mutta ensimmäinen vapaa aika oli vasta 1.12., johon lääkärikin totesi, että "tulet ellet ole jo synnyttänyt". Tilitin hänelle kaikki ison vauvan ahdistukseni ja käynnistyspelkoni. Lääkäri sanoi, että päältä päin katsottuna vatsani ei näytä jättivauvaa vartovan pakilta. Sitten otettiinkin jo housut pois.

Liikaa foorumeilta synnytystapa-arviokertomuksia lukeneena odotin pahempaa; lääkäri teki aika lailla normaalin sisätutkimuksen - eikä kajonnut kakkoseen. Hän kokeili lantioni muodon ja tietenkin kohdunkaulan ja -suun tilanteen. Jotain supistukset olivat sentään tehneet: kaula oli nyt pehmeä (ennen kiinteä), lyhentynyt 2 senttiin ja suu oli auki yhdelle sormelle. Lekuri arveli kääpiön ulostautuvan ihan ajallaan.

Viime neuvolan the special guestin, Kättärin kätilön, painoarviosta lääkäri totesi, ettei se voi pitää paikkaansa. Hän sain ultran mitoilla (torson ympärys 30cm, sääriluu 7cm, päätä en ehtinyt katsoa) pötkön painoarvioksi noin 2700g. Kun esitin epäilyni ultran painoarviota kohtaan, hän totesi, että mitat saa harvoin näin eksaktisti. Tiedä häntä. Synytymäpaino olisi LA:na noin 3200g. Hän merkitsi vielä kaikki mitat käyrille ja keskikäyrän alla mentiin kaikissa mitoissa. Pää oli lähimpänä keskikäyrää. Palloa ja minua se isopäisinä huvitti kovasti.

Minulle käynti tietää taas siltoja ja punnerrusta kaiken maailman asennoissa; kääpiö oli päättänyt jälleen kerran vaihtaa puolta ja selkä on nyt oikealla. Taidankin tästä mennä jumppapallon päällä neulomisen kautta siltaan ennen Pallon suorittamaa iltahetkutusta aka mahansuoristusta.

Loppukaneettina todettakoon, että ostin tänään jättihelokkiöljykapseleita, joiden pitäisi edesauttaa synnytyksen alkamista ja palautumista. Niitä saa alkaa syödä vasta vkon 38 täytyttyä. Niissä on GLA:ta, joka muuttuu kehossa aineeksi, jota käytetään mm raskauden keskeytyksessä. Mutta siis näin myöhäisillä viikoilla siitä ei ole haittaa vauvalle. Ja jos ei muuta, niin ainakin ihon pitäisi alkaa hehkua ja hormonimyrskyjen tasaantua. Lisäksi aloitin maitohappobakteerien syömisen. Luin Rosa Meriläisen Frans-vauvan ekaa elinvuotta kuvaavasta kirjasta, että niiden syöminen pari viikkoa ennen ja jälkeen synnytyksen ehkäisee lapsen allergioita. Pallo on aika huvittunut tästä luontaistuotevimmasta; kyseenalaistan terveydenhuollon henkilökunnan joka sanan ja sitten menen ostamaan kaiken maailman kapselit, pillerit ja uutteet, kun jostain jokusen kommentin luen tai kuulen. Ja tämä siis miehen suusta, joka tankkaa parhaillaan riimuja, perehtyy tarot-korttien historiaan ja uusimpana vimmanaan keräilee pelikortteja. Kukin taaplaa tyylillään, ainakin meillä.

Silmänkääntäjä

Muistinpa tuossa päivä pari sitten, että olin lapsena älyttömän kiinnostunut taikatempuista ja ennustamisesta. Ja taikatempuista erityisesti korttitemput kiinnostivat ja kiehtoivat minua suuresti.

Näin jälkiviisaana näen niiden kiinnostavuudelle kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että korttitemppuja minulle pienenä eniten esitettiin. Niitä osasivat ja tekivät aika ajoin niin isoisäni kuin äitini ja tätinikin. Ei niitä montaa erilaista tainnut olla, mutta muutamia kuitenkin. Eikä temppujen kirjo ollut oleellista, sillä jännitys syntyi pikkujätkän mielessä joka kerta siitä, miten ihmeessä he aina saattoivat löytää vaikkapa juuri sen ajattelemani kortin? Toinen syy oli niinkin yksinkertainen juttu, että korttipakkojen kuvakortit olivat ja ovat yhä mielestäni jotenkin arvoituksellisisia ja hienoja.

No, myöhemmin opin sen mielestäni hienoimman korttitempun itsekin. En muista kuka sukulaisista kyllästyi ruinaustani kuuntelemaan (todennäköisesti äitini) mutta sain kuin sainkin selville, että temppu perustui matematiikkaan ja laskemiseen. Tai ehkä se oli sittenkin taikaa, sillä enää en kyllä tempun tekotapaa kuollaksenikaan muista.

Joka tapauksessa, nyt kun taikatemput palasivat mieleeni, muistan hyvin myös sen innon, millä niitä katselin. Myöhemmin oman Taikurinlaatikon saatuani tein temppuja serkkuni kanssa sukulaisyleisölle useita kertoja itsekin.

Niinpä olenkin päättänyt, että kertaan ainakin joitakin noista vanhoista joskus osaamistani kortti- ja kolikkotempuista. Haluan olla jännittävä ja salaperäinen isä, joka aina joskus, vaikkapa mökillä saunan päälle, tekee kerrassaan merkillisiä ja täysin käsittämättömiä taikatemppuja. Ja jotta magian mysteerit eivät taatusti paljastuisi lapselleni liian aikaisin, vaan voisin lyödä hänet ja ehkä Pesupähkinänkin ällikällä kerta toisensa perään, keksin hihaani myös ihan uuden ässän. Sitä en kuitenkaan paljasta teille, sillä eihän sellainen ole sopivaa, vai mitä?

Ennustaminen on sitten se toinen aihe, mitä voisi harkita mökkipuhteeksi ukkosmyrskyn iskiessä. Sekin oli minusta pienenä eri jännää, kun isoäitini tapasi kämmenviivoista meille lastenlapsille lukea. Suoraan sanoen minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän oli perusteet ja taidot, saati kiinnostuksen, hommaan oppinut, sillä hän oli ihan tavallinen keskiluokkainen virkailija. Luulen, että hänen tietonsa olivat lähtöisin kirjoista, ja niihin aion minäkin siis jossain välissä mahdollisesti vähän tutustua. Tarot-kortit hyllystä löytyisivätkin jo...

Jumalasta seuraava

Ei, emme ole Pallon kanssa tulleet uskoon tai edes peruneet kirkosta eroamistamme. Ja otsikossa on ihan hiven ironiaakin. Puhun nyt Osteopaatista, jonka luona kävin alaselkäongelmieni takia. Pääsin helpolla, sillä raskaana olevaa ei voi hoitaa kuin sellaiset vartin-kaksikymmentä minuuttia; nivelet, sidekudokset ja kroppa muutenkin ovat niin pehmeinä, ettei perushoito yksinkertaisesti onnistu.

Jo heti kättelyssä kävi selväksi, ettei nyt olla minkään hipsuttajan kanssa tekemisissä. Osteopaatti kyseli minulta vaivastani ja raskausviikkojeni määrän. Lyhyen puhelinkeskustelumme perusteella hän oli ilmeisesti luullut, että olen varhaisemmilla viikoilla. "No hyvä, voidaankin sitten tehdä vauvalle sinne kohtuun enemmän tilaa ja helpottaa synnytystä." Fine by me. Osteopaatti oppipoikineen kiepsautti minut selinmakuulle - jalat tyynyn päällä 90-asteen kulmassa - ja aloitti kepeän lantioon kohdistuvan ristivenyttelyn ja vatsan hetkutuksen kämmenillä. Sitten vedettiin käsiä pään yli taakse. Osteopaatti käsitteli hoitopöydän reiän läpi selkääni, lämmitti ja paineli SI-nikamaa. Hieman mumisevasti, lyhyin virkkein jutteleva Osteopaatti laukoi kesken hoidon hämmentäviä ja kiinnostavia asioita: "Sokeri ja lehmänmaito pois. Sulla on paljon helpommat ensikuukaudet vauvan kanssa, kun sillä ei ole vatsavaivoja." Mutta kun... olen karkkihiiri! "No kai mä nyt sen näin, sun haimasta. Jos sun on pakko saada sokeria, leivo intiaaniruokosokeriin." Ai jaa. "Ja lapselle ei lehmänmaitoa, siis muutamaan vuoteen. Säästytte korvatulehduksilta. Annan sulle hyvän vuohenmaitotoimittajan yhteystiedot, kun tuut seuraavan kerran." "Onko ne pelotelleet sua neuvolassa? Oon sanonut asiakkaille, että soittakaa mulle vaan, kun teidät on peloteltu neuvolassa, niin mä kerron miten se asia oikeesti menee." "Arnicaa. Homeopaattisia. Yksi rae ennen ja jälkeen synnytyksen, jos pitkittyy, niin keskelläkin."

Osteopaatin mukaan selkäni pysyy kunnossa niin kauan kuin kääpiö on suorassa, eli vatsa sojottaa suoraan eteenpäin. Hän neuvoi minulle aamuin ja illoin selinmakuulla tehtävän hetkutuksen, jolla saan vauvan mahassa suoraan: sitä voin tehdä joko itse tai antaa Pallon hetkuttaa, jolloin saan olla aivan rentona.

Lopuksi korjattiin epätasapainossa oleva lantio. Osteopaatti painoi todella kovaa lantion kahta pistettä, jotka ovat minulle shiatsustakin tutut - meridiaanipisteillähän osteopaattikin pelaa.

Sain hoidon aikana myös kyseltyä Osteopaatilta, kuinka toimisin synnytyksen käynnistyksen uhatessa. Hän sanoi, että hän jättää joka päivälle yhden tyhjän ajan ja voin tulla pikaisestikin hänen luokseen. "Sitten annan homeopaattisia ja painelen paria pistettä, ja synnytys käynnistyy. Ei tarvitse mennä lääketieteelliseen käynnistykseen." Okei. Helpottavaa.

Olen superonnellinen, että menin hänen vastaanotolleen. Arnicaa haen sairaalakassiin apteekista huomenna.

Neuvolassa kätilön kopeloitavana

Sain siis kutsun neuvolaan kätilön ja terkkarin yhteisvastaanotolle. Viikkoja on kasassa 36. Kätilön oli tarkoitus rauhoitella tätä pelkuria synnytyksen suhteen. No ei kai, todellisuudessa olen jo aika sinut synnytysajatusteni kanssa. Pelko lienee aika luonnollista tässä tilanteessa, kun tie käy kohti tuntematonta.

Fiilis on kuin tässä Huuliharppukostajan teemassa.



Eli perusneuvolakäynti kätilöekstralla oli listalla. Paino oli noussut parissa viikossa kilon verran, hemppaa ei otettu, verenpaine oli taas hieman koholla 125/88, mistä johtuen kärsin ekaa kertaa minimaalisesta turvotuksestakin (osa painonnoususta saattaa johtua siitä). Sf oli noussut 3 cm, ollen nyt 34. Kääpiön syke oli laskenut 130:een, kuulemma tavallista. Kätilö tunnusteli vatsan ja ilokseni totesi nahkavekkarin olevan sukelluskellossaan hyvin raivossa ja selkä vasemmalla puolella. Eli kaikki tekemäni sillat, lantion nostot ja muu venkurointi on kantanut hedelmää! Tai sitten se, että nukun melkein yksinomaan vasemmalla kyljellä.

Kätilö arvioi käsikopelolla vauvan noin 3-kiloiseksi. Luulin ensin, että hän puhui arvioidusta syntymäpainosta, mutta kun minulle siinä tutkimuspöydällä pikuu hiljaa selveni, että hän tarkoittikin tämänhetkistä painoa, jäykistyin. "Tässä on vielä kolme viikkoa laskettuun ja se on jo tollanen jötkäle!" Kätilö ilmeisesti halusi rauhoitella minua kertomalla, että vauvan paino kasvaa tässä vaiheessa enää noin 150-200g viikossa. Apua, sehän voi olla 3800g syntyessään! Kätilön mukaan aivan normaalipainoinen. Onneksi meillä on vielä synnytystapa-arvio, ultraus ja toisen kätilön kämmentuntuma-arvio edessä ensi viikolla Naistenklinikalla. Sieltä tulee sekä ultran että kätilön arvio, eli kolmesta sopii sitten laskea keskiarvoa.

Apt Pupil

Opettaja, opettaja, minä tiedän! Nimittäin kaiken sen, mitä neuvoloiden perhevalmennuksesta voi oppia. Viimeistä (ennen syntymää) vietiin tuossa taannoin maanantaina ja täytyy sanoa, että jos olin pitkin matkaa epäileväinen, niin lopulta olin vain turhautunut.

Toki turhautumisesta saan, tai saamme, syyttää vain itseämme. Tämä viimeinen ennen lapsen syntymää järjestetty perhevalmennus keskittyi synnytykseen. Motivaatio-ongelmia aiheutti se, että tuossa tulevien vanhempien kokoontumisajoissa jaettu tieto oli meille jo entuudestaan kovin tuttua, ja valitettavasti se kerrottiin vielä muita paikkoja huonommin.

Kuten ehkä olette lukeneet, olemme Pähkinän kanssa käyneet tutustumassa sekä Kätilöopistolla että Naistenklinikalla. Ja näissä molemmissa paikoissa kerrottiin synnytyksestä laajasti, hyvin ja voisi kai sanoa, ihan pohjamutia myöten.

Nyt neuvolassa täti a ja täti b kertoivat viimeisellä perhevalmennuskäynnillä periaatteessa ihan samoja asioita. Ainoa ero oli se, että he kertoivat niistä huonommin, eivätkä osanneet vastata yhteenkään esitettyyn tarkentavaan kysymykseen, vaan kakistelivat jotain, että ”me puhumme nyt teoriasta, kun emmehän me ole synnytyssalissa olleet pitkiin aikoihin”. Ja ei, me emme kysyneet niitä tarkentavia kysymyksiä, emme ainakaan montaa, koska olimme tiedot jo muualta saaneet, mutta monet kysyivät.

Kaiken kaikkiaan henkilökohtainen kokemukseni näin tulevan isän käytännönläheisestä näkökulmasta on, että perhevalmennus on verovaroja syövä turhake, jota ilman tai jota tehostamalla säästettäisiin pitkä penni. Eihän siinä nyt vain ole mitään järkeä, että istutetaan ihmisiä työajalla kuuntelemassa diipadaapaa tai katsomassa dvd-nauhoitetta jostain, mikä kerrotaan esimerkiksi synnytyssairaalavierailulla paremmin. Silti moiseen lasta odottavat ihmiset pakotetaan, tai ei tietenkään pakoteta, mutta suositellaan tulemaan kuitenkin, ja varsinkin ensikertalaiset taatusti tulevat. Ja neuvolassa terveydenhoitajat nostavat höpöttelystä ja play-napin painamisesta palkkaa.

Toisaalta muitakaan vaihtoehtoja ei varmaankaan ole. Ainakaan niitä ei heti tule mieleen. Siinä määrin järkyttävän tietämättömiä kysymyksiä ihan perusasioista osa tulevista äideistä näytti nimittäin yhä vain kysyvän, vaikka laskettu aika kai viimeisilläkin koittaa kahden kuukauden sisällä. Ilmeisesti he eivät olleet käyneet missään tutustumisissa (ne ovat siis vapaaehtoisia) tai muutenkaan vaivautuneet synnytysasioihin perehtymään.

En ole toki minäkään perehtynyt lapsen tuloon, raskauteen tai synnytysasioihin ollenkaan samalla intensiteetillä kuin Pesupähkinä, tunnustan, mutta silti olen ainakin noilla synnytyssalivierailuilla oppinut näköjään enemmän kuin osa odottavista äideistä.

Ja tämän itsekehua tihkuvan havainnon valossa uskallankin sanoa, että menkää ihmeessä tutustumaan niihin synnytyssairaaloihin, jos mahdollisuus tarjotaan! Huonoimmillaankin siellä tarjottu tieto pesee perhevalmennuksessa tarjotun lässyttelyn ihan kuus-nolla.

Lakua ja musiikkia

Mitä sinne sairaakassiin sitten on syytä haalia? Toistaiseksi meidän kassissa, serkulta lahjaksi saamastani omatekoisesta jättikangaskassista (suurin kassi, joka huushollista löytyi), on kaksi kääpiön kotiintulovaatekertaa (fiiliksen mukaan...), toppapuku, harsoja ja pari kestovaippaa, rintapumppu. Bebesin sivuilla, jossa muuten on aika paljon synnytystietoakin - ja ihan pätevältä vaikuttavaa - luetellaan aikamoinen setti sairaalakassisisältöä.

Nuo välipalat täytynee hommata piakkoin, muuten kassi onkin sitten pakkailua vaille valmis. Toki poimin listalta valikoiden ne tarpeellisilta tuntuvat jutut, mutulla mennään. Kun olisi vain sitä aikaa...

Musiikki on kyllä kinkkinen. Pahimmassa tapauksessa synnytysmusaa ei halua kuuulla enää ikinä loppuelämänsä aikana. Eli on suurehko riski ottaa mukaan joku ultimate-lempilevy: Sigur Rosia, Carolaa, Sinatraa, Radioheadia... Ja jos vaatimuksena on rentouttavuus, niin en kyllä tiedä. Mulla ei ole koskaan ollut tapana kuunnella musiikkia rentoutuakseni. Entä jos synnytyksessä haluaisikin kuulla kunnon mäiskettä, roisia suomiräppiä esimerkiksi tai M.I.A.n asennemeuhkausta? Varmaan jokunen levy ja iPod tulee otettua mukaan varmuuden vuoksi. Katsotaan mitkä. Nyt viime päivät olen jaksanut kuunnella vain Ipanapaa ja Paukkumaissia. Alan näemmä jo nyt taantua äitiyslomalaisen hattaraiseen olotilaan.

Ajattelin hakea kirjastosta klasaria, jos se olisi sopivan erilaista näihin viime viikkoihin ja vaikkapa jopa synnytykseen. Olisi kyllä upea huutaa nielurisat levällään kilpaa Ravelin Boleron kanssa!

Onnea vielä Minttukrokantti ja perhe! Todella kiva synnytyskertomus luettavissa Raskausarpia-blogista.

Klinikka that is

Eilen piipahdimme ekskulla Naistenklinikalla. Ensin norkosimme ja kärsimme hapenpuutteesta yhdessä 14:sta synnytyssalista, ja sen jälkeen menimme neukkariin katselemaan dvd:n lapsivuodeajasta Klinikalla. Paikalla oli jotakuinkin kymmenen äitiä miehineen. Klinikan oleskelutilat alhaalla synnärillä ovat ankeat, mutta synnyttäjänä minun tuskin tarvitsee miettiä siellä hengailua. Klinikan kätilö teki Palloon ja minuun vaikutuksen: hän ei lässyttänyt äidillisesti eikä selittänyt vanhakantaisia meillä-ponnistetaan-näin-sisäänhengitys-leuka rintaan-ponnistus-höpinöitä saati kihertänyt maanisesti puheripulinsa lomassa (esimerkit Kättärin vastaavasta ekskusta). Kätilö kertoi lyhyesti ja ytimekkäästi faktat Klinikasta, esitteli apuvälineitä, kertoi ainakin omasta tavastaan kannustaa synnyttäjää liikkumaan mahdollisimman paljon ja kokeilemaan eri asentoja. Synnytystoiveet pyysi ottamaan mukaan itse tilanteeseen, kun taas Kättärillä vanhempi kätilö suhtautui toiveisiin aika penseästi.

Vertailutuloksia: Kättärillä on yki ammehuone ja ammeeseen saa synnyttää, Klinikan yhdessä ammehuoneessa ei saa synnyttää ammeeseen. Kättärillä on kaksi synnytysjakkaraa, Klinikalla "kaikille riittää". Klinikalla on useammin sulku. Kättärillä saa halutessaan akupunktiota, Klinikalla ei kukaan kätilöistä osaa antaa sitä. Isät huomioidaan Kättärillä paremmin: Klinikalla isälle ei heru ruokaa tai muutakaan ennen kuin paikka perhehuoneessa on varmistunut - ja synnytyshän voi siis kestää sen vuorokauden...

Klinikalla on synnärillä hauska puinen hylly, jossa on yksi hyllytaso per päivä. Riviin tasoille kätilöt asettavat aina korista skumppakorkin, jossa on joko vaaleansininen (todellako?!) tai -punainen (ooh, kuinka yllättävää!) nauha. Kun pidimme taukoa saliluennosta, kätilö asetteli hyllyyn kahta korkkia, jotka olivat kiinni toisissaan. Päivän toiset kaksoset olivat syntyneet - kuulimme ainakin toisen ensirääkäisyt kuunnellessamme tutustumista vetävän kätilön jutustelua, eli äänieristys ei ole paras mahdollinen - ja kuulemma päivän kolmannet olivat vielä tulossa.

Itselleni suurin Klinikalla eteen tullut ylläri olivat opiskelijat, joiden ottamista mukaan äksöniin toivottiin jokaiselta. Kyseessä eivät siis ole kätilöopiskelijat kuten Kättärillä, vaan mm. synnytyslääkäriksi opiskelevat. Opiskelijan saa kuulemma heivata ulos kesken kaiken.

Pallo juurikin äsken ihmetteli, kuinka eri tavalla Kättärillä ja NK:lla neuvottiin tulemaan heidän tykönsä. Kättärillä puhuttiin yhtäjaksoisesti kaksi tuntia kestäneistä supistuksista, joiden väli on 5 minuuttia. Klinikalla sanottiin, ettei missään tapauksessa kannata kytätä säännöllisiä supistuksia, vaan tulla synnärille, "kun kotona ei enää voi olla" eli kivut käyvät sietämättömiksi. Mietinkin nyt jumppapallon hommaamista kotiin...

Tässä vihdoin kuva Hollannista saapuneista vankkureista. Matkustajaa odotellessa...

Nukutellen ja herätellen

Aivan mahtavaa, kun kääpiö alkaa tuntua jo ihan tutulta tyypiltä! Varsinkin nyt äitiysloman alun myötä, kun olen luopunut kokonaan kahvin juonnista, eikä se ole enää missään vaiheessa päivää "aineiden vaikutuksen alaisena" - enkä sen puoleen minäkään.

Vatsassa on ilmiselvästi iltavirkku kuten vanhempansakin. Eilen illalla sain neulomispuuskan, juoksin sateessa lankaostoksille ja aloitin pitkävartisten villasukkien neulomisen - ovat hyvät kantoliinailussa. Neulominen meinasi tyssätä alkuunsa, kun kääpiö möyri kuin viimeistä päivää. Jos se on tällä tuulella, ei silittelykään auta. Siispä aloin laulaa. En muistanut kuin Tuu-tuu-tupakkirullan sanat, joten laulaa luikauttelin muutaman kerran tuntemiani paria säettä. Ja kääpiö rauhoittui!

Aamulla heräsin kummalliseen tunteeseen, poikkuksellisesti vain yhden yöllisen vessaherätyksen jälkeen, ettei kaikki ole kunnossa; vatsassa oltiin yllättävän hiljaa. Tuupin kääpiötä, silitin ja hetkutin. Ei mitään. Yleensä saan potkun heti vastaukseksi. Nousin ylös ja sheikkasin kunnolla vatsaa. Johan heräsi. Poloinen oli autuaasti yöunilla, kun äiti tulee tempomaan. Otin ansaitusti vastaan iskuja seuraavan puolituntisen, kunnes lapsi taas nukahti.

Mitä maksaa?

Tässä äitiysloman rahattomassa kurimuksessa on tullut mietiskeltyä lapseen jo ennen sen syntymää kulunutta rahan määrää. Ja kiitettyä sitä tahoa, joka on pistänyt meidät hankkimaan tämän kaiken pikku hiljaa, kuukausien aikana - harvinaisen optimistisin ajatuksin jopa. Sillä jotkuthan alkavat tehdä hankintoja vasta kuukautta kahta ennen laskettua aikaa, "jos jotain sattuisi käymään".

Vaikka raha on vain paperia ja metallia, listaanpa silti jotain tähän alle.

Vaunut 750€
Vaatteet 500€ (silkka arvio, sis. pieni topppuku 50€ ja Ruskovillan vaatteita, jotka maksaa "kivasti")
Vaipat 200€
Tutit, pullot jne. 30€
Sitteri 5€
Hug-a-bub 45€
Rintapumppu 20€
Leikkimatto 15€
Lelut, kirjat jne viihdyke 150€
Hoitoalusta 35€
Lakanoita, kosteussuojia 80€
Hoitolaukku 25€
Imetystyyny 60€
Kaikki muu: sinkkivoide, biovaipat, bepanthen, öljy jne noin 50 €

Pinnasängyn (noin 100€) saimme lahjaksi, samoin lapsivakuutuksen (noin 450€). Käytettynä saimme kasseittain vaatteita, leluja ja muuta tavaraa.

Turvakaukalo 5€/kk alk. lokakuusta, jatkuu ainakin huhtikuulle, yht. 30€

Ostamatta ovat vielä imetysliivit, toisaalta ovatko ne nyt sitten vauvatavaraa... Lisäksi hätävaramaidonkorvike, käsiapteekki ja niistäjä puuttuvat. Mutta ne ehkä ehtii kipaista kaupasta tarvittaessakin.

Plus poliklinikkamaksut ultrista, pelkopolista ja 4D-ultrasta yhteensä noin 400€

En jaksa lyhyellä matikalla ynnätä listan lukuja, mutta aika kiva summa siitä sukeentuu. Ei ole lapsien hankkiminen ilmaista, ei tosiaankaan. Ja nythän se rahanmeno vasta alkaakin. Mutta eisenniinväliä, tervetuloa maailmaan, lapsonen, anytime!

Olo 36. viikolla on melkoisen hyvä, tyytyväinen ja tasapainoinen. Jotenkin en ole vielä sisäistänyt äitiysloman alkua, mitä nyt päivät menevät iloisesti sekaisin. Olen ilmeisesti viettänyt liiaksi, tai ainakin riittävästi, aikaa pätkätyösuhteiden ja määräaikaisuuksien maailmassa, minkä vuoksi äitiyslomakin tuntuu vain väliaikaiselta free-työntekijän pätkältä. Pallo kehoitti vilkaisemaan kokovartalopeiliin, jos meinaa unohtua pääasia. Palloa raivostuttaa jo nyt, että kotitoimistoni on vallannut keittiön pöydän. Yritän vakuutella, että väliaikaistahan tämä on vain. Pian sen valtaavat rintapumput, tuttipullot ja tuhiseva vauva.

Hyvät ja pahat kätilöt

Nyt se on sitten meillä ensimmäinen synnytyssalitutustuminenkin takanapäin. Ensimmäisenä kävimme tuossa loppuviikolla tutustumassa Kätilöopistolla, vaikka olemmekin mitä ilmeisimmin aikeissa Naistenklinikalle synnyttämään mennä. Tai siis niin olemme ainakin alustavasti ilmoittaneet, mutta päätimme kuitenkin käydä tutustumassa molemmissa, jos jokin saisi mielemme vaikka muuttumaan. Naistenklinikan vuoro koittaa jo perjantaina.

Täytyy kyllä todeta, että Kätilöopisto eli tutummin kättäri Haikaranpesineen oli pettymys. Mahdoton sanoa, vaikuttiko siellä parhaillaan käynnissä oleva remontti miten paljon asiaan, mutta tilat ja huoneet eivät olleet lainkaan niin viihtyisät kuin mielikuvat ja puheet ovat antaneet ymmärtää. Perhehuoneetkin toivat lähinnä mieleen Lahden Cumulus-hotellin pienet huoneet, jossa rumat sisutustaulut oli vain poistettu seiniltä, sänky korvattu kahdella sairaalan rautasängyllä ja menneistä ”loiston” päivistä hotellina muistuttivat vain ikkunoiden edessä roikkuneet tyylittömät ja haalistuneet verhot. En siis vakuuttunut puitteista, eikä käsittääkseni vakuuttunut kyllä Pähkinäkään.

Vierailuun kuului opettavaisempikin puoli. Ensin nuori hoitajatar tai kätilö kertoi minkälaista elämää tuore perhe sairaala-aikana viettää. Mitä kannattaa varata vaatteiksi, miten sairaalaan ilmoittaudutaan sisään, miten ruokahuolto pelaa ja niin edelleen. Tuotiinpa meille näytille myös muutaman päivän ikäinen ihmistoukka vanhempineenkin. Kovin nuoret, kotiuttamista jo odottelevat vanhemmat olivat sympaattisia ja se ryppyinen ja punainen vauvakin ihan söpö. Ei siinä mitään, mutta nuoren hoitsun tätimäinen ote ja yli-imelä puheenparsi oli jotenkin luotaantyöntävä.

Seuraavaksi vuoroon pääsi vanhempi hoitaja, tai kätilö hänkin tietysti oli. Hän esitteli synnytyssalin ja kertoi muun muassa milloin voi päätellä koska raskaus on siinä määrin käynnistynyt, että sairaalaan kannattaa lähteä, mihin tulee soittaa varmistaakseen, että synnyttäjälle löytyy tilaa ja niin edelleen.

Jos näitä kahta Kätilöopiston tätiä ajattelisi ”hyvä poliisi ja paha poliisi” –linjalta, niin ensimmäinen tuttavuus oli se hyvä ja jälkimmäinen ehdottomasti se paha.

Vanhempi, siis tuo viimeisenä ohjakset ottanut tätihenkilö näet kuvaili synnytyssalin tapahtumia ja mahdollisia ongelmatilanteita niin pikkutarkasti ja roiskeita säästämättä, että en usko olleeni ainut tulevista isistä, joita esitelmä alkoi hieman heikottaa. Niin kuin se ei olisi ollut tarpeeksi, kaikkein roiseimmissa kohdissa tuo muutenkin epäselvästi artikuloinut rouva narautti ilmoille vielä hermostuneen tekonaurun, jollaisen voisi hyvinkin kuulla b-luokan kauhuelokuvassa. Lopuksi hän esitteli vielä kaksi laitetta: Omituisen ”putkiruuvihässäkän”, joka työnnettäisiin alakautta äitiin ja siitä vauvan päähän, ja ruuvattaisiin sitten siihen pienellä korkkiruuvin tapaisella kiinni, ettei se pääse liikkumaan. Vekotin on kuulemma tarpeen silloin, jos vauvalta ei muuten saada mitattua tarkkoja lukemia veren happipitoisuudesta ja sen sellaisesta. (Ai kun kiva, kerro toki lisää!) Toinen härveli, eräänlainen imukuppi, ei ollut paljon mieltä ylentävämpi. Imukuppi lyödään lapsen päähän, jos äidin voimat eivät riitä ponnistamaan lasta ilman apuja ulos - tietenkin jälleen alakautta. Ja sitten vetämään, Hiiop!

Vaikka ymmärränkin, että tuon kaiken tarkoitus oli valmistella tulevia vanhempia siihen, jos kaikki ei menekään synnytyksessä ihan putkeen, niin en silti oikein tiedä, mitä olen näkemästäni mieltä. Lähinnä mieleeni nousee pimeä keski-aika ja inkvisition kidutusvälineet, vaikka luulin, että eläisimme jo 2000-lukua.

Kyllä. Kun aika koittaa, aion pyytää ensitöikseni itsellenikin aimo tujauksen sitä ilokaasua. Josko meininki avautuisi sen jälkeen valoisampana, jopa ratkiriemukkaana.

35 ja lomalla

Jippii! Vihdoin ja viimein äitiyslomalla. Aivan mahtavaa, että tästä lähtien voin päivätorkkua silloin kun haluan, käydä uimahallissa ja päiväjoogassa, laitella viimeisiä juttuja kuntoon kotosalla - ja tehdä töitä. Olen hamstrannut aika paljon duunia tähän alkukuulle, mutta onneksi puolivälin jälkeen jo helpottaa. Silloin alan sanoa työtarjouksille kategorisesti ei.

Perjantaina oli duunissa aika haikeat tunnelmat. Minut yllätettiin leipomosta tilatulla kaakulla, kahvilla, puheilla ja lahjalla. Tippa tuli linssiin. Lupasin tosin viedä rusinan heti toimistolle näytille, ja näen toki kollegoja kaiken maailman tapahtumissa ja kissanristiäisissä tässä ajan saatossa. Mutta silti tunnelma oli ankea. Kaiken päälle olisin saanut aivan ihanan pomon, jos en olisi jäänyt lomalle. Se ketuttaa eniten.

Surku unohtui onneksi nopeasti, koska viikonloppu oli aivan ihana! Perjantaina hengailimme Pallon kanssa ystäviemme kera maailmanparantamisen merkeissä, lauantaina teimme tilaa pinnasängylle, puts-siivosimme koko huushollin aivan tiptop, illallistimme ja sen jälkeen pungersimme vielä teatteriin. Sunnuntai kului kirjamessuilla. Hypistelin useaa vauvakirjaa. Kunnaksen vauvakirja vaikutti hauskimmalta, useat olivat tosi perinteisen tylsiä. "Miltä vanhemmista tuntui kun menitte synnytyslaitokselle?" "No jännitti aivan perkeleesti ja sattui joka paikkaan." Taas kerran: missä ovat Myyrä-, Käytöskukka- tai vaikkapa Kössi kenguru -vauvakirjat!?

Ostin viimein Malla Rautaparran kirjan Raskaus, synnytys, äitiys. Ehdin illalla lehteillä sitä hieman; joogasta tulee ainakin joka-aamuinen rutiini, kun en kohta enää viitsi lähteä riivaamaan joogaopeja modifioitujen asanoiden keksimisen ilolla. Ja Malla kyllä kirjoittaa todella koskettavasti ja naista kunnioittavasti synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta. Lisää kirjasta, kunhan saan sen luettua.

Äitiysloman aloitin virallisesti siis tänä aamuna - nukkumalla syntisen myöhään. Parasta. Heti alkuun laskutin, hoidin muutaman työmeilin ja tilasin verovirastosta verokortin sosiaalietuuden maksua varten. Se kannattaa tehdä heti, kun ä-loma alkaa. Muuten verokarhu kahmaisee mitättömistä äitiyspäivärahoista suuren osan.

Päässä pyörii töiden lisäksi yksi asia: sairaalakassi. Sitä kai pitäisi alkaa pakkailla... Jotain vaatetta itselle ja vauvalle, kaurapussi, imetysliivit ja muut utarehärpäkkeet, vaippoja, kynä, muistikirja, kirja, omat shampoot, saippuat ja muut hygieniavälineet, "sisäkengät" (ovat kuulemma sairaaloissa jopa kätilöiden mielestä epämukavat, mutta miten ihmeessä mulla olisi jotkut sisäkengät!? - pitänee hankkia), kännykkälaturi...