Merkkejä oli toki ilmassa jo reilu kuukausi sitten. Ihan sama mistä puhuttiin, mutta Pähkinä rupesi järjestäen jättämään lauseita kesken. Ja vaikka kuinka odottelin, hän ei niitä koskaan myöskään lopettanut.
Tuo unohtelu on sikäli pientä, että samaan Pähkinä on ajoittain sortunut niin kauan kun olen hänet tuntenut, mutta nyt unohtelu on kyllä ollut järjestelmällisempää. Eikä se suinkaan ole ainoa oire.
Viimeisen kuukauden Pähkinä on myös kuorsannut tai huudellut unissaan likimain joka yö. Siis lähes joka ainoa yö. Ennen moinen oli enemmän minun heiniäni, mutta vain silloin, kun erehdyin unissani kääntymään selälleni tai olin viipynyt vähän turhan pitkään pubissa.
Huutelun lisäksi Pähkinästä on tullut myös kömpelö ja hajamielinen. Hän kolhii itseään koko ajan, mikä on toki painopistettä sekoittavan mahan takia enemmän kuin ymmärrettävää. Vähän sääliksi se silti käy, varsinkin kun selkäkin on hänellä ollut hieman kipeänä.
Sympaattisen pieniähän moiset oireilut niihin kaikkiin raskauskauhutarinoihin verrattuna ovat. Ja totta kai yritän myös Pähkinää aina tilaisuuden tullen tukea. Se ei kuitenkaan ole kovin helppoa, sillä Pähkinä on nykyisellään myös kovin kärkäs. Yleensä sillä tavalla kärkäs, että minä teen asiat aina väärin. Vaikka tekisin ne oikein, niin silti teen ne väärin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Yritän kuitenkin olla avuksi aina silloin, kun en ärsytä liiaksi jo pelkällä olemassaolollani. Eilen muun muassa tein viimein sen oudohkon hieronnan, josta Pähkinä on aiemminkin kaiketi kirjoittanut. Siis sen jonkinlaisen jalkahieronnan, Pähkinän ohjeiden mukaan luonnollisesti. Eikä kyse siis suinkaan ollut Pähkinän jalkojen hieronnasta, vaan siitä, että hieroin jaloillani Pähkinän selkää. Olen jäykkä jätkä ja se oli vähän vaikeaa, mutta lopputulos oli kait okei.
Huomenna meidän pitäisi muuten viimein saada ne ulkomailta tilatut lasten vankkuritkin. Tuossa muutama päivä sitten paljastui, että ne olisivat tulleet jo ajat sitten, mutta koska ne tulivatkin yllättäen lähettifirmalla eivätkä postilla, ja koska me emme olleet kotona, kun lähettifirmasta olivat käyneet ovikelloa soittamassa, ne taisivat vain unohtua jonnekin.
Ihan hanuristahan se on, että jos en olisi itse ruvennut asiaa selvittelemään ja soittelemaan perään, olisivat varmaan siellä lähettifirmassa ihan kohta palauttaneet vaunut takaisin maailmalle. Mitään yhteydenottoa ei ole näet sieltä meille päin kuulunut, vaikka vaunut ovat odottaneet tulevaisuuttaan kohta kaksi viikkoa heidän rahtiterminaalissaan.
No, toivattavasti kaikki on huomenna paketissa mukana, eikä heti tarvitse alkaa tappelemaan takuiden tai varaosien kanssa. Palataan siihen(kin) varmasti jo ihan lähipäivinä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti