Aktiiviloma

Ei tarvitse patikoida - paitsi asvaltilla -, meloa, juosta tai ratsastaa. Pyykkipoika pitää huolen, ettei aktiviteeteista ole pulaa. Tähän mennessä poika on sairastanut mutulla diagnosoitua vesirokkoa (kyseessä voi myös olla joku muu noin 100 rokosta, joita vauvoilta tavataan) kuumeen kera, pykännyt suuhunsa yhden hampaan kera yöhuudon, -valvomisen ja jatkuvan sylittelytarpeen sekä tehnyt syömisestään varsinaisen numeron (toisinaan maittaa kaikki mitä tarjotaan ja vähän päälle, toisinaan ikenet linkkuun lyövän poikasen suuhun ei saa ujutettua edes tyhjää lusikkaa). Jännityksellä odotamme, mitä pieni matkalainen ehtii meille järjestää vielä ennen paluutamme.

Mutta emme Pallon kanssa suinkaan valita. Kaiken kaikkiaan meillä on ollut supersiistiä ja väitän, että poikakin on viihtynyt - etenkin Berliinin Zoon kotieläinpihassa, jossa hän tapasi kaikki loruista, leikeistä ja lauluista tutut eläimet ekaa kertaa ihan livenä.

Asumme varsinaisessa lapsitihentymässä. Entisestä taiteilijoiden ja muiden boheemien kaupunginosasta on tullut näemmä virallinen lapsien alue. En paljon valehtele, jos sanon, että jokaisessa korttelissa on joku mielikuvituksellisen upea tai pieni ja viihtyisä leikkipuisto ja jokaisella isommalla kadulla ainakin yksi lastentavaraputiikki. Kadulla lastenvaunuja, kick-bikeja, raskaana olevia vaeltaa vastaan koko ajan. (Välihuomautuksena todettakoon, että kaupunginsuunnittelun puolella leikkipuistoista ja lasten tiloista vastaavien kannattaisi tutkiskella Berliiniä tarkemmin. Vaikka matkarahoilla on tietysti paljon kivempi mennä jonnekin pidemmälle, vaikka Aasiaan.)

Gute Nacht, sanoo Nukkumatti. Käperryn nyt pojan viekkuun, aamulla meitä odottavat taas uudet seikkailut.

*Piip* taivaan alla

Parin tunnin kuluttua tämä mustalaisleiri suuntaa kohti Helsinki-Vantaata ja lennähtää kuukaudeksi muille maille hengailemaan. Pois kaikki nähtävyyksien suorittaminen ja stressaava kartan kanssa sinkoilu. Näin kaksi päivää pakattuaan voisi sanoa, että tavaraa on PALJON. Pyykkiksellä enemmän kuin isällään. Koska määrä ei takuulla vähene kuukaudessa, lentorahtina kotiin saapuu joko laatikollinen rompetta tai lasta - riippuu nuoren herran käytöksestä!

Kuva jääkaappimagneetista olkoon vinkkinä minne asetumme - ja otsikko toisena vinkkinä.



Pyykkipoika lentää ensimmäistä kertaa ja kaiken lisäksi merkkipäivänään: poika täyttää tänään seitsemän kuukautta! Huikeaa! Juttelin sankarille aamulla sängyssä loikoillessamme, että nyt hän on lähempänä vuoden ikää kuin syntymäänsä. Heh. Palloa ei liiemmin nuarattanut, hän kun on likempänä 70 ikävuotta kuin tuota ihmeellistä syntymän hetkeä.

Puoli vuotta A.P. eli Anno Pyykkipoika

Liki puoli vuotta on kulunut Pyykkiksen syntymästä eli varsinaisen perheemme syntymästä. Koen, että nyt kehoni on palautunut likimain raskautta edeltävään tilaan - tosin kun Pyykkis pomppii (tukemanani) vatsallani, leikkuuarpi huutaa vieläkin hoosiannaa. Ja apus, hiusta on tällä hetkellä päässäni huomattavasti vähemmän kuin ennen raskautta. Sulkasato on nimittäin vieraanani ja onkin sen verran hankala ja vaativa vieras, että jo kuukauden päivät se on meillä viihtynyt eikä toistaiseksi osoita merkkiäkään lähtemisestä, vaikka olen sitä melko rumasti puhutellut. Kampaaja sanoi, ettei mikään auta. Turha on rohmuta sinkkiä, läträtä hoitoaineilla. Hormonaaliseen hiustenlähtöön ei auta mikään.

Pyykkipoika on päivä päivältä suurempi, pystyvämpi, ihanampi. Elämme nyt itkujen välitilassa; vatsakiukku on laantunut eikä hammaskiukku ole vielä alkanut. Pyykkis rakastaa banaania, kiiviä, avocadoa ja kananmunaa. Vihannessoseet, joita väännän milloin bataatista, kesäkurpitsasta, palsternakasta (en ole koskaan aikaisemmin tutustunut kyseiseen juurekseen, herkkua!), perunasta, porkkanasta, vain kasvimaa rajana, eivät herran sofistikoitunutta makua kovin miellytä. Sinnikkäästi silti keittelemme iltavellin ja lounastamme kaikenkattavasti vihanneksia ja vasta jälkkäriksi hedelmää. Sormiruokailukokeilu päättyi kevyeeseen heimlichin otteeseen, bataatinpaloja lattialla, ja pidämme pienen tauon ITE-syömisessä.

Pyykkis on kiinnostunut lauluista: Pallon uudelleensanoittamista ja loilottamistani lastenlauluista, iskelmistä, maakuntalauluista ja suomiräpistäkin. Klasarin viheltely uppoaa silti poikaan parhaiten. Hyräily rauhoittaa, tuutulaulut ja mantrojen chanttaus unettavat. Pyykkis katselee mielellään aikakauslehtiä ja luemme yhdessä kuvakirjoja.

Jospa ensi viikolla Pyykkis saisi taas nukkua päikkäreitä näin sikeästi ulkona. Ainakin joku sääennuste lupasi ensi viikosta alkaen hellettä. Huh!

Äitienpäivä remonttipaossa

Täällä napotetaan viidettä - vaiko jo kuudetta, laskupääni ei ole vahva - viikkoa evakossa vakuutusyhtiön asunnossa, kun omaa kotia remontoidaan. Ylihuomenna pääsemme onneksi takaisin kotiin, mikä ilahduttaa minua suuresti. Pyykkipoika tuskin edes muistaa kotia, mutta ehkä tutut tavarat ja vaipanvaihtopaikan koristukset soittelevat kelloja.

Raskasta tämä on ollut. Kun tänne pakosalle lähdimme, oli talvi. Nyt on kesähelle. Poika on oppinut täällä kääntymään molempien kylkien kautta masulleen, syömään soseita ja vähän sormiruokaakin, nauramaan ääneen ja kakkimaan "isojen poikien kakkaa". Heh.

Takana on ikimuistoinen eka oma äitienpäivä! Sain nukkua pitkään - tai mikä nyt sitten on pitkään - mutta siis pidempään kuin yleensä. Se olikin tarpeen lauantain kello viiden herätyksen jälkeen. Opiskelin lauantain. Takaisin sunnuntaihin: sänkyyn sain jokeltavan vauvan lisäksi kukkakimpun ja kortin, johon Pyykkis oli luonnostellut itse (!) nimensä. Pöydässä odotti kahvikupillinen, lämmitettyjä croissantteja tuorejuustolla ja hillolla, sacher-kakkupala, mansikoita ja skumppalasillinen. Pyykkiskin maistoi mansikkaa, piti kovasti! Ruusuja sateli päivällisellä anopin ja oman äidin (ja isän) kanssa. Päivä huipentui Pesupallon antamaan selkähierontaan ja materialistiseen onnenaaltoon, kun löysin kuin löysinkin pojalle brittiläisestä verkkokaupasta maailman hienoimman Mini Rodinin syystakin.

Tänään vietimme muskarissa kevätjuhlaa herkuttelun merkeissä. Lapset mässäilivät viinirypäleitä, pillimehua ja Marie-keksejä. Pyykkis tyytyi maitoeväkseen ja kiukutteli itsensä uneen ennen kuin muskarin ovi ehti sulkeutua. Kolmen tunnin päikkärit maistuivatkin rankan äitienpäivän päälle ulkoilmassa kahvilan terassilla.

Palaan aktiivisempaan postausrytmiin, kun saan taas käyttää koti-wlaniamme. Täällä surffaan naapurin - ainoa avoin - verkossa, joka on jumalattoman hidas ja katkoo aina välillä. Pahoitteluni hänelle.

Tavarateksti

Pahoittelen jo etukäteen postauksen materialistista luonnetta. Sattui nimittäin käymään niin, että olemme todenneet pojan melkoisen krantuksi lelujen ja muun viihdykkeen suhteen. Ensirakkauden, hymynaamahelistimen rinnalle kun on etsitty kehittävää ja viihdyttävää leluostastoa, mutta oikein mikään ei tunnu Pyykkipoikaa ensituttavuutta pidempään kiehtovan. Viimeksi rumuutensa vuoksi pitkin hampain hommattu Vullin Sophie-kirahvivinkulelukin, The Lelu jo vuodesta 1961 and still going strong, kelpaa vain äärimmäiseen järsimisvimmaan.

Joogasalilla, jossa käymme vauva-äiti-joogassa on lelukori, josta oman lempilelun unohduttua kotiin voi lainata joogan ajaksi piltille tutkiskeltavaa. Pyykkis sai kerran käsiinsä värikkään häkystimen - millään muulla tavalla lelua on vaikea kuvailla - ja oli aivan myyty. Toisen pienen pojan kanssa he joogaharjoituksen ajan taistelivat lelusta; toinen, jo ryömivä tapaus, kävi vähän väliä tempaisemassa lelun Pyykkiksen kädestä ja hänen äitinsä taas palautti lelun Pyykkikselle. Tätä jatkui tunnin. Päätin, että tuollainen lelu on löydettävä Pyykkikselle ihan ihka omaksi. Katselimme sitä eri lelukaupoista tuloksetta.

Eilen illalla kun rapisevasiipinen pörriäinen oli tempaistu nurkkaan itkun kanssa päätin ryhtyä tosi toimiin! Läppäri syliin, google ja hakusanoiksi, no, "värikäs" ja "lelu", ja ei kun kuvahaku laulamaan. Höh, ei mitään. Sitten englanniksi. Tunnin jälkeen hiki helmeili jo ohimoilla. Lopulta tärppäsi! Löysin kehittävä lelun, jota lapsi saattoi taivutella. Ja saman valmistajan, Manhattan Toysin sivuilta löytyi myös tämä joogasalissa Pyykkiksen sydämen vienyt klassikko.



Löysin nettikaupan, josta lelua saattoi tilata Suomeen. Tilaus lähti alle nanosekunnin! Mitäpä sitä ei lapsensa eteen tekisi, hahaa.

Jatkaaksemme materian viitoittamalla tiellä, mutta hieman eettisempään suuntaan: olen menettänyt sydämeni Eerikinkadulla sijaitsevalle Nudge-kaupalle ja -konseptille. Eettistä tuotantoa, käsityötä, pieniä eriä hiettömistä pajoista, jne. Myymälän katon alla mahtuu myös Ipanajamit-kauppa, joka aloittelee vauvojen eettisten vaatteiden myyntiä - isommille lapsillehan tuotteita onkin jo. Hankin Pyykkikselle hurmaavan Coq en Paten ruokalapun. Ei pitäisi soseiden roiskua vaatteille, lappu on puoli metriä kertaa puolimetriä! Pesupallo uhkasi ottaa lapun omaan käyttöönsä.



Ipanajamit myy Imps&Elfs-vaatemerkin 100% orgaanisesta puuvillasta valmistettuja lastenvaatteita, joissa on todella panostettu suunnitteluun. Vaatteet ovat yksistyiskohtineen varsinaisia herkkuja! Tilasin Pyykkikselle pikkuruiset farkut, joiden mukana tulevan yksilöllisen numerokoodin mukaan voi tarkastaa netistä, missä juuri nuo kyseiset farkut on valmistettu.

Kevään alun ja Pyykkiksen 4-kuukautissyntymäpäivän kunniaksi talvikuva. Viimeinen. Tätä laatua. Tältä talvelta.

Äidin sisupussi

Pyykkipoika täytti juuri 15 viikkoa. Kolmen kuukauden neuvolakäynnillä poika oli 60,7cm ja 5970g. Neuvolantäti sanoi, että kasvu maltillistuu usein näihin aikoihin hieman. Ihan helpottavaa kuulla, sen verran taajaan saa olla pakkaamassa pieneksi jääneitä pukineita pois laatikoista suurempien tieltä.

Samalla käynnillä Pyykkiksen oikeaan reiteen tuikattiin ensimmäinen rokote. Poika pillahti kevyeeseen valitukseen, muttei itkenyt. Olin hakenut edellisenä päivänä homeopattista tuijaa ja antanut sitä yhden rakeen heti apteekista tullessamme - toisen annoin rokotuspäivänä - eikä pojalle tullut mitään oireita rokotteesta. Mikä kummallisinta, kolmantena päivänä rokotteen saamisen jälkeen vauva muuttui tyytymättömän kiukkuiseksi. Kun me olimme Pallon kanssa teatterissa, isovanhemmat saivat tuta Pyykkiksne kiukun - heille se oli vatsakipua. Sama jatkui seuraavana päivänä; ensimmäisenä vauvauintipäivänä. Yllätykseksemme uintipuolituntinen oli pojalle päivän aurinkoisin hetki. Illalla toinen isoäiti sai kyläillessään hyssytellä ja kannella kitisevää pikkumiestä. Ja sama jatkuu nyt neljä päivää myöhemmin; pahinta on ulkovaatteiden pukeminen, joka saa aikaan raivokohtauksen, tänään illalla sylitin ja hyssytin parkuvaa vauvaa tunnin, ennen kuin hän nukahti pinnikseen tutin ja unirätin kanssa.

Monella muullakin tuntuu olevan kokemusta tästä "kolmen kuukauden kiukkuajasta". En voi silti olla miettimättä, että olisiko syy Pyykkiksen - ja muidenkin samanikäisten, samoihin aikoihin rokotettujen palleroiden - melko yhtäkkiseen muuttumiseen rokotteessa...

Mutta mukavampiin asioihin. Poika on aamuisin meidän aurinkomme: hihkuu, jokeltaa, juttelee, huutelee, mylvii, loilottaa - ja nousee yhdessä auringon kanssa aamu seitsemään mennessä! Äidin laulaminen, ilmeily ja loruttelu kiinnostaa ja naurattaa kovasti. Isillä on pojan kanssa omat leikkinsä ja laulunsa, jotka viihdyttävät yhtä paljon.

Pyykkis pyrkii sylissä kovasti istumaan ja turhautuu usein siihen, ettei istuminen onnistu. Kääntyminen ei mielestäni ole vielä ihan huomisen juttu, sillä poika ei nostele jalkojaan vielä jatkuvasti ylös vatsan päälle. Selällään maatessaan hän kääntyy kuitenkin kyljelleen kaarelle makoilemaan, eli on jo hoksannut kuinka homma periaatteessa toimii. Käätymisiä pelonsekaisin tuntein odotellessa...

Poika tarttuu käsillään helistimiin ja tunkee niitä valikoiden suuhun. Purulelut eivät kovasti vielä kiinnosta, vaikka nyrkki onkin suussa alituiseen. Hampaista kiukkuaminen siis tuskin johtuu.

Olemme siis aloittaneet uinnin. Muskarikin alkoi kolmikuisen pojan riemuksi parisen viikkoa sitten. Vauva-äitijooga jää kohta pois, joten saamme pidettyä harrastuspäivät lukumäärällisesti jotakuinkin samoina. Parin viikon päästä pääsemme kokeilemaan muussatuilla marjoilla maalaamista vauvojen värikylpyyn. Kun vesseli hieman kasvaa, hän saa käyttöönsä turkulaisesta Baobabista tilaamani pikkuruisen Kerhokassin. Ja olihan minun pakko tilata itsellenikin oma kassi, joka on osoittautunut jo ainakin oikein kelvoksi uintikassiksi!

Hei hei, lääkäripoikuus!

Perheessämme sairastettiin perusteellisesti. Ensin Palloon iski kuume kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kolme päivää podettuaan Pallo vääntäytyi puolikuntoisena töihin. Keskiviikkona olin lähdössä ohjaamaan joogaa Pyykkipoika mukanani, kun jostain päähänpistosta päätin juuri ennen lähtöä mitata pojalta kuumeen. Pieni oli itkeskellyt koko aamun - tiedättehän sellaisen itkun, jota on joskus nähnyt ja kuullut Afrikan kuolemansairaista lapsista kertovissa dokkareissa: tasaisen jatkuvan valituksen - , pää tuntui kuumalta eikä tissikään oikein kelvannut. Ja kuumettahan aartehellamme oli: 38,5. Soitin suit sait lääkärille ajanvaraukseen ja sanoivat, että näin pieni vauva (Pyykkis on siis 2,5kk) on syytä tuoda hetimiten vastaanotolle.

Ei kun menoksi. Lopulta vietimme 3,5 tuntia Mehiläisessä. Suurilta osin sen vuoksi, että Pyykkikseltä ei tahtonut millään irrota pissiä virtsanäytettä varten. Pissaan odoteltiin ja odoteltiin. Lääkäri ehti jo varoitella minua, että näin pieni vauva otetaan usein sisään sairaalaan, ihan vain tarkkailumielessä. Pyykiksen tulehdusarvo oli 0,33 eikä labroissa löytynyt mitään. Kyse oli siis mitä ilmeisimmin bakteerista, jonka isänsä oli poikaan tartuttanut. Onneksi pääsimme kuitenkin kotiin toipumaan. Lääkäri soitti vielä illalla kysyäkseen kuumelukemat; poika kehitti mittaukseen alilämmön 35,5, mutta lämmön sahaaminen näin pienellä on kuulemma tavallista, sillä lämmönsäätelyjärjestelmä on vielä kehittymätön.

Yö sujui hyvin, mitä nyt heijasin syönnin jälkeen itkeskelevän pojan molempien yösyöttöjen yhteydessä uneen. Aamulla poika pulisi ja nauroi tissin takaa parin päivän edestä niin, ettei syömisestä tahtonut tulla mitään. Kuumemittarikin näytti 37,4. Huokasimme helpotuksesta.

Viime viikolla poika oli neuvolassa, tasan 11-viikkoisena. Pituutta oli kollilla 57 cm ja painoa 5370 grammaa, pipo oli 40,7 cm. Tänä viikonloppuna ohjelmassa onkin jo pieneksi jääneiden vaatteiden viikkausta laatikkoon.

Muista taidoista sen verran, että poika löysi kätensä, tai nyrkkinsä, noin kaksi viikkoa sitten ja - tadaa! - tänään hän oppi tarttumaan sormillaan helistimeen! Olen ylpeydestä rinta rottingilla.

Viisautta yksinhuoltajaviikosta

Olimme Pyykkipojan kanssa viime viikon kaksin, kun Pesupallo oli työhönsä liittyvässä koulutuksessa. Olin ennakkoon panikoinut yksihuoltajaviikkoani: kuinka pärjäisimme, entä jos Poika olisi huonotuulinen tai vatsavaivainen ja huutaisi kaiket päivät. Buukkasin meidät jo hyvissä ajoin vanhempieni tykö yökylään, tietenkin lämpimin tervetulotoivotuksin. Lopulta käväisimme siellä vain päiväselti.

Viikko näet meni erittäin kivuttomissa, suorastaan nautinnollisissa merkeissä. Pyykkipoika sai iltaraivarinsa, jotka onneksi sittemmin ovat loppuneet, parina iltana, mutta niistä selvittiin sylittelemällä ja hyssyttelemällä. Viikon aikana opimme viihtymään sylissä selkä menosuuntaan päin, köröttelemään pystyasennossa istuvan äidin polvien välissä sekä viettämään huomattavasti pidempiä ja itkuttomampia aikoja vatsallaan. Opin mielestäni tulkitsemaan ja lukemaan poikani eleitä, ilmeitä ja itkuja paremmin.

Kun meillä oli tiistaina joogaa, keskiviikkona lounastusta, perjantaina hierontakurssi, viikolla ei tekemisen puute päässyt yllättämään. Torstaina meillä oli sovittua menoa, mutta peruin sen hyvissä ajoin, sillä tuntui, että halusimme ottaa koko päivän iisisti ja lepuutella. Niinpä hengailimme kotosalla, Pyykkipoika makuutteli kainalossani ja rintani päällä, tissitteli taajaan, nukahteli, ykisi ja hymyili. Itse puolestani lueskelin romaania (luksusta!) ja katsoin elokuvaa. Kertonee varmaankin jotain nykypäivästä, että illalla podin jo niin huonoa omaatuntoa laiskuudestani, että soitin isäni meille kaitsemaan Poikaa pariksi tunniksi päästäkseni joogaan. Kun pappa sitten saapui, en jaksanutkaan lähteä vesisateeseen köpöttelemään. Päädyimme syömään suklaakeksejä, katselemaan kuvia tietokoneelta ja juttelemaan Pyykkiksestä pojan tuhistessa tyytyväisenä pappansa olkaa vasten. Paras päätös päivälle!

Viikko päättyi ihanasti, kun perhettään ikävöivä Pallo palasi kotiin. Poika oli kuulemma kasvanut hurjasti ja muuttunut paljon. Pyykkis sulatti isänsä sydämen täysin jokelluksillaan ja hihkuvilla hymyillään.

Painiskelen tällä hetkellä ajankäytöllisten ongelmien parissa ja olo on sen vuoksi aika kurja. Haluan olla mahdollisimman tiiviisti pojan kanssa hänen ollessa niin pieni ja avuton, täysin riippuvainen vanhemmistaan, ja kuitenkin olen monessa mukana: kouluttaudun, johon liittyy erinäistä harjoittelua - tai tulisi liittyä -, järkkäilen kaikkea häppeninkiä ja harrastan pojan kanssa. Tilanne tekee minut lyhytpinnaiseksi. Pyykkipoika ei onneksi ole kohteena tai kärsi tästä, mutta Pallo valitettavasti joutuu ottamaan vastaan kohtuuttoman määrän paskaa. Toivon voivani korjata tilanteen pian.

Mininimijuhla

Vain perhe ja kummit olivat paikalla, kun Pyykkipoikamme sai nimensä - kolme, joista etunimi meillä kaikilla on ollut käytössä jo parin päivän ikäisestä asti. Kauniissa, Museoviraston suojelemassa jonkun helsinkiläisperheen entisessä hulppeassa olkkarissa mutustimme cateringin taiten valmistamat piiraat, rieskarullat, nimellä ja lumihiutaleilla koristetun marenkitäytekakun sekä vaatimattoman näköisiä mutta ah, niin, suklaissen makeita pikkuleipiä.

Askartelin Sinellistä ostamistani mulperipaperista, kartongista ja erinäisistä koristehöysteistä kummeille, tai kummituksille, kummituskirjat. Nimiäislahjaksi pyysimme kummi- ja muun lusikkakrääsän sijaan silkkaa tuohta, mutta nimettyyn tarkoitukseen: Kukkapuron lasten keinutuoliin, jonka hän suunnitteli tyttärelleen vuonna 1959. Ajattelimme, että tällainen kaunis käyttötavara toimii oivana muistona tästä tärkeästä päivästä. Klassikkotuote on ajaton ja toivottavasti periytyy Pyykkipojalta hänen omille lapsilleen.

Tilaisuus oli vapaamuotoinen ja rento, hyvin näköisemme. Aluksi toivotimme kaikki tervetulleiksi ja esittelimme kaiki vieraat. Sitten paljastimme pojan nimen ja kohotimme hänen kunniakseen maljan kuohuvaa. Loppuaika olikin puheita, vapaata seurustelua, vauvan ihastelua ja valokuvaamista.

Pyykkipoika sai toiselta kummitukseltaan lisäksi aivan ihanan lahjan: tähtikartan pojan täsmällisestä syntymähetkestä. Kartta ja siihen liittyvä "ennustus" on analyyseineen poikamme vahvuuksista, luonteenpiirteistä ja haasteista sekä meidän vanhempien roolista hänen elämässään todella kiinnostava. On hauskaa palata siihen pojan varttuessa.

Poika, tänään tasan 9 viikkoa, jokeltaa, nauraa, sätkii ja seurustelee. Erityisesti hän pitää Matkustan ympäri maailmaa -laulusta, Liisa-vauvasta, hymynaamahelistimestä, tissistä, jalkapohjiin puhaltamisesta sekä jalkojen hieronnasta. Osteopaatti sanoi häntä tänään tyytyväiseksi ja kiltiksi vauvaksi. Ja paatti on oikeassa.

Tässä kuva nimiäiskutsusta.

Kaksin

Maanantaina koitti se hetki, että Pallon oli palattava isyys- ja muilta lomiltaan töihin. Pyykkipojan kanssa viettelemme siis päivät kaksin. Toistaiseksi, ja vielä seuraavat pari viikkoa, aikaa panikoitumiselle ei ole ollut. Päivät täyttyvät tehokkaasti ruokailulla, vaipanvaihdolla, vauvahieronnalla, äiti-vauvajoogalla, perhekahvilalla, pikkutöillä (Pyykkipoika seuraa kantoliinassa mukana) ja satunnaisella kahvittelulla ja lounastelulla. Itse asiassa aikaa opiskelulle tai liikunnalle kärryttelyn lisäksi ei ole liiemmin löytynyt. Ehkä rutiini tästä vielä muototutuu. Toivottavasti, sillä koulun rästitehtävien pino vain kasvaa...

Pyykkipoika on kasvaessaan osoittautunut varsinaiseksi hurmuriksi leveine hymyineen. Poika nukkuu yhä lyhyempiä päikkäreitä ja haluaa yhä enemmän seurustella. Toistaiseksi poika katselee mielellään lamppuja ja laajoja väripintoja, mutta yhä enemmän hän kaipaa viihdytystä leluilla sekä äidin hölmöillä ilmeillä ja äänillä.

Vatsakivut (koputan puuta) ovat helpottaneet, luullakseni KuplaStopin lopetuksen ja vauvahierontaa sekä vyöhyketerapiaa yhdistelevän hieronnan aloittamisen ansiosta. Poika rakastaa hierontaa ja kosketusta, ja suorastaan kujertaa, kun sivelen jalkapohjien vatsavyöhykkeitä ja hieron ranteita. Tulevan osteopaattikäynnin pitäisi vielä rentouttaa kaveria entisestään, joten luulenpa, että hyvällä tiellä ollaan. Eilisessä lastenlääkärin tarkastuksessa, joka oli ensimmäinen sitten laitokselta lähdön, todettiin "komea poika". Seitsemän viikon ikäisenä komistuksemme on 55 cm ja 4670g.

Vauva-äitijoogassa poika tapaa muita vauvoja - joogaaminen, varsinkin äidin, on sivuseikka. Perhekahvilassa samoin, plus tapaan itse naapuruston äitejä, joiden kanssa tulee keväällä ja kesällä varmasti kulutettua asvalttia ja myöhemmin puistonpenkkiä. Lisäksi olen sotkeutunut mukaan järjestämään toimintaa lapsille, mikä pitää sekä äidin että Pyykkipojan kiireisenä. Pian aloitan oman lopputyöni joogaohjaamisessa, mikä pitää sisällään joogan ohjaamista ryhmälle ihmisiä, joilla ei ole joogataustaa. Pyykkipoika saa onneksi osallistua tähänkin, eikä hoitajia tarvita.

Sen puoleen en huomaa olevani kovinkaan mustasukkainen Pyykkipojasta. Luotan ja uskon, että ihmiset osaavat häntä käsitellä ja pitää tyytyväisenä. Helppoahan se on, kunhan on maitoa, vaippa ja vahvat käsivarret.

Vauva-arki ja tuleva juhla

Pyykkipojan leuka ja posket ovat sen verran pullakat, että huoli siitä saako vauva riittävästi maitoa ei vielä ole päässyt yllättämään. Lähinnä mietin rinnalla ykisevää poikaani hellästi katsellessa, että mihin vatsaan poika maitoa oikein imee.

Painon noustessa ja rasvavarainnon kertyessä vauvalle muodostuu poimuja mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kaula- ja nivuspoimut ovat ihan perussettiä, mutta tänään putsasin kostutetulla harsolla ensi kerran Pyykkipojan kainalopoimut, joihin oli kertynyt nukkaa. Kaula- ja niskapoimuista sen verran, että meillä pojan kylvetys- (joka muuten oli aluksi hauskaa mutta muuttui sittemmin hieman pelottavaksi) ja suihkussakäyntivälit (äidin kanssa suihkuttelu on Pyykkipojasta erittäin mukavaa ja hän myös kertoo sen ykisemällä äitiin suihkun alla tarrautuneena tyytyväisen tohkeissaan) määrittyvät sen mukaan kuinka paljon poimut tuoksahtavat pulautukselle. Pallo sanoo koko vauvan tuoksuvan jatkuvasti happamalle maidolle. Voiko vauvantuoksua - oli se sitten vaikka yhdistelmä kakkaa, pulautusta ja maitoa - parempaa tuoksua ollakaan! Ainoa vertailukelpoinen tuoksu on ehkä koiranpennun tuoksu.

Pyykkipoika on nyt jouluviikolta asti kärsinyt vatsakivuista. Ne tulevat ja menevät vuorokaudenajasta, syöntivälistä tai -määrästä riippumatta. Toisinaan poika on hotkimistuulella, jolloin hän pulputtaa ilmaa vatsaansa enemmän kuin yleensä ja silloin kivut yltyvät. Joskus ne ovat niin kovia, että ukkeli lopettaa syömisen ja kaiken tissittelynkin tykkänään. Mikään asento, syli tai kieputus ei auta, tutti hieman helpottaa ja saa ajatukset muualle. Vatsavaivojen myötä olemme alkaneet nukuttaa poikaa enemmän selällään. Kylkiasennossa poika saattaa käkistä, vänistä ja ölähdellä tunninkin syömisen lopettamisen jälkeen - myös öisin.

Päiväunet ovat tällä hetkellä minimissä. Pyykkipoika nukkuu ajan, jonka hän ulkoilee tai on vaunuissa, mikä yleensä tarkoittaa kahden tai kolmen tunnin nokosia. Muuten päivällä riittävät tunnin torkut syöttöjen välissä; poika syö edelleen kolmen tunnin välein (öisin voi mennä viisikin - unelma!), joten maitobaarin emännän on ollut aika helppo ennakoida tuleva happy-hour. Syöttöjen välissä ehtiikin laskuttaa, maksaa laskuja, tehdä ruokaa, ripustaa vaippapyykin, ladata koneeseen harsopyykin, lukea Hesarin lopusta kulttuurisivuille asti, tsekata meilit ja muuta lyhytjänteistä.

Nimiäiset pakkaavat päälle kuun loppupuolella. Päädyimme pitämään ne hyvin suppeina: paikalle kutsutaan perheet ja kummituskummit. Olisi ollut kiva järjestää oikein kunnon bakkanaalit, mutta ehkä sitten, kun juhlakalukin ymmärtää olevansa päätähti. Ja kieltämättä säästyvät pennoset ohjataan mieluusti kesän virkistys- ja matkailukassaamme. Olemme suunnitelleet nimiäisiä jo tovin, mutta pitopaikka varmistui vasta eilen. Kotimme on niin ahdas, ettei se tullut kyseeseen. Isovanhempien kodit olisivat olleet ehkä vaihtoehto, mutta kun meitä kuitenkin on 16 ja juhlakalu, päädyimme etsimään tilan muualta. Pyysin useista paikoista tarjouksia ja täytyy sanoa, että suurtakaan hajontaa ei ollut, kun puhutaan tilavuokrista Helsingin alueella ja aika perustarjottavista käsittäen kakkukahvit ja suolaiset palat. Palaan nimiäisasiaan lähempänä.

Kutsukorttien valmistus jatkuu nyrkkipajassamme huomenna (hups, tänään, kun tiuku takoo jo ties mitä), kun tulostimeen on hankittu uudet musteet valokuvien tulostamista varten..