Varoitus: tästä tulee pitkä postaus. Se johtuu siitä, että olen viettänyt viimeiset kolme päivää tiiviisti synnytykseen liittyvien asioiden parissa. Aloitan lyhyellä mielikuvaharjoituksella: sulje silmät ja kuvittele silmiesi eteen synnyttävä nainen. Miltä hän näyttää, missä asennossa nainen on? Tästä lisää tuonnempana.
Olin siis aktiviinen synnytys -kurssilla Studio Manipurassa. Osallistuin kurssille - kuten moni muukin kymmenestä ihanasta isomassuisesta muusta osallistujasta - siksi, koska tiedän lopulta tuosta ihmisen - korjaan, naisen - elämän suurimpiin ja merkittävimpiin kuuluvasta tapahtumasta niin vähän. Ja siis tietoa varmasti on, muutakin kuin nettifoorumeiden ylitsepursuavaa mutu-keskustelua (johon toki kannan korteni kekoon minäkin), mutta sellaista aivan käytännöntason tietoa on miltei mahdotonta lähteä hakemaan esimerkiksi kirjakaupoista tai verkon syövereistä, puhumattakaan neuvolasta tai synnytyssairaaloista. Lisäksi kun tähän ynnätään se, etten todellakaan ole varma, tulenko edes synnyttämään lapsen alakautta (pelkopolin ensimmäinen käynti on Jorvissa (?!?) viikon kuluttua), kaikki tieto on tarpeen.
Siispä kurssille, jonka ensimmäisenä päivänä käsiteltiin synnytyksen antropologiaa ja rentoutumista, toisena avautumisvaihetta ja kolmantena ponnistusvaihetta, farmakologista kivunlievitystä ja ns. neljättä synnytyksen vaihetta, jolloin ollaan jo vauvan kanssa kotona. Ja nyt voin ainakin sanoa, että tiedän enemmän neljästä eri lääkkeellisestä puudutuksesta ja niiden eroista, tiedän mitä kirjoitan synnytystoiveeseeni, miten doula eli palvelija eli Pallo voi minua avautumis- ja ponnistusvaiheessa auttaa, miksi oksitosiinipistos tuikataan automaationa synnytyksenä jälkeen äidin reiteen ja miksi sitä ei tarvita, miksi kannattaa ponnistaa uloshengityksellä, mitä apuvälineitä sairaalaan saa viedä mukanaan, miksi piikkimatto ei ole raskaana olevalle haitallinen, miksi nenäkannu on paksuna olevalle ehdoton kapistus. Tiedän jopa millä kyljellä pääsääntöisesti nukkua viimeiset viikot, jolloin vauvan pää usein kiinnittyy lantioon, jotta se kiinnittyisi ulostulon kannalta optimaalisimpaan asentoon.
En voi sanoa olevani jotenkin rauhallisen luottavainen, jos päädyn/joudun synnyttämään, mutta ainakin tiedän, mitä sairaalan ovien takana minulle ja vauvalle tapahtuu. Toki jokainen synnytys on omanlaisensa eikä sitä voi ennakoida, mutta roppakaupalla erilaisia vaihtoehtoja minulle ainakin esiteltiin. Ensimmäisen mielikuvani puolimakuulla synnyttävästä naisesta on se tyypillisin, mutta väärä: vain alle puolet naisista synnyttää nykyään puolimakaavassa asennossa. Voin istua jakkaralla, roikkua seisaallani, nojata sängynpäätyyn, synnyttää jopa ammeseen. Avautumisvaiheessa voin helpottaa oloani TENS-laitteella (sen varasinkin jo keväällä), hieronnalla, palloon nojailemalla ja ainakin olemalla pystyssä, pois sängystä.
Kurssilla korostettiin tervettä ja hyvää kipua: ajatus siitä, että synnytyskipu ei ole lähtökohtaisesti asia, joka täytyy saada dropeilla pois, vaan se kuuluu synnytykseen. Itselleni kipuherkkänä ihmisenä ajatus vaatii työstämistä. Onneksi taskussani on myös listaa kirjoista, joihon alan perehtyä tässä piakkoin. Lisää niistä myöhemmin.
Sääli, että postaukseni tulee näin myöhään, mutta huomenna Manipurassa järjestetään avoimien ovien päivä klo 11-15. Siellä saa kokeilla eri apuvälineitä ja lisäksi akupunktiota, shiatsua ja muita vaihtoehtoisia hoitokeinoja. Raahaan Pallonkin paikalle, jotta voin demota hänelle käytännössä, miten hän minua voi minua tässä tulevassa ponnistuksessa auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti