Maanantaina koitti se hetki, että Pallon oli palattava isyys- ja muilta lomiltaan töihin. Pyykkipojan kanssa viettelemme siis päivät kaksin. Toistaiseksi, ja vielä seuraavat pari viikkoa, aikaa panikoitumiselle ei ole ollut. Päivät täyttyvät tehokkaasti ruokailulla, vaipanvaihdolla, vauvahieronnalla, äiti-vauvajoogalla, perhekahvilalla, pikkutöillä (Pyykkipoika seuraa kantoliinassa mukana) ja satunnaisella kahvittelulla ja lounastelulla. Itse asiassa aikaa opiskelulle tai liikunnalle kärryttelyn lisäksi ei ole liiemmin löytynyt. Ehkä rutiini tästä vielä muototutuu. Toivottavasti, sillä koulun rästitehtävien pino vain kasvaa...
Pyykkipoika on kasvaessaan osoittautunut varsinaiseksi hurmuriksi leveine hymyineen. Poika nukkuu yhä lyhyempiä päikkäreitä ja haluaa yhä enemmän seurustella. Toistaiseksi poika katselee mielellään lamppuja ja laajoja väripintoja, mutta yhä enemmän hän kaipaa viihdytystä leluilla sekä äidin hölmöillä ilmeillä ja äänillä.
Vatsakivut (koputan puuta) ovat helpottaneet, luullakseni KuplaStopin lopetuksen ja vauvahierontaa sekä vyöhyketerapiaa yhdistelevän hieronnan aloittamisen ansiosta. Poika rakastaa hierontaa ja kosketusta, ja suorastaan kujertaa, kun sivelen jalkapohjien vatsavyöhykkeitä ja hieron ranteita. Tulevan osteopaattikäynnin pitäisi vielä rentouttaa kaveria entisestään, joten luulenpa, että hyvällä tiellä ollaan. Eilisessä lastenlääkärin tarkastuksessa, joka oli ensimmäinen sitten laitokselta lähdön, todettiin "komea poika". Seitsemän viikon ikäisenä komistuksemme on 55 cm ja 4670g.
Vauva-äitijoogassa poika tapaa muita vauvoja - joogaaminen, varsinkin äidin, on sivuseikka. Perhekahvilassa samoin, plus tapaan itse naapuruston äitejä, joiden kanssa tulee keväällä ja kesällä varmasti kulutettua asvalttia ja myöhemmin puistonpenkkiä. Lisäksi olen sotkeutunut mukaan järjestämään toimintaa lapsille, mikä pitää sekä äidin että Pyykkipojan kiireisenä. Pian aloitan oman lopputyöni joogaohjaamisessa, mikä pitää sisällään joogan ohjaamista ryhmälle ihmisiä, joilla ei ole joogataustaa. Pyykkipoika saa onneksi osallistua tähänkin, eikä hoitajia tarvita.
Sen puoleen en huomaa olevani kovinkaan mustasukkainen Pyykkipojasta. Luotan ja uskon, että ihmiset osaavat häntä käsitellä ja pitää tyytyväisenä. Helppoahan se on, kunhan on maitoa, vaippa ja vahvat käsivarret.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti