Lauantain teema on ollut kevätsiivous. Pallon kanssa huhkimme ainakin kuusi tuntia kuuraten asunnon joka nurkan. Vaihtelin multia ja typistelin rehottavia viherkasveja. Ikkunanpesu jäi huomiselle. Kun Pallo oli paennut keilaamaan ja kaljalle, aloin käydä läpi vaatekaappia trikoosilmällä. Huomenna on Kaapelilla järjestettävän Kierrätystehdas-tapahtuman toinen päivä ja aiomme ystäväni kanssa saumuroida itsellemme Töölö Fashion Instituten pisteessä maxipaidat tai -mekot - riippuen mihin matskut riittää.
Elo raskaana jatkuu tutun turvallisissa merkeissä: väsymystä, jatkuvaa nälkää, vatsan turvotusta. Olen eettinen kasvissyöjä, lakto-ovo. Vedän siis munia ja maitotuotteita, luomuna tietty. Kalaa syön, mutta hyvin vähän. Siksi omega-3 on pillerimuodossa tarpeen. Raskauden myötä huomaan himoitsevani lihaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Jotenkin olen aina ajatellut, että jos hurjasti tekee mieli vaikka sitrushedelmää, on kyse vitamiininpuutteesta. Eli että keho ilmoittaa, mitä se on vailla. Liekö sitten kyse samasta, mutta papuja ja tofua pitää vetää ilmeisesti entistä taajemmin, jotta lihanhimon saisi talttumaan.
Muuten pyrin syömään - olen muutenkin toki pyrkinyt - mahdollisimman puhtaasti. Ruokaa puhtaista luomuraaka-aineista, ei eineksiä (paitsi pakastepinaattikeitto, joka on viimeaikainen himoherkku), ei lisäaineita (E:t on boikotissa kuten aina). Tänään kokkasin kesäkurpitsa-ananas-aurajuustopastaa kera lanttu-porkkanaraasteen. Hyvää oli. Aurajuusto... Hmm, joitain juustoja piti kai välttää raskaana ollessaan, mutta en muista mitä :P
Koti-iltaan yksin kuuluu elokuva, kupillinen quinoaa raejuustolla, pieniä punaposkisia luomupäärynöitä ja vatsan päällä kehräävä kissa. Mikäs tässä. Vähän tosin molemmat jo Palloa ikävöidään...
lauantai 24. huhtikuuta 2010
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Huolestuttava maailma
Se on vähän epäreilua, että näin miehenä sitä ilmeisesti jää väistämättä odotuksen alkuvaiheessa enemmän tai vähemmän ulkopuoliseksi. Olen siis täysin Pesupähkinän puheiden varassa seurannut raskauden etenemistä, mikä on jokseenkin sama kuin se, että joku yrittäisi kuvailla miltä syöminen tuntuu, sellaiselle, joka ei ole koskaan niellyt tai maistanut mitään.
Allekirjoittaneen havainnot liittyvät siksi ulkoisiin seikkoihin, esimerkiksi siihen joko se raskaus näkyy. Ei muuten näy. Ei, vaikka olen yrittänyt tuota Pesupähkinää tiirailla sillä silmällä edestä, takaa, vasemmalta ja oikealtakin. Ei sitä erota vaikka sen tietää.
Kahdesta muusta asiasta raskauden sen sijaan jo tunnistaa. Se pienempi niistä on aamuäkeys. Itselleni se on aina ollut jokseenkin tyypillistä, mutta pähkinälle harvemmin. Nyt tiuskimme ja mökötämme molemmat sulassa sovussa ne ensimmäiset viisi minuuttia heräämisen jälkeen.
Vielä selkeämmin totuuden havaitsee Pesupähkinän unisuudesta. Häntä väsyttää aamulla ennen töitä, töissä puhuessamme puhelimessa, ja töiden jälkeen kotona. Voisi oikeastaan sanoa, että Pesupähkinää ei väsytä ainoastaan silloin, kun hän nukkuu.
Raskausoireiden bongailun lisäksi huomaan katselevani ympäröivää maailmaa eri tavalla kuin ennen – jotenkin huolestuneempana.
Saatan unohtua pitkäksi aikaa ihmettelemään esimerkiksi asemalla luuhaavien lasten ikää ja heidän kotiolojaan. En myöskään osaa sanoa, onko viimein koittaneella keväällä osuutta asiaan, mutta kännissä heiluvia porukoita on ainakin keskusta-alueella näkynyt aiempaa enemmän. Siis ihan arki-iltoinakin ne siellä mekastavat kaljakassit kilisten.
Tänään todistin töistä tullessani myös, kuinka narkkari kauppasi keskellä kirkasta päivää, kävelijöitä vilisevän jalkakäytävän laidalla, polkupyörää parikymppiselle kundille. Myyjä oli semmoinen epäsiisti ja muutenkin epäilyttävä lommoposki, joten sen maastopyöränkin täytyi olla varastettu. Sitä paitsi, miksi ne muuten olisivat moisessa paikassa niitä kauppoja hieroneet?
Niin, kiinnitän asioihin jo vähän liikaakin huomioita – jotenkin huolestuneempana.
Allekirjoittaneen havainnot liittyvät siksi ulkoisiin seikkoihin, esimerkiksi siihen joko se raskaus näkyy. Ei muuten näy. Ei, vaikka olen yrittänyt tuota Pesupähkinää tiirailla sillä silmällä edestä, takaa, vasemmalta ja oikealtakin. Ei sitä erota vaikka sen tietää.
Kahdesta muusta asiasta raskauden sen sijaan jo tunnistaa. Se pienempi niistä on aamuäkeys. Itselleni se on aina ollut jokseenkin tyypillistä, mutta pähkinälle harvemmin. Nyt tiuskimme ja mökötämme molemmat sulassa sovussa ne ensimmäiset viisi minuuttia heräämisen jälkeen.
Vielä selkeämmin totuuden havaitsee Pesupähkinän unisuudesta. Häntä väsyttää aamulla ennen töitä, töissä puhuessamme puhelimessa, ja töiden jälkeen kotona. Voisi oikeastaan sanoa, että Pesupähkinää ei väsytä ainoastaan silloin, kun hän nukkuu.
Raskausoireiden bongailun lisäksi huomaan katselevani ympäröivää maailmaa eri tavalla kuin ennen – jotenkin huolestuneempana.
Saatan unohtua pitkäksi aikaa ihmettelemään esimerkiksi asemalla luuhaavien lasten ikää ja heidän kotiolojaan. En myöskään osaa sanoa, onko viimein koittaneella keväällä osuutta asiaan, mutta kännissä heiluvia porukoita on ainakin keskusta-alueella näkynyt aiempaa enemmän. Siis ihan arki-iltoinakin ne siellä mekastavat kaljakassit kilisten.
Tänään todistin töistä tullessani myös, kuinka narkkari kauppasi keskellä kirkasta päivää, kävelijöitä vilisevän jalkakäytävän laidalla, polkupyörää parikymppiselle kundille. Myyjä oli semmoinen epäsiisti ja muutenkin epäilyttävä lommoposki, joten sen maastopyöränkin täytyi olla varastettu. Sitä paitsi, miksi ne muuten olisivat moisessa paikassa niitä kauppoja hieroneet?
Niin, kiinnitän asioihin jo vähän liikaakin huomioita – jotenkin huolestuneempana.
Uupumuksen tuolla puolen
Väsymys on vyörynyt huuhteluveden lailla Pesupähkinän ylitse. Juuri muuta ei iltaisin jaksa kuin joko kylvää kissan heinää ja laittaa ruokaa tai käydä joogassa ja nukkua. Siinäpä valinnan varaa.
Duunissa olen nuupahtaa näppiksen ylle. Onneksi on tulivuoriuutisointi ja Tallinnna eläintarhan amurinleopardipesue! Tuskin jaloillaan pysyviä leopardinpentuja kytätessä unihiekat karisevat silmistä. Oi tuota perheonnea - vaikkei isä olekaan auvoon osallisena.
Pähkinä siirtyi tänään kahdeksannelle viikolle. Hurja meno. 2/3 nyt siis takana, kuukauden kuluttua voimme jo avoimesti kertoa asiasta läheisille. Saa nähdä, onko paljonkaan kerrottavaa; turvonnut mahani on jo ehta paksuna olevan vatsa. Pesupallo toi jokunen päivä sitten kaupasta mittanauhan ja vyötärönympärys oli aamulla mitattunakin 5cm enemmän kuin kuukausi sitten. Että näin. Tuleva valas lähtee nyt uneksimaan. Jos kuitenkin vilkaisisi vielä amurinleopardeja...
Duunissa olen nuupahtaa näppiksen ylle. Onneksi on tulivuoriuutisointi ja Tallinnna eläintarhan amurinleopardipesue! Tuskin jaloillaan pysyviä leopardinpentuja kytätessä unihiekat karisevat silmistä. Oi tuota perheonnea - vaikkei isä olekaan auvoon osallisena.
Pähkinä siirtyi tänään kahdeksannelle viikolle. Hurja meno. 2/3 nyt siis takana, kuukauden kuluttua voimme jo avoimesti kertoa asiasta läheisille. Saa nähdä, onko paljonkaan kerrottavaa; turvonnut mahani on jo ehta paksuna olevan vatsa. Pesupallo toi jokunen päivä sitten kaupasta mittanauhan ja vyötärönympärys oli aamulla mitattunakin 5cm enemmän kuin kuukausi sitten. Että näin. Tuleva valas lähtee nyt uneksimaan. Jos kuitenkin vilkaisisi vielä amurinleopardeja...
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Seesteisenä seitsemännelle viikolle
Otsikossa kaksi kolmannesta totta ja yksi humpuukia. Seitsemännelle on siirrytty jotakuinkin tokkuraisissa, kuolemanväsyneissä ja odottelevissa tunnelmissa. Väsymys on iskenyt toden teolla päälle; duunissa pitää keskittyä pitämään silmiä auki ja vetämään turvonnutta vatsaa sisään. Kahvikupillisen avulla olen onnistunut olemaan nukahtamatta työpöydän ääreen.
Etova olo alkoi oikeastaan 5+6:n kohdalla. Se ei onneksi ole jatkuvaa. Ennemminkin olo on kuin kroonisessa krapulassa. Eri kivaa. Suuhun tulee pantua eritoten soijajogurttia ja pakastemustikkaa, aplarit tipuvat myös erittäin hyvin, plop-plop. Tiettyjä ruoka-aineita ei tee mieli sitten lainkaan ja esimerkiksi lounastauolla lähikaupassa on vaikea keksiä jotain "oikeaa ruokaa", joka maistuisi. Toisaalta illalla saattaa hyvin pudota herkkuyhdistelmä: rukiiset karjalanpiirakat tomaattisiivuilla Rasilaisen valkosipulihapankaalin kera. Pesupallo tykkää.
Kerroin parille hyvälle ystävälle raskaudesta. Jotenkin on vain pakko saada puhua tästä jollekin tai joillekin ulkopuolisille. Liikutuin itse ihan kyyneliin asti - tosin pillitän American Idolia katsoessani, joten ei sinänsä mitään ihmeellistä. Ystävät olivat todella onnellisia meidän puolestamme. Yksi hoki: "Oikeesti? Siis oikeesti?" ja sanoi miettineensä, että aprillipäiväkin meni jo. Yksi toisteli: "Kaikki tulee muuttumaan, teidän elämä tulee muuttumaan." Aijaa. Heh.
Olemme Pesupallon kanssa huomanneet enenevässä määrin utelua ja vinkkejä tulevien isovanhempien suunnalta; milloin kysellään kihlautumisen perään, milloin muistutetaan, että "ettehän te nyt niin nuoria enää ole". Tuntuu, että he aavistaisivat... Toisaalta tuntosarvemme ehkä ovat vain herkemmät nyt.
Nyt tämä Pähkinä panee maate. Aamulla taas hotjoogaan ennen töitä, joten paree olla pirtsakkana.
Etova olo alkoi oikeastaan 5+6:n kohdalla. Se ei onneksi ole jatkuvaa. Ennemminkin olo on kuin kroonisessa krapulassa. Eri kivaa. Suuhun tulee pantua eritoten soijajogurttia ja pakastemustikkaa, aplarit tipuvat myös erittäin hyvin, plop-plop. Tiettyjä ruoka-aineita ei tee mieli sitten lainkaan ja esimerkiksi lounastauolla lähikaupassa on vaikea keksiä jotain "oikeaa ruokaa", joka maistuisi. Toisaalta illalla saattaa hyvin pudota herkkuyhdistelmä: rukiiset karjalanpiirakat tomaattisiivuilla Rasilaisen valkosipulihapankaalin kera. Pesupallo tykkää.
Kerroin parille hyvälle ystävälle raskaudesta. Jotenkin on vain pakko saada puhua tästä jollekin tai joillekin ulkopuolisille. Liikutuin itse ihan kyyneliin asti - tosin pillitän American Idolia katsoessani, joten ei sinänsä mitään ihmeellistä. Ystävät olivat todella onnellisia meidän puolestamme. Yksi hoki: "Oikeesti? Siis oikeesti?" ja sanoi miettineensä, että aprillipäiväkin meni jo. Yksi toisteli: "Kaikki tulee muuttumaan, teidän elämä tulee muuttumaan." Aijaa. Heh.
Olemme Pesupallon kanssa huomanneet enenevässä määrin utelua ja vinkkejä tulevien isovanhempien suunnalta; milloin kysellään kihlautumisen perään, milloin muistutetaan, että "ettehän te nyt niin nuoria enää ole". Tuntuu, että he aavistaisivat... Toisaalta tuntosarvemme ehkä ovat vain herkemmät nyt.
Nyt tämä Pähkinä panee maate. Aamulla taas hotjoogaan ennen töitä, joten paree olla pirtsakkana.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Ensimmäinen keväinen viikonloppu!
Pakko se on uskoa, että kesä tulee. Auringossa tuli viikonloppuna ihan hiki.
Tuli ulkoiltua ja kierreltyä kauppoja. Nauroin itselleni melkein ääneen taaperrellessani Aleksilla Lastenvaateliikkeen ja jonkun vankkurikaupan kulmilla uskaltamatta mennä sisään. Sama eri vaatekauppojen mammaosastoilla. Suurin huoli nyt lienee, jos joku sattuisi näkemään... No, vielä kuusi viikkoa. Huoh.
Hullua on se, kuinka eri tavalla kiinnittää huomionsa lapsiin ja perheisiin, ja etenkin raskaana oleviin. Bongasin viikonlopun aikana keväisestä Helsingin keskustasta ainakin 18 havaittavaa mahaa! Tästä taudista tuskin toviin parantuu.
Shoppailun saldona kannoin kotiin pari toivottavasti pitkään päälle menevää paitaa ja yhdet harmaat farkkuleggingsit - vyötärökuminauha on tosi löysä! Löysin myös aivan täydelliset kevättennarit: Ashin Virgin Bis -sneakerit kirkkaanvihreää nahkaa!
Pesupallon postaukseen palatakseni meillä on vauvauutisen käsittelyssä ilmeisiä eroja - ja hyvä niin. Pesupähkinä pureutuu asiaan käytännön kautta: mitä ruoka-aineita välttää, ketä pyytää kummiksi, voiko vauvaa nukuttaa pinnasängyssä alusta asti vai pitäisikö hankkia ensisänky, kauan voimme asua nykyisessä asunnossamme, jossa ei ole tilaa lastenhuoneelle... En tiedä onko kyse siitä äidinvaistosta, mikä lie, mutta itse en ole mietiskellyt eksistenssikysymyksiä: pystynkö, osaanko, onnistunko. Jotenkin vain luotan, että lapsi kasvaa ihan ihmisiksi. Ainoa huoli, jonka Pallon listalta allekirjoitan on oman terveyden ja hyvinvoinnin muuttuminen paljon tärkeämmäksi asiaksi. Kuka pitää kääpiöstä huolta, jos minua, tai meitä, ei ole!
Kuudennelle viikolle siirrytään tiistaina. Nyt on vielä sellainen olo, että onko siellä alhaalla ketään! Huhuu! Ainoina raskautumisoireina jatkavat kipeät daisarit ja repäisevä kipu vatsassa, kun yskäisen. Ja tietysti olen äärettömän kiukkuinen, etenkin juuri ennen kuin saan murua rinnan alle.
Haluan herätä huomenna auringonpaisteiseen päivään. Eihän se ole liikaa vaadittu, eihän?
Tuli ulkoiltua ja kierreltyä kauppoja. Nauroin itselleni melkein ääneen taaperrellessani Aleksilla Lastenvaateliikkeen ja jonkun vankkurikaupan kulmilla uskaltamatta mennä sisään. Sama eri vaatekauppojen mammaosastoilla. Suurin huoli nyt lienee, jos joku sattuisi näkemään... No, vielä kuusi viikkoa. Huoh.
Hullua on se, kuinka eri tavalla kiinnittää huomionsa lapsiin ja perheisiin, ja etenkin raskaana oleviin. Bongasin viikonlopun aikana keväisestä Helsingin keskustasta ainakin 18 havaittavaa mahaa! Tästä taudista tuskin toviin parantuu.
Shoppailun saldona kannoin kotiin pari toivottavasti pitkään päälle menevää paitaa ja yhdet harmaat farkkuleggingsit - vyötärökuminauha on tosi löysä! Löysin myös aivan täydelliset kevättennarit: Ashin Virgin Bis -sneakerit kirkkaanvihreää nahkaa!
Pesupallon postaukseen palatakseni meillä on vauvauutisen käsittelyssä ilmeisiä eroja - ja hyvä niin. Pesupähkinä pureutuu asiaan käytännön kautta: mitä ruoka-aineita välttää, ketä pyytää kummiksi, voiko vauvaa nukuttaa pinnasängyssä alusta asti vai pitäisikö hankkia ensisänky, kauan voimme asua nykyisessä asunnossamme, jossa ei ole tilaa lastenhuoneelle... En tiedä onko kyse siitä äidinvaistosta, mikä lie, mutta itse en ole mietiskellyt eksistenssikysymyksiä: pystynkö, osaanko, onnistunko. Jotenkin vain luotan, että lapsi kasvaa ihan ihmisiksi. Ainoa huoli, jonka Pallon listalta allekirjoitan on oman terveyden ja hyvinvoinnin muuttuminen paljon tärkeämmäksi asiaksi. Kuka pitää kääpiöstä huolta, jos minua, tai meitä, ei ole!
Kuudennelle viikolle siirrytään tiistaina. Nyt on vielä sellainen olo, että onko siellä alhaalla ketään! Huhuu! Ainoina raskautumisoireina jatkavat kipeät daisarit ja repäisevä kipu vatsassa, kun yskäisen. Ja tietysti olen äärettömän kiukkuinen, etenkin juuri ennen kuin saan murua rinnan alle.
Haluan herätä huomenna auringonpaisteiseen päivään. Eihän se ole liikaa vaadittu, eihän?
lauantai 10. huhtikuuta 2010
Pesupallon avaus
Se oli jotenkin hyvällä tavalla humoristinen juttu, että elämämme mullistava uutinen valkeni meille juuri aprillipäivän aattona. Niin kuin maailma olisi iskenyt meille silmää, vähän flirttaillut hyvällä tavalla.
Kun Pesupähkinä kertoi uutisen, otin sen vastaan jopa luonnottoman rauhallisena. Niin kuin olisin aina tiennyt näin käyvän. Rauhallisuuteni sai minut kuitenkin tuntemaan myös huonoa omaatuntoa. Eikö tällaisessa tilanteessa pitäisi hyppiä seinille, juoda samppanjaa ja tanssia polkkaa porraskäytävässä? Niin ne elokuvissa aina tekevät, mutta turhanpäiväinen vouhottaminen ei vain ole koskaan ollut minun juttuni.
Totuus on, että vaikka tajusin kyllä kuulemani, en sitä alkuun ymmärtänyt. Ehkä uutinen oli sillä tavalla positiivinen shokki, että hetki meni ihan sulatellessa. Aprillipäivänä kello 11.37 se lopullinen ymmärrys asioiden tolasta sitten iski. Olin töissä, kun yhtäkkiä tajusin, että minusta on kenties tulossa isä.
Tunneaalto oli kokonaisvaltainen. Jännitys kipristeli fyysisesti vatsassa niin kuin viimeksi joskus ala-asteella ennen luokan edessä pidettävää esitelmää. Ajatukset myllersivät. Ensimmäisenä iski pelko siitä, onko minusta alkuunkaan isäksi? Ei varmaankaan vähiten siksi, että olen itse avioeroperheen lapsi. Toisena, jostain täysin käsittämättömästä syystä, aloin pohtimaan kuolemaa. Pintaan nousi pelko siitä, että entä jos kuolen ennen aikojani? Jos en pystykään hoitamaan osuuttani lapsen kasvattamisessa ja saattamisessa turvalliseen aikuisuuteen?
Muutaman stressaavan tunnin jälkeen pakotin ajatukseni käytännönläheisempään suuntaan. Päätin, että kotimatkalla haen Pesupähkinälle kukkia ja jälkikasvulle jonkin lelun.
Tunnustan, että edelleen minua pelottaa melko tavalla, mutta eikös se kuulu asiaan näin suuren seikkailun kynnyksellä?
Hyvä meistä tulee.
Kun Pesupähkinä kertoi uutisen, otin sen vastaan jopa luonnottoman rauhallisena. Niin kuin olisin aina tiennyt näin käyvän. Rauhallisuuteni sai minut kuitenkin tuntemaan myös huonoa omaatuntoa. Eikö tällaisessa tilanteessa pitäisi hyppiä seinille, juoda samppanjaa ja tanssia polkkaa porraskäytävässä? Niin ne elokuvissa aina tekevät, mutta turhanpäiväinen vouhottaminen ei vain ole koskaan ollut minun juttuni.
Totuus on, että vaikka tajusin kyllä kuulemani, en sitä alkuun ymmärtänyt. Ehkä uutinen oli sillä tavalla positiivinen shokki, että hetki meni ihan sulatellessa. Aprillipäivänä kello 11.37 se lopullinen ymmärrys asioiden tolasta sitten iski. Olin töissä, kun yhtäkkiä tajusin, että minusta on kenties tulossa isä.
Tunneaalto oli kokonaisvaltainen. Jännitys kipristeli fyysisesti vatsassa niin kuin viimeksi joskus ala-asteella ennen luokan edessä pidettävää esitelmää. Ajatukset myllersivät. Ensimmäisenä iski pelko siitä, onko minusta alkuunkaan isäksi? Ei varmaankaan vähiten siksi, että olen itse avioeroperheen lapsi. Toisena, jostain täysin käsittämättömästä syystä, aloin pohtimaan kuolemaa. Pintaan nousi pelko siitä, että entä jos kuolen ennen aikojani? Jos en pystykään hoitamaan osuuttani lapsen kasvattamisessa ja saattamisessa turvalliseen aikuisuuteen?
Muutaman stressaavan tunnin jälkeen pakotin ajatukseni käytännönläheisempään suuntaan. Päätin, että kotimatkalla haen Pesupähkinälle kukkia ja jälkikasvulle jonkin lelun.
Tunnustan, että edelleen minua pelottaa melko tavalla, mutta eikös se kuulu asiaan näin suuren seikkailun kynnyksellä?
Hyvä meistä tulee.
torstai 8. huhtikuuta 2010
Tuttipullonhenki pihisee!
Tuttipulloa on hierottu eilisillasta lähtien sen verran tarmolla, että pihalle saadaan nyt tämän blogin ensimmäinen kirjoitus.
Ensin määritellään tavoite ja laaditaan siihen tähtäävä suunnitelma.
Ketkä: Pesupähkinä ja Pesupallo, pitkitettyä nuoruuttaan elävät +kolmekymppiset kaupunkilaiset, joilla on yhteistä taivalta takana neljä vuotta. Ja jotka ovat tapaamisestaan, no tutustumisestaan asti tienneet haluavansa jonain päivänä lapsia. Ja vuoden vaihteen aikoihin “jonain päivä” yllätti. Ja nyt ollaan tässä. Joulukuun alussa saamme toivottavasti kotiin sellaisen ennakkojoululahjan, että siitä riittää iloa koko loppuelämäksi.
Lähtökohta: Tämä ei ole tavallinen odotusblogi. Tai "tavallinen" ja "epätavallinen", mitä termit sitten tarkoittavatkaan. Pesupähkinä ei ole lukenut ainoatakaan odotusblogia, ja uskaltaa väittää, että Pesupallokaan ei saata leveillä omalla odotusblogituntemuksellaan.
Tavoite: Blogata kaikesta esikoisen odotuksen liittyvästä – peloista, ihanuudesta, kärsimättömyydestä, v****tuksesta ja siitä mitä eteen tulee – kursailematta ja sievistelemättä. Toivomme, alussa kun ollaan, että kaikki sujuu hyvin.
Suunnitelma: Kun toisena blogaajana on tuleva isä, Pesupähkinä, jollei joku ole vielä ynnännyt, saadaan Tuttipullonhenkeen toivottavasti sellaista ytyä ja vuoropuhelua, että blogauksissa on mielekkyyttä ja kiinnostavuutta. Kirjoitamme vuorotellen ja yhdessä. Pesupähkinä sai aloittaa, mies patisti.
Tyydyin yhden testin tekemiseen, niin selvä oli viiva ja se tunne. Ja oireet (turvotus, pinkeät ja alati kasvavat tissit, vilunväreet, hengästyminen, vatsan juiliminen ja kipristely, finnikatastrofi). Kukaan muu ei vielä tiedä asiasta. Isovanhemmat saavat uutisia äitienpäivänä. Mikäs sen sopivampaa! Kortit on jo hankittu! “Onnea tulevalle isoäidille”, niihin kirjailtavat tekstit tulevat tokaisemaan. Voi sitä alkavan härdellin määrää…
Härdelli on jo käynissä meillä täysillä: olen kantanut kotiin foolihappoa ja Omega-3-kapseleita siinä määrin, että luulisi lapsen selviävän ilman astmaa, allergioita ja mitä lie. Ensimmäinen lelu tuli kotiin pyytämättä ja yllätyksenä Pähkinän lahjana kukkapuskan kera heti aprillipäivänä. Tytön nimivaihtikset ovat jo selvillä, pojan hakusessa, kummeja mietimme tänään illallisella, matkustamista ja ruoka-aineiden välttämistä tuli pohdittua siinä samalla. Kyllä mieli nyt poukkoilee.
Hyvä meistä tulee.
Ensin määritellään tavoite ja laaditaan siihen tähtäävä suunnitelma.
Ketkä: Pesupähkinä ja Pesupallo, pitkitettyä nuoruuttaan elävät +kolmekymppiset kaupunkilaiset, joilla on yhteistä taivalta takana neljä vuotta. Ja jotka ovat tapaamisestaan, no tutustumisestaan asti tienneet haluavansa jonain päivänä lapsia. Ja vuoden vaihteen aikoihin “jonain päivä” yllätti. Ja nyt ollaan tässä. Joulukuun alussa saamme toivottavasti kotiin sellaisen ennakkojoululahjan, että siitä riittää iloa koko loppuelämäksi.
Lähtökohta: Tämä ei ole tavallinen odotusblogi. Tai "tavallinen" ja "epätavallinen", mitä termit sitten tarkoittavatkaan. Pesupähkinä ei ole lukenut ainoatakaan odotusblogia, ja uskaltaa väittää, että Pesupallokaan ei saata leveillä omalla odotusblogituntemuksellaan.
Tavoite: Blogata kaikesta esikoisen odotuksen liittyvästä – peloista, ihanuudesta, kärsimättömyydestä, v****tuksesta ja siitä mitä eteen tulee – kursailematta ja sievistelemättä. Toivomme, alussa kun ollaan, että kaikki sujuu hyvin.
Suunnitelma: Kun toisena blogaajana on tuleva isä, Pesupähkinä, jollei joku ole vielä ynnännyt, saadaan Tuttipullonhenkeen toivottavasti sellaista ytyä ja vuoropuhelua, että blogauksissa on mielekkyyttä ja kiinnostavuutta. Kirjoitamme vuorotellen ja yhdessä. Pesupähkinä sai aloittaa, mies patisti.
Pähkinä pyrkii sisällyttämään blogauksiinsa lyhyen ON:n (olen oppinut tämän keskustelufoorumeilta, lälläää, Pallo arvatkoon mistä on kyse).
Ja nyt siihen: eli täällä mennään omien laskujen ja laskurin mukaan 5+2, kaikki on hyvin alussa siis. Plussa nasahti viikko sitten 31.3. pääsiäisen alla. Pallo totesikin uutisen kuultuaan, että “aprillipäivähän on vasta huomenna”.
Ja nyt siihen: eli täällä mennään omien laskujen ja laskurin mukaan 5+2, kaikki on hyvin alussa siis. Plussa nasahti viikko sitten 31.3. pääsiäisen alla. Pallo totesikin uutisen kuultuaan, että “aprillipäivähän on vasta huomenna”.
Tyydyin yhden testin tekemiseen, niin selvä oli viiva ja se tunne. Ja oireet (turvotus, pinkeät ja alati kasvavat tissit, vilunväreet, hengästyminen, vatsan juiliminen ja kipristely, finnikatastrofi). Kukaan muu ei vielä tiedä asiasta. Isovanhemmat saavat uutisia äitienpäivänä. Mikäs sen sopivampaa! Kortit on jo hankittu! “Onnea tulevalle isoäidille”, niihin kirjailtavat tekstit tulevat tokaisemaan. Voi sitä alkavan härdellin määrää…
Härdelli on jo käynissä meillä täysillä: olen kantanut kotiin foolihappoa ja Omega-3-kapseleita siinä määrin, että luulisi lapsen selviävän ilman astmaa, allergioita ja mitä lie. Ensimmäinen lelu tuli kotiin pyytämättä ja yllätyksenä Pähkinän lahjana kukkapuskan kera heti aprillipäivänä. Tytön nimivaihtikset ovat jo selvillä, pojan hakusessa, kummeja mietimme tänään illallisella, matkustamista ja ruoka-aineiden välttämistä tuli pohdittua siinä samalla. Kyllä mieli nyt poukkoilee.
Hyvä meistä tulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)