Ei tarvitse patikoida - paitsi asvaltilla -, meloa, juosta tai ratsastaa. Pyykkipoika pitää huolen, ettei aktiviteeteista ole pulaa. Tähän mennessä poika on sairastanut mutulla diagnosoitua vesirokkoa (kyseessä voi myös olla joku muu noin 100 rokosta, joita vauvoilta tavataan) kuumeen kera, pykännyt suuhunsa yhden hampaan kera yöhuudon, -valvomisen ja jatkuvan sylittelytarpeen sekä tehnyt syömisestään varsinaisen numeron (toisinaan maittaa kaikki mitä tarjotaan ja vähän päälle, toisinaan ikenet linkkuun lyövän poikasen suuhun ei saa ujutettua edes tyhjää lusikkaa). Jännityksellä odotamme, mitä pieni matkalainen ehtii meille järjestää vielä ennen paluutamme.
Mutta emme Pallon kanssa suinkaan valita. Kaiken kaikkiaan meillä on ollut supersiistiä ja väitän, että poikakin on viihtynyt - etenkin Berliinin Zoon kotieläinpihassa, jossa hän tapasi kaikki loruista, leikeistä ja lauluista tutut eläimet ekaa kertaa ihan livenä.
Asumme varsinaisessa lapsitihentymässä. Entisestä taiteilijoiden ja muiden boheemien kaupunginosasta on tullut näemmä virallinen lapsien alue. En paljon valehtele, jos sanon, että jokaisessa korttelissa on joku mielikuvituksellisen upea tai pieni ja viihtyisä leikkipuisto ja jokaisella isommalla kadulla ainakin yksi lastentavaraputiikki. Kadulla lastenvaunuja, kick-bikeja, raskaana olevia vaeltaa vastaan koko ajan. (Välihuomautuksena todettakoon, että kaupunginsuunnittelun puolella leikkipuistoista ja lasten tiloista vastaavien kannattaisi tutkiskella Berliiniä tarkemmin. Vaikka matkarahoilla on tietysti paljon kivempi mennä jonnekin pidemmälle, vaikka Aasiaan.)
Gute Nacht, sanoo Nukkumatti. Käperryn nyt pojan viekkuun, aamulla meitä odottavat taas uudet seikkailut.
