Hetkessä elävä unelmoija ja toisinaan murehtimiseen taipuvainen Pesupähkinä sekä jalat maassa kepposteleva rauhallisuuden perikuva Pesupallo opettelevat äidiksi ja isäksi joulukuussa 2010 tähän kaoottiseen maailmaan syntyneelle pikku Taatelilleen aka Pyöriäiselleen.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Jumalasta seuraava

Ei, emme ole Pallon kanssa tulleet uskoon tai edes peruneet kirkosta eroamistamme. Ja otsikossa on ihan hiven ironiaakin. Puhun nyt Osteopaatista, jonka luona kävin alaselkäongelmieni takia. Pääsin helpolla, sillä raskaana olevaa ei voi hoitaa kuin sellaiset vartin-kaksikymmentä minuuttia; nivelet, sidekudokset ja kroppa muutenkin ovat niin pehmeinä, ettei perushoito yksinkertaisesti onnistu.

Jo heti kättelyssä kävi selväksi, ettei nyt olla minkään hipsuttajan kanssa tekemisissä. Osteopaatti kyseli minulta vaivastani ja raskausviikkojeni määrän. Lyhyen puhelinkeskustelumme perusteella hän oli ilmeisesti luullut, että olen varhaisemmilla viikoilla. "No hyvä, voidaankin sitten tehdä vauvalle sinne kohtuun enemmän tilaa ja helpottaa synnytystä." Fine by me. Osteopaatti oppipoikineen kiepsautti minut selinmakuulle - jalat tyynyn päällä 90-asteen kulmassa - ja aloitti kepeän lantioon kohdistuvan ristivenyttelyn ja vatsan hetkutuksen kämmenillä. Sitten vedettiin käsiä pään yli taakse. Osteopaatti käsitteli hoitopöydän reiän läpi selkääni, lämmitti ja paineli SI-nikamaa. Hieman mumisevasti, lyhyin virkkein jutteleva Osteopaatti laukoi kesken hoidon hämmentäviä ja kiinnostavia asioita: "Sokeri ja lehmänmaito pois. Sulla on paljon helpommat ensikuukaudet vauvan kanssa, kun sillä ei ole vatsavaivoja." Mutta kun... olen karkkihiiri! "No kai mä nyt sen näin, sun haimasta. Jos sun on pakko saada sokeria, leivo intiaaniruokosokeriin." Ai jaa. "Ja lapselle ei lehmänmaitoa, siis muutamaan vuoteen. Säästytte korvatulehduksilta. Annan sulle hyvän vuohenmaitotoimittajan yhteystiedot, kun tuut seuraavan kerran." "Onko ne pelotelleet sua neuvolassa? Oon sanonut asiakkaille, että soittakaa mulle vaan, kun teidät on peloteltu neuvolassa, niin mä kerron miten se asia oikeesti menee." "Arnicaa. Homeopaattisia. Yksi rae ennen ja jälkeen synnytyksen, jos pitkittyy, niin keskelläkin."

Osteopaatin mukaan selkäni pysyy kunnossa niin kauan kuin kääpiö on suorassa, eli vatsa sojottaa suoraan eteenpäin. Hän neuvoi minulle aamuin ja illoin selinmakuulla tehtävän hetkutuksen, jolla saan vauvan mahassa suoraan: sitä voin tehdä joko itse tai antaa Pallon hetkuttaa, jolloin saan olla aivan rentona.

Lopuksi korjattiin epätasapainossa oleva lantio. Osteopaatti painoi todella kovaa lantion kahta pistettä, jotka ovat minulle shiatsustakin tutut - meridiaanipisteillähän osteopaattikin pelaa.

Sain hoidon aikana myös kyseltyä Osteopaatilta, kuinka toimisin synnytyksen käynnistyksen uhatessa. Hän sanoi, että hän jättää joka päivälle yhden tyhjän ajan ja voin tulla pikaisestikin hänen luokseen. "Sitten annan homeopaattisia ja painelen paria pistettä, ja synnytys käynnistyy. Ei tarvitse mennä lääketieteelliseen käynnistykseen." Okei. Helpottavaa.

Olen superonnellinen, että menin hänen vastaanotolleen. Arnicaa haen sairaalakassiin apteekista huomenna.

4 kommenttia:

Jaxx1977 kirjoitti...

Kuulosti hyvältä tuo osteopaatti. Laittaisitko yhteystietoja?

Jaxx1977

Pesupähkinä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pesupähkinä kirjoitti...

Voin laittaa privana. Onnistuisko parhaiten H:n kautta?

Anonyymi kirjoitti...

joo, laita H:hon :=)

Kiitti