Näin jälkiviisaana näen niiden kiinnostavuudelle kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että korttitemppuja minulle pienenä eniten esitettiin. Niitä osasivat ja tekivät aika ajoin niin isoisäni kuin äitini ja tätinikin. Ei niitä montaa erilaista tainnut olla, mutta muutamia kuitenkin. Eikä temppujen kirjo ollut oleellista, sillä jännitys syntyi pikkujätkän mielessä joka kerta siitä, miten ihmeessä he aina saattoivat löytää vaikkapa juuri sen ajattelemani kortin? Toinen syy oli niinkin yksinkertainen juttu, että korttipakkojen kuvakortit olivat ja ovat yhä mielestäni jotenkin arvoituksellisisia ja hienoja.

No, myöhemmin opin sen mielestäni hienoimman korttitempun itsekin. En muista kuka sukulaisista kyllästyi ruinaustani kuuntelemaan (todennäköisesti äitini) mutta sain kuin sainkin selville, että temppu perustui matematiikkaan ja laskemiseen. Tai ehkä se oli sittenkin taikaa, sillä enää en kyllä tempun tekotapaa kuollaksenikaan muista.
Joka tapauksessa, nyt kun taikatemput palasivat mieleeni, muistan hyvin myös sen innon, millä niitä katselin. Myöhemmin oman Taikurinlaatikon saatuani tein temppuja serkkuni kanssa sukulaisyleisölle useita kertoja itsekin.
Niinpä olenkin päättänyt, että kertaan ainakin joitakin noista vanhoista joskus osaamistani kortti- ja kolikkotempuista. Haluan olla jännittävä ja salaperäinen isä, joka aina joskus, vaikkapa mökillä saunan päälle, tekee kerrassaan merkillisiä ja täysin käsittämättömiä taikatemppuja. Ja jotta magian mysteerit eivät taatusti paljastuisi lapselleni liian aikaisin, vaan voisin lyödä hänet ja ehkä Pesupähkinänkin ällikällä kerta toisensa perään, keksin hihaani myös ihan uuden ässän. Sitä en kuitenkaan paljasta teille, sillä eihän sellainen ole sopivaa, vai mitä?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti