Viisautta yksinhuoltajaviikosta

Olimme Pyykkipojan kanssa viime viikon kaksin, kun Pesupallo oli työhönsä liittyvässä koulutuksessa. Olin ennakkoon panikoinut yksihuoltajaviikkoani: kuinka pärjäisimme, entä jos Poika olisi huonotuulinen tai vatsavaivainen ja huutaisi kaiket päivät. Buukkasin meidät jo hyvissä ajoin vanhempieni tykö yökylään, tietenkin lämpimin tervetulotoivotuksin. Lopulta käväisimme siellä vain päiväselti.

Viikko näet meni erittäin kivuttomissa, suorastaan nautinnollisissa merkeissä. Pyykkipoika sai iltaraivarinsa, jotka onneksi sittemmin ovat loppuneet, parina iltana, mutta niistä selvittiin sylittelemällä ja hyssyttelemällä. Viikon aikana opimme viihtymään sylissä selkä menosuuntaan päin, köröttelemään pystyasennossa istuvan äidin polvien välissä sekä viettämään huomattavasti pidempiä ja itkuttomampia aikoja vatsallaan. Opin mielestäni tulkitsemaan ja lukemaan poikani eleitä, ilmeitä ja itkuja paremmin.

Kun meillä oli tiistaina joogaa, keskiviikkona lounastusta, perjantaina hierontakurssi, viikolla ei tekemisen puute päässyt yllättämään. Torstaina meillä oli sovittua menoa, mutta peruin sen hyvissä ajoin, sillä tuntui, että halusimme ottaa koko päivän iisisti ja lepuutella. Niinpä hengailimme kotosalla, Pyykkipoika makuutteli kainalossani ja rintani päällä, tissitteli taajaan, nukahteli, ykisi ja hymyili. Itse puolestani lueskelin romaania (luksusta!) ja katsoin elokuvaa. Kertonee varmaankin jotain nykypäivästä, että illalla podin jo niin huonoa omaatuntoa laiskuudestani, että soitin isäni meille kaitsemaan Poikaa pariksi tunniksi päästäkseni joogaan. Kun pappa sitten saapui, en jaksanutkaan lähteä vesisateeseen köpöttelemään. Päädyimme syömään suklaakeksejä, katselemaan kuvia tietokoneelta ja juttelemaan Pyykkiksestä pojan tuhistessa tyytyväisenä pappansa olkaa vasten. Paras päätös päivälle!

Viikko päättyi ihanasti, kun perhettään ikävöivä Pallo palasi kotiin. Poika oli kuulemma kasvanut hurjasti ja muuttunut paljon. Pyykkis sulatti isänsä sydämen täysin jokelluksillaan ja hihkuvilla hymyillään.

Painiskelen tällä hetkellä ajankäytöllisten ongelmien parissa ja olo on sen vuoksi aika kurja. Haluan olla mahdollisimman tiiviisti pojan kanssa hänen ollessa niin pieni ja avuton, täysin riippuvainen vanhemmistaan, ja kuitenkin olen monessa mukana: kouluttaudun, johon liittyy erinäistä harjoittelua - tai tulisi liittyä -, järkkäilen kaikkea häppeninkiä ja harrastan pojan kanssa. Tilanne tekee minut lyhytpinnaiseksi. Pyykkipoika ei onneksi ole kohteena tai kärsi tästä, mutta Pallo valitettavasti joutuu ottamaan vastaan kohtuuttoman määrän paskaa. Toivon voivani korjata tilanteen pian.