Mininimijuhla

Vain perhe ja kummit olivat paikalla, kun Pyykkipoikamme sai nimensä - kolme, joista etunimi meillä kaikilla on ollut käytössä jo parin päivän ikäisestä asti. Kauniissa, Museoviraston suojelemassa jonkun helsinkiläisperheen entisessä hulppeassa olkkarissa mutustimme cateringin taiten valmistamat piiraat, rieskarullat, nimellä ja lumihiutaleilla koristetun marenkitäytekakun sekä vaatimattoman näköisiä mutta ah, niin, suklaissen makeita pikkuleipiä.

Askartelin Sinellistä ostamistani mulperipaperista, kartongista ja erinäisistä koristehöysteistä kummeille, tai kummituksille, kummituskirjat. Nimiäislahjaksi pyysimme kummi- ja muun lusikkakrääsän sijaan silkkaa tuohta, mutta nimettyyn tarkoitukseen: Kukkapuron lasten keinutuoliin, jonka hän suunnitteli tyttärelleen vuonna 1959. Ajattelimme, että tällainen kaunis käyttötavara toimii oivana muistona tästä tärkeästä päivästä. Klassikkotuote on ajaton ja toivottavasti periytyy Pyykkipojalta hänen omille lapsilleen.

Tilaisuus oli vapaamuotoinen ja rento, hyvin näköisemme. Aluksi toivotimme kaikki tervetulleiksi ja esittelimme kaiki vieraat. Sitten paljastimme pojan nimen ja kohotimme hänen kunniakseen maljan kuohuvaa. Loppuaika olikin puheita, vapaata seurustelua, vauvan ihastelua ja valokuvaamista.

Pyykkipoika sai toiselta kummitukseltaan lisäksi aivan ihanan lahjan: tähtikartan pojan täsmällisestä syntymähetkestä. Kartta ja siihen liittyvä "ennustus" on analyyseineen poikamme vahvuuksista, luonteenpiirteistä ja haasteista sekä meidän vanhempien roolista hänen elämässään todella kiinnostava. On hauskaa palata siihen pojan varttuessa.

Poika, tänään tasan 9 viikkoa, jokeltaa, nauraa, sätkii ja seurustelee. Erityisesti hän pitää Matkustan ympäri maailmaa -laulusta, Liisa-vauvasta, hymynaamahelistimestä, tissistä, jalkapohjiin puhaltamisesta sekä jalkojen hieronnasta. Osteopaatti sanoi häntä tänään tyytyväiseksi ja kiltiksi vauvaksi. Ja paatti on oikeassa.

Tässä kuva nimiäiskutsusta.

Kaksin

Maanantaina koitti se hetki, että Pallon oli palattava isyys- ja muilta lomiltaan töihin. Pyykkipojan kanssa viettelemme siis päivät kaksin. Toistaiseksi, ja vielä seuraavat pari viikkoa, aikaa panikoitumiselle ei ole ollut. Päivät täyttyvät tehokkaasti ruokailulla, vaipanvaihdolla, vauvahieronnalla, äiti-vauvajoogalla, perhekahvilalla, pikkutöillä (Pyykkipoika seuraa kantoliinassa mukana) ja satunnaisella kahvittelulla ja lounastelulla. Itse asiassa aikaa opiskelulle tai liikunnalle kärryttelyn lisäksi ei ole liiemmin löytynyt. Ehkä rutiini tästä vielä muototutuu. Toivottavasti, sillä koulun rästitehtävien pino vain kasvaa...

Pyykkipoika on kasvaessaan osoittautunut varsinaiseksi hurmuriksi leveine hymyineen. Poika nukkuu yhä lyhyempiä päikkäreitä ja haluaa yhä enemmän seurustella. Toistaiseksi poika katselee mielellään lamppuja ja laajoja väripintoja, mutta yhä enemmän hän kaipaa viihdytystä leluilla sekä äidin hölmöillä ilmeillä ja äänillä.

Vatsakivut (koputan puuta) ovat helpottaneet, luullakseni KuplaStopin lopetuksen ja vauvahierontaa sekä vyöhyketerapiaa yhdistelevän hieronnan aloittamisen ansiosta. Poika rakastaa hierontaa ja kosketusta, ja suorastaan kujertaa, kun sivelen jalkapohjien vatsavyöhykkeitä ja hieron ranteita. Tulevan osteopaattikäynnin pitäisi vielä rentouttaa kaveria entisestään, joten luulenpa, että hyvällä tiellä ollaan. Eilisessä lastenlääkärin tarkastuksessa, joka oli ensimmäinen sitten laitokselta lähdön, todettiin "komea poika". Seitsemän viikon ikäisenä komistuksemme on 55 cm ja 4670g.

Vauva-äitijoogassa poika tapaa muita vauvoja - joogaaminen, varsinkin äidin, on sivuseikka. Perhekahvilassa samoin, plus tapaan itse naapuruston äitejä, joiden kanssa tulee keväällä ja kesällä varmasti kulutettua asvalttia ja myöhemmin puistonpenkkiä. Lisäksi olen sotkeutunut mukaan järjestämään toimintaa lapsille, mikä pitää sekä äidin että Pyykkipojan kiireisenä. Pian aloitan oman lopputyöni joogaohjaamisessa, mikä pitää sisällään joogan ohjaamista ryhmälle ihmisiä, joilla ei ole joogataustaa. Pyykkipoika saa onneksi osallistua tähänkin, eikä hoitajia tarvita.

Sen puoleen en huomaa olevani kovinkaan mustasukkainen Pyykkipojasta. Luotan ja uskon, että ihmiset osaavat häntä käsitellä ja pitää tyytyväisenä. Helppoahan se on, kunhan on maitoa, vaippa ja vahvat käsivarret.

Vauva-arki ja tuleva juhla

Pyykkipojan leuka ja posket ovat sen verran pullakat, että huoli siitä saako vauva riittävästi maitoa ei vielä ole päässyt yllättämään. Lähinnä mietin rinnalla ykisevää poikaani hellästi katsellessa, että mihin vatsaan poika maitoa oikein imee.

Painon noustessa ja rasvavarainnon kertyessä vauvalle muodostuu poimuja mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Kaula- ja nivuspoimut ovat ihan perussettiä, mutta tänään putsasin kostutetulla harsolla ensi kerran Pyykkipojan kainalopoimut, joihin oli kertynyt nukkaa. Kaula- ja niskapoimuista sen verran, että meillä pojan kylvetys- (joka muuten oli aluksi hauskaa mutta muuttui sittemmin hieman pelottavaksi) ja suihkussakäyntivälit (äidin kanssa suihkuttelu on Pyykkipojasta erittäin mukavaa ja hän myös kertoo sen ykisemällä äitiin suihkun alla tarrautuneena tyytyväisen tohkeissaan) määrittyvät sen mukaan kuinka paljon poimut tuoksahtavat pulautukselle. Pallo sanoo koko vauvan tuoksuvan jatkuvasti happamalle maidolle. Voiko vauvantuoksua - oli se sitten vaikka yhdistelmä kakkaa, pulautusta ja maitoa - parempaa tuoksua ollakaan! Ainoa vertailukelpoinen tuoksu on ehkä koiranpennun tuoksu.

Pyykkipoika on nyt jouluviikolta asti kärsinyt vatsakivuista. Ne tulevat ja menevät vuorokaudenajasta, syöntivälistä tai -määrästä riippumatta. Toisinaan poika on hotkimistuulella, jolloin hän pulputtaa ilmaa vatsaansa enemmän kuin yleensä ja silloin kivut yltyvät. Joskus ne ovat niin kovia, että ukkeli lopettaa syömisen ja kaiken tissittelynkin tykkänään. Mikään asento, syli tai kieputus ei auta, tutti hieman helpottaa ja saa ajatukset muualle. Vatsavaivojen myötä olemme alkaneet nukuttaa poikaa enemmän selällään. Kylkiasennossa poika saattaa käkistä, vänistä ja ölähdellä tunninkin syömisen lopettamisen jälkeen - myös öisin.

Päiväunet ovat tällä hetkellä minimissä. Pyykkipoika nukkuu ajan, jonka hän ulkoilee tai on vaunuissa, mikä yleensä tarkoittaa kahden tai kolmen tunnin nokosia. Muuten päivällä riittävät tunnin torkut syöttöjen välissä; poika syö edelleen kolmen tunnin välein (öisin voi mennä viisikin - unelma!), joten maitobaarin emännän on ollut aika helppo ennakoida tuleva happy-hour. Syöttöjen välissä ehtiikin laskuttaa, maksaa laskuja, tehdä ruokaa, ripustaa vaippapyykin, ladata koneeseen harsopyykin, lukea Hesarin lopusta kulttuurisivuille asti, tsekata meilit ja muuta lyhytjänteistä.

Nimiäiset pakkaavat päälle kuun loppupuolella. Päädyimme pitämään ne hyvin suppeina: paikalle kutsutaan perheet ja kummituskummit. Olisi ollut kiva järjestää oikein kunnon bakkanaalit, mutta ehkä sitten, kun juhlakalukin ymmärtää olevansa päätähti. Ja kieltämättä säästyvät pennoset ohjataan mieluusti kesän virkistys- ja matkailukassaamme. Olemme suunnitelleet nimiäisiä jo tovin, mutta pitopaikka varmistui vasta eilen. Kotimme on niin ahdas, ettei se tullut kyseeseen. Isovanhempien kodit olisivat olleet ehkä vaihtoehto, mutta kun meitä kuitenkin on 16 ja juhlakalu, päädyimme etsimään tilan muualta. Pyysin useista paikoista tarjouksia ja täytyy sanoa, että suurtakaan hajontaa ei ollut, kun puhutaan tilavuokrista Helsingin alueella ja aika perustarjottavista käsittäen kakkukahvit ja suolaiset palat. Palaan nimiäisasiaan lähempänä.

Kutsukorttien valmistus jatkuu nyrkkipajassamme huomenna (hups, tänään, kun tiuku takoo jo ties mitä), kun tulostimeen on hankittu uudet musteet valokuvien tulostamista varten..