Maaseudulla on kerrassaan ihanaa olla raskaana! Paksuna oleva saa keskittyä siihen kaikkein olennaisimpaan – uiminen, kokkailu, syöminen, lukeminen, pyöräily, yleinen maastossa tepasteleminen, marjastus, veneily – kun muut hoitavat raskaat ja ikävät asiat, kuten vedenkannon, kalojen perkaamisen ja halonhakkuun. Olen innostunut virkkaamaan. Parhaillaan syntyy peitto, joka on tilkkujen yhdistelyä ja vuoritusta vaille valmis. Kun seuraava kaupunki tulee reissulla vastaan, hommaan lankoja vaippahousuihin.
Jos jotain huonoa on lomailusta etsittävä, niin perskeles, kun paarmoja on oikein kiusaksi asti ja olen sekä niiden että hyttysten (niitäkin riittää vielä jonkin verran) puremille ja pistoille yliherkkä.
Näillä helteillä on tullut uitua useita kertoja päivässä. Kun järvivesikin on 25–27 astetta, ei viilentävää vaikutusta liiemmin ole. Kääpiökin tuntuu tykkäävän. Mutta vatsalihakseni eivät tykänneet vedessä suoritetusta jänishyppelystä; kärvistelin yhden yön raastavan kivun kanssa.
Kääpiö on alkanut liikkua toden teolla – tai on nyt reilut 300-grammaisena niin voimakas, että ei-niin-iskunherkkä-tuleva-mutsikin tuntee jo potkut. Ja sekin varmaan vaikuttaa, että lomalla ja mökillä on ollut aikaa hiljentyä kuuntelemaan vatsanseudun elämää. Erityisesti iltaisin, kun makaan sängyssä sivuttain, maha vasten patjaa tai peittoa, kääpiö intoutuu potkimaan. Eilen illalla kun lauleskelin menemään nukkumaan mennessäni urku auki Matin ja Tepon tuotantoa, näin selälläni maatessani potkut vatsan päällä. Oliko kyse innostuneesta vai tuskastuneesta liikehdinnästä, vain kääpiö yksin tietää.
Potkut tuntuvat todella hyvin, kun makaan vatsallani laiturilla – kyllä, vatsallaan makuu onnistuu vielä jotenkuten. Tästä alkaa nyt uusi aikakausi – puolivälin ylityksen lisäksi – kun kääpiön hyvinvointia, päivärytmiä ja aivoituksia voi itse seurailla kosketuksella ja katseella. Pallolla ei ole toistaiseksi ollut onnea liikkeiden bongaamisessa, mutta varmasti kyse on päivistä.
Pesupallo jo kertoikin rakenneultran tunnelmista. Se ja hyvät sokerirasitustulokset viime viikon kokeista ovat kerrassaan päästäneet lomatunnelmat läpi katosta! Ihanaa, ettei tarvitse vahdata syömisiään, hiilihydraatteja ja proteiineja, saati mittailla verensokeria ruokailun jälkeen. Ja vauvalla on kaikki niin hyvin kuin mahdollista, se on parasta!
Nyt vaihdan verkkarit mammahousuun, kun suuntaamme Etelä-Savosta iltajunalla kohti Keski-Suomea. Luvassa festareita, veneretkiä Päijänteellä ja sukulointia.
perjantai 23. heinäkuuta 2010
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Puolimatkan krouvissa
Tänään meillä olikin melkoisen tärkeä päivä – siis minulla ja Pesupähkinällä. Jos Pähkinän odotus olisi näet vaikkapa aavikkoa ylittävä beduiini, olisi tuo beduiini juuri nyt tavoittanut taipaleellaan sen kauan odottamansa puolimatkan krouvin!
Oli tänään muutenkin mitä mainioin päivä. Olemme lomalla ja nautiskelemme rauhallisesti kahden järvimaisemista mökillä. Pahin helle hieman hellitti viikonloppuna, eikä itikoista tai muista ötököistäkään ole liiemmin riesaa, joten kyllä nyt kelpaa!
Upeinta lähipäivinä on kuitenkin ehdottomasti ollut kakkosultra, jossa kävimme perjantaina ennen mökille karkaamista. Pienokainen on kätilön mukaan kasvanut ihan niin kuin asiaan kuuluu, ja pienet kädet, jalat, sormet, varpaat, pää, vatsalaukku, munuaiset sun muut systeemit olivat kuulemma ihan asianmukaiset ja paikoillaan. Pään ja raajat toki monitorista itsekin erotin, kuten Pähkinäkin, mutta melkoista tulkkausta ne kuvat muuten kyllä vaativat. Hyvä, että hommaan on olemassa omat koulutetut ammattilaisensa. Sukupuolikin ilmeisen varmasti selvisi, mutta sen me pidämme ainakin toistaiseksi ihan vain omana tietonamme, kiitos kysymästä.
Muutama päivä täällä mökillä on mennyt siis asioita sulatellessa. Itse kuulun kaiken päälle siihen Alien-elokuvan vähän liian pienenä nähneeseen sukupolveen, joka epäilee ulkoavaruudesta tulleeksi kaikkea vatsassa myllertävää aina lapsesta pahaan ilmakuplaan. Enää ei tarvitse pelätä ainakaan sitä, että Pähkinän vatsassa kasvaisi jotain perin ikävää. Kyllä, lupaan olla ajattelematta sitä Omen-elokuvien Damien-poikaa...
Fiilis on nyt meillä molemmilla kerrassaan upea, kun on viimein varmuus siitä, että lapsi näyttää kuin näyttääkin kehittyvän ihan mallikkaasti. Tästä on myös hyvä jatkaa niin odotusta kuin lomaakin, joita molempia on jäljellä vielä ihan mukavasti!
Oli tänään muutenkin mitä mainioin päivä. Olemme lomalla ja nautiskelemme rauhallisesti kahden järvimaisemista mökillä. Pahin helle hieman hellitti viikonloppuna, eikä itikoista tai muista ötököistäkään ole liiemmin riesaa, joten kyllä nyt kelpaa!
Upeinta lähipäivinä on kuitenkin ehdottomasti ollut kakkosultra, jossa kävimme perjantaina ennen mökille karkaamista. Pienokainen on kätilön mukaan kasvanut ihan niin kuin asiaan kuuluu, ja pienet kädet, jalat, sormet, varpaat, pää, vatsalaukku, munuaiset sun muut systeemit olivat kuulemma ihan asianmukaiset ja paikoillaan. Pään ja raajat toki monitorista itsekin erotin, kuten Pähkinäkin, mutta melkoista tulkkausta ne kuvat muuten kyllä vaativat. Hyvä, että hommaan on olemassa omat koulutetut ammattilaisensa. Sukupuolikin ilmeisen varmasti selvisi, mutta sen me pidämme ainakin toistaiseksi ihan vain omana tietonamme, kiitos kysymästä.
Muutama päivä täällä mökillä on mennyt siis asioita sulatellessa. Itse kuulun kaiken päälle siihen Alien-elokuvan vähän liian pienenä nähneeseen sukupolveen, joka epäilee ulkoavaruudesta tulleeksi kaikkea vatsassa myllertävää aina lapsesta pahaan ilmakuplaan. Enää ei tarvitse pelätä ainakaan sitä, että Pähkinän vatsassa kasvaisi jotain perin ikävää. Kyllä, lupaan olla ajattelematta sitä Omen-elokuvien Damien-poikaa...
Fiilis on nyt meillä molemmilla kerrassaan upea, kun on viimein varmuus siitä, että lapsi näyttää kuin näyttääkin kehittyvän ihan mallikkaasti. Tästä on myös hyvä jatkaa niin odotusta kuin lomaakin, joita molempia on jäljellä vielä ihan mukavasti!
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
Huolestunut pikavisiitillä
Ihminen, varsinkin raskaana oleva, on kyllä kummallinen olento. Pienikin asia saa yhtäkkiä valtavat mittasuhteet, kun raskaana olevan naisen pääkoppa pyörittelee asioita miten haluaa.
Eilinen ilta kului siis vihlontaa ihmetellessä. Vatsassa hiljaisuus ja levollisuus jatkui. Kun Pallo puolen yön jälkeen kotiutui saunapuhtaana, olin jo lietsonut itseni huolen tuolle puolen sillä seurauksella, että olin kiukkuinen kuin hapettomaan, kuumaan huoneeseen pakotettu hengästynyt, tukkonenäinen väsykkö - kappas, näin juuri olikin käynyt. Pallolle meuhkasin, että hänen pitäisi olla kiinnostuneempi vauvasta ja alkaa nyt pikku hiljaa perehtyä sen kehitykseen, "ei tässä enää ole sitä puolta vuotta aikaa". Seuraavassa lauseessa jo sylkäisin ilmoille huoleni kääpiön voinnista. Kun Pallo erehtyi sanomaan, että häntä pelotti tuleva rakenneultra ja että kohtukuolemaa ei äiti välttämättä huomaa, olin jo aivan suunniltani. "Mistä sä tiedät?!" tivasin. Pallo kertoi "lukeneensa jostakin". Ja nyt pieni post scriptum: ymmärrän, miksi on oikeastaan aika helpottavaa, että Pallo ei suhtaudu raskauteen samanlaisella intensiteetillä kuin minä: mehän hyppisimme seinille uskomustemme, luulojemme ja hullujen aivoituksiemme kanssa, kun lietsoisimme toinen toistamme yhä villimpiin "diagnooseihin" ja selityksiin. Heti kun Pallo "erehtyi" ilmaisemaan heikkouttaan, oma mopedini lähti käsistä. Tarvitsen Pallon sanomaan, että kaikki on hyvin tai toistamaan sen kuuluisan sananparren: Ken murehtii ennalta, kärsii kahdesti.
Mutta takaisin iltaan. Huoli sai minut googlaamaan mielipuolisesti "kohtukuolema rv 19", "keskenmeno rv 19", "kohtutulehdus", "vihlova kipu rv 19", "vatsassa hiljaista rv19", "ei liikkeitä rv 19", jne. Nukahdin totaalisen voipuneena puoli kaksi. Kuudelta heräsin hiessä roska-auton melskeeseen, enkä saanut enää unta. Puoli seitsemän olin jo kirjoittamassa neuvolantädille ja kyselemässä vinkkejä luotettavan kotidopplerin pikahankintaan. Sitten kiireellä toimistolle: edessä palaveria ja tiukkaa työntekoa ennen lomalaitumelle pääsyä.
Jo kymmenen jälkeen soi puhelin. Terkkari soitti ja kysyi haluanko tulla kuuntelemaan sydänääniä puolen tunnin päästä, hänen lounastaukonsa aluksi. Lyhyt tilanneselvitys ihanalle pomolleni, pyörä alle ja villiä mankelointia toiselle puolelle kaupunkia. Hikeä valuvana tutkimuspöydälle, vatsa paljaaksi. Terkkari tunnusteli kohdun alaosaa käsillään ja kertoi tuntevansa vauvan hyvin vatsanpeitteiden läpi, "tässä se makailee". Sydänäänet löytyviät helposti. Syke jyryytteli 134-140 vaihteluvälillä, "oikein hyvä syke, ja hyvä vaihteluväli". Juttelimme niitä näitä. Helpottuneena saatoin kysellä liitoskivuista ja liikkeistä - ja niiden puuttumisesta. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava visiitti - ja niin tarpeeseen.
Kaikki pisteet Annelle!
Työpäivä kului iloisissa, tosin haikeissa merkeissä, koska pomoni on lähdössä toisiin tehtäviin. Aloitin loman jalkahoidolla, joka tuntui taivaalliselta (nukahdin hieronnan aikana, näin unta "meridiaaneista"), mutta tunnettakin parempaa oli tieto, jota sain jaloistani. Lisäksi puhuimme hoitajan, neljän lapsen äidin kanssa raskauden aikaisista muutoksista jaloissa. Tiesinkin, että rasitus on kova, mutta kuulin, ettei kahden kengännumeron jalankasvu ole mikään vakio vaan suorastaan poikkeus. "Naisen täytyy olla todella ylipainoinen, itse menisin heti lymfahierontaan tai mihin tahansa nesteitä liikuttavaan hierontaan, jos olisin sellainen norsu", suorapuheinen rouva lasketteli. Hänelle oli kertynyt painoa 5kg per lapsi (!!). Minulle hän puheli seitsemästä raskauskilosta. Kun nauroin, että puolessa välissä minulla on jo miltei se mukanani, hän korjasi asiakaspalveluhenkisen jämptisti "seitsemästä kehteentoista raskauskiloa, ei yhtään enempää". Heti tuoliin asettuessani hän oli jo ehtinyt ihmetellä, kuinka raskaus ei näy minulla vielä yhtään. Hah! Kyllä melkein viisi kiloa näkyy - ainakin tuntuu.
Näissä merkeissä lomalle, ja kaksi tuntia sitten 12h:n paastolle. Pidän varpaat ja peukut pystyssä, että sokerit ovat huomenaamuna veressä kohdillaan. Onneksi kuulen tulokset jo perjantaina.
Eilinen ilta kului siis vihlontaa ihmetellessä. Vatsassa hiljaisuus ja levollisuus jatkui. Kun Pallo puolen yön jälkeen kotiutui saunapuhtaana, olin jo lietsonut itseni huolen tuolle puolen sillä seurauksella, että olin kiukkuinen kuin hapettomaan, kuumaan huoneeseen pakotettu hengästynyt, tukkonenäinen väsykkö - kappas, näin juuri olikin käynyt. Pallolle meuhkasin, että hänen pitäisi olla kiinnostuneempi vauvasta ja alkaa nyt pikku hiljaa perehtyä sen kehitykseen, "ei tässä enää ole sitä puolta vuotta aikaa". Seuraavassa lauseessa jo sylkäisin ilmoille huoleni kääpiön voinnista. Kun Pallo erehtyi sanomaan, että häntä pelotti tuleva rakenneultra ja että kohtukuolemaa ei äiti välttämättä huomaa, olin jo aivan suunniltani. "Mistä sä tiedät?!" tivasin. Pallo kertoi "lukeneensa jostakin". Ja nyt pieni post scriptum: ymmärrän, miksi on oikeastaan aika helpottavaa, että Pallo ei suhtaudu raskauteen samanlaisella intensiteetillä kuin minä: mehän hyppisimme seinille uskomustemme, luulojemme ja hullujen aivoituksiemme kanssa, kun lietsoisimme toinen toistamme yhä villimpiin "diagnooseihin" ja selityksiin. Heti kun Pallo "erehtyi" ilmaisemaan heikkouttaan, oma mopedini lähti käsistä. Tarvitsen Pallon sanomaan, että kaikki on hyvin tai toistamaan sen kuuluisan sananparren: Ken murehtii ennalta, kärsii kahdesti.
Mutta takaisin iltaan. Huoli sai minut googlaamaan mielipuolisesti "kohtukuolema rv 19", "keskenmeno rv 19", "kohtutulehdus", "vihlova kipu rv 19", "vatsassa hiljaista rv19", "ei liikkeitä rv 19", jne. Nukahdin totaalisen voipuneena puoli kaksi. Kuudelta heräsin hiessä roska-auton melskeeseen, enkä saanut enää unta. Puoli seitsemän olin jo kirjoittamassa neuvolantädille ja kyselemässä vinkkejä luotettavan kotidopplerin pikahankintaan. Sitten kiireellä toimistolle: edessä palaveria ja tiukkaa työntekoa ennen lomalaitumelle pääsyä.
Jo kymmenen jälkeen soi puhelin. Terkkari soitti ja kysyi haluanko tulla kuuntelemaan sydänääniä puolen tunnin päästä, hänen lounastaukonsa aluksi. Lyhyt tilanneselvitys ihanalle pomolleni, pyörä alle ja villiä mankelointia toiselle puolelle kaupunkia. Hikeä valuvana tutkimuspöydälle, vatsa paljaaksi. Terkkari tunnusteli kohdun alaosaa käsillään ja kertoi tuntevansa vauvan hyvin vatsanpeitteiden läpi, "tässä se makailee". Sydänäänet löytyviät helposti. Syke jyryytteli 134-140 vaihteluvälillä, "oikein hyvä syke, ja hyvä vaihteluväli". Juttelimme niitä näitä. Helpottuneena saatoin kysellä liitoskivuista ja liikkeistä - ja niiden puuttumisesta. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava visiitti - ja niin tarpeeseen.
Kaikki pisteet Annelle!
Työpäivä kului iloisissa, tosin haikeissa merkeissä, koska pomoni on lähdössä toisiin tehtäviin. Aloitin loman jalkahoidolla, joka tuntui taivaalliselta (nukahdin hieronnan aikana, näin unta "meridiaaneista"), mutta tunnettakin parempaa oli tieto, jota sain jaloistani. Lisäksi puhuimme hoitajan, neljän lapsen äidin kanssa raskauden aikaisista muutoksista jaloissa. Tiesinkin, että rasitus on kova, mutta kuulin, ettei kahden kengännumeron jalankasvu ole mikään vakio vaan suorastaan poikkeus. "Naisen täytyy olla todella ylipainoinen, itse menisin heti lymfahierontaan tai mihin tahansa nesteitä liikuttavaan hierontaan, jos olisin sellainen norsu", suorapuheinen rouva lasketteli. Hänelle oli kertynyt painoa 5kg per lapsi (!!). Minulle hän puheli seitsemästä raskauskilosta. Kun nauroin, että puolessa välissä minulla on jo miltei se mukanani, hän korjasi asiakaspalveluhenkisen jämptisti "seitsemästä kehteentoista raskauskiloa, ei yhtään enempää". Heti tuoliin asettuessani hän oli jo ehtinyt ihmetellä, kuinka raskaus ei näy minulla vielä yhtään. Hah! Kyllä melkein viisi kiloa näkyy - ainakin tuntuu.
Näissä merkeissä lomalle, ja kaksi tuntia sitten 12h:n paastolle. Pidän varpaat ja peukut pystyssä, että sokerit ovat huomenaamuna veressä kohdillaan. Onneksi kuulen tulokset jo perjantaina.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Huh, hell-että!
Ilmatieteenlaitoksella ovat ihmeissään, kun ei loppua helteille näy. Meilläkin surruuttaa pöytätuuletin ja jokainen räppänä on auki - tosin vain päivät, sillä öisin helteestä hullaantuneiden kaupunkilaisten kadulta kantautuva mökä on sen verran kovaäänistä, ettei nukkuminen onnistu sitäkään vähää.
Odotan kuin kuuta nousevaa perjantaita, kun aloitamme maaseutuputken! Parasta on kun saa pulahtaa järveen uimaan juuri silloin, kun helle tuntuu uuvuttavimmalta ja reidet valuvat hikeä.
Sitä ennen koittaa kuitenkin jännittäviä sessioita terveydenhuollon palveluiden parissa: ensin sokrurasitus ja heti seuraavana päivänä rakenneultra. Sokrut askarruttavat mieltä, mutta vielä enemmän mietin ultraa. Onhan kääpiöllä terve sydän paikallaan ja muutkin palaset kohdillaan, onhan. Kun liikkeitä ei vieläkään kuulu ja se pienikin kuplinta tuntuu lakanneen, huoli on suuri. Eilen hytkyttelin selällä maatessani vatsaani ja pyysin Palloakin leipomaan kääpiön asuinsijoja tarkoituksena saada se hereille ja temmeltämään. En tuntenut mitään, vaikka kuinka hötkytin ja tunnustelin hiirenhiljaa vatsan pulputuksia. Liekö kyse ankarasta työstressistä, mutta kaiken päälle alavatsaa alkoi iltapäivällä vihloa kovasti. Tekee mieli käpertyä sikiöasentoon, kun oikein sukkapuikolla pistää. Toivottavasti kyse on vain liitoskivuista. Saunomaan venekerholle lähteneelle Pallolle huikkasin liikennevaloissa erotessamme, että soittelen, jos tulee lähtö sairaalaan. Pallo käski olla vitsailematta.
Ensi viikolla siirrytään odotuksen jälkimmäiselle puoliskolle. Toivottavasti vastoinkäymisittä.
Nyt kylmä suihku ja sen jälkeen lakanan alle tutkija/toimittaja Jakke Holvaksen "odotuskirjan" Vauvatarinoita kanssa. Holvaksen kolumneista olen pitänyt niin HS:ssa kuin radiossakin, eli luvassa varmasti kiherryttävän pikkutarkkaa, hupsuttelevaa analyysia raskaudesta ja lapsen saamisesta miehen näkökulmasta. Kaappasin kirjan alakerran antikvariaatista, kun kannoimme sedälle kaksi kassillista (paskoja) kirjoja myyntiin. Tuppaan sen Pallolle, kun olen lukenut.
Huomenna on toistaiseksi tämän kesän paras päivä: LOMA ALKAA. Huraa!
Odotan kuin kuuta nousevaa perjantaita, kun aloitamme maaseutuputken! Parasta on kun saa pulahtaa järveen uimaan juuri silloin, kun helle tuntuu uuvuttavimmalta ja reidet valuvat hikeä.
Sitä ennen koittaa kuitenkin jännittäviä sessioita terveydenhuollon palveluiden parissa: ensin sokrurasitus ja heti seuraavana päivänä rakenneultra. Sokrut askarruttavat mieltä, mutta vielä enemmän mietin ultraa. Onhan kääpiöllä terve sydän paikallaan ja muutkin palaset kohdillaan, onhan. Kun liikkeitä ei vieläkään kuulu ja se pienikin kuplinta tuntuu lakanneen, huoli on suuri. Eilen hytkyttelin selällä maatessani vatsaani ja pyysin Palloakin leipomaan kääpiön asuinsijoja tarkoituksena saada se hereille ja temmeltämään. En tuntenut mitään, vaikka kuinka hötkytin ja tunnustelin hiirenhiljaa vatsan pulputuksia. Liekö kyse ankarasta työstressistä, mutta kaiken päälle alavatsaa alkoi iltapäivällä vihloa kovasti. Tekee mieli käpertyä sikiöasentoon, kun oikein sukkapuikolla pistää. Toivottavasti kyse on vain liitoskivuista. Saunomaan venekerholle lähteneelle Pallolle huikkasin liikennevaloissa erotessamme, että soittelen, jos tulee lähtö sairaalaan. Pallo käski olla vitsailematta.
Ensi viikolla siirrytään odotuksen jälkimmäiselle puoliskolle. Toivottavasti vastoinkäymisittä.
Nyt kylmä suihku ja sen jälkeen lakanan alle tutkija/toimittaja Jakke Holvaksen "odotuskirjan" Vauvatarinoita kanssa. Holvaksen kolumneista olen pitänyt niin HS:ssa kuin radiossakin, eli luvassa varmasti kiherryttävän pikkutarkkaa, hupsuttelevaa analyysia raskaudesta ja lapsen saamisesta miehen näkökulmasta. Kaappasin kirjan alakerran antikvariaatista, kun kannoimme sedälle kaksi kassillista (paskoja) kirjoja myyntiin. Tuppaan sen Pallolle, kun olen lukenut.
Huomenna on toistaiseksi tämän kesän paras päivä: LOMA ALKAA. Huraa!