Hetkessä elävä unelmoija ja toisinaan murehtimiseen taipuvainen Pesupähkinä sekä jalat maassa kepposteleva rauhallisuuden perikuva Pesupallo opettelevat äidiksi ja isäksi joulukuussa 2010 tähän kaoottiseen maailmaan syntyneelle pikku Taatelilleen aka Pyöriäiselleen.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Ääniä

Elämme tällä hetkellä keskellä remonttimelua; vastapäinen julkinen rakennus pistetään täysin uusiksi seuraavan kahden vuoden aikana. Elokuuhun asti raksalla oleva purkuporukka aloittaa kilkkeen ja kalkkeen seitsemältä aamuisin ja lopettaa noin 20 aikaan illalla. Sementtiporausta, piikkausta, räjäytyksiä. Muutenkin unen tarve on jotenkin muuttunut raskauden myötä, ja sitten vielä tämä! Herään usein jo ennen remonttimökän alkamista, sinnittelen tovin peitto tai tyyny pään ympärillä ja pakottaudun tuskastuneena suihkuun. Väsymys iskee kuin tuhat volttia iltapäivällä. Siihen kiskaisen päikkärit - tänään kolme (3) tuntia. Mutta kesälomalla on pakko päästä pois kotoa tai muutun ihmisraunioksi. Pallo ei onneksi vastustele.

Kärsin kroonisesta viheltely- ja laulelutaudista. Ikivihreitä, nykymusaa, rokkia, marssimusiikkia, sinfonioita. Kaikki lähtee, suihkussa ja töissä, kadulla ja kotona. Pesupallo on minulle kohteliaasti vihjannut, että sävelkorvani ei ole ehkä ihan absoluuttisen erehtymätön. Luin jostakin, että vauva on jo pari viikkoa kuullut puhettani ja oppii nyt jo tunnistamaan äidin äänen. Huolestuin. Vauvalle on nyt alettava todenteolla kuunteluttaa oikein soitettua ja laulettua musiikkia! Kun minä, entinen musiikkientusiasti, olen jo vuoden pari kärsinyt todellisesta henkilökohtaisesta musiikkilamasta (mikään musiikkigenre ei erityisemmin kiinnosta, en jaksa tutustua uusiin artisteihin, vanhojen suosikeidenkin seuraaminen on tervanjuontia), otin itseäni niskasta kiinni ja marssin levykauppaan. Käteen jäi Yonan debyytti ja Jätkäjätkien levy. Lisäksi olen hamstrannut elokuvamusiikin klassikoita odottamaan seesteistä tai tunteellista kuunteluhetkeä: Nino Rotaa, Ennio Morriconea. Äidin äänen pieni oppii ainakin tuntemaan, sen verran kovaääniseksi kailottajaksi tunnustaudun. Niinpä anoppikin kehotti poikaansa Pesupalloa aloittamaan keskustelun vauvalle jo nyt.

Suklaakakku on uunissa ja taidan sen kypsymistä odotellessa kuunnella Yonan levyn nimibiisin Pilvet liikkuu, minä en. Mikä herkkä pekkastrengmäinen ote!

Ei kommentteja: