Hal ja iso rakkaus

Kotona ollaan! Tai siis olemme olleet jo kaikkiaan kolme yötä, mutta valitettavasti emme niitäkään yhteen menoon.

Ensimmäisen kotiyön jälkeen palattuamme sunnuntaiaamuna klinikalle vielä yhteen kontrolliverikokeeseen Pesupähkinä joutuikin jäämään pikku-ukon, eli tästä eteenpäin Pyykkipojan, kanssa osastolle vielä yhdeksi yöksi. Pyykkipoika nimittäin tarvitsi bilirubiinin takia valohoitoa. Onneksi yksi yö ja päivä riittivät normalisoimaan tilanteen, sillä takaisin ”kiven sisään” joutumisesta eivät nauttineet sen enempää Pesupähkinä kuin Pyykkipoikakaan.

Pähkinä palannee synnytykseen, hätäsektioon ja kaikkiin sen jälkeisiin tapahtumiin tarkemmin joutaessaan, mutta minä kommentoin "syntymäpäivän" tapahtumia nyt hieman isän näkövinkkelistä.

Synnytys käynnistyi siis tavallaan jo aamuyöllä ennen kello viittä supistusten muodossa. Elettiin maanantaita 29. marraskuuta, enkä ollut saanut jostain syystä yöllä unta ennen kello kolmea. Koska Pähkinä on voinut niin tavattoman hyvin läpi raskauden, en maanantain varhaisina tunteina osannut ottaa tilannetta myöskään sillä vakavuudella, millä näin jälkikäteen olisi tietenkin pitänyt. Olin jopa lähdössä töihin muutaman tunnin yöunista huolimatta, mutta lopulta tulin – onneksi – toisiin aatoksiin ja jäin Pähkinän tueksi kotiin.

Likimain 20 tuntia myöhemmin, siis noin kello 22.40 aikaan maanantai-iltana sain nimittäin Pyykkipojan ensimmäistä kertaa syliini. Pähkinä, äiti, oli vielä tuolloin heräämössä. Päivä oli todella pitkä, mutta kliseisesti on todettava, että lopussa kiitos seisoi. Tai ei se tietenkään seissyt, vaan makasi kapaloissa sylissäni ja killitti mykistynyttä isäänsä sameilla silmillään. Väsymyksestä huolimatta olin rauhallinen, onnellinen ja tavattoman ylpeä – sikäli mikäli kun mitään tuosta utuisesta hattarahetkestä muistan. Kaikkea tuota olen toki edelleen, myös väsynyt, siitä Pyykkipoika näkyy pitävän hyvän huolen.

Tavattoman ylpeä olen myös Pähkinästä joka suoriutui pitkästä ja taatusti raskaammasta urakasta enemmän kuin upeasti. Oleellisen kertonee se, että sektion jälkeen herättyään hän sai hoitajankin nauramaan hysteerisenä toteamalla ensimmäisiksi sanoikseen: Ei tainnut mennä ihan niin kuin Strömsössä.

Pyykkipojan starttivaikeudet eivät onneksi olleet mitään kohtalokasta sorttia vaan ennemminkin kovin tyypillistä hienosäätöä. Nyt opettelemme sitten jo kotona ihan tavalliseen vauva-arkeen, jota pikkupoika hallitsee kuin tekoäly Hal 9000 siinä kuuluisassa avaruusseikkailussa. Kun hän herää, me heräämme, kun hän haluaa syödä, me syötämme, kun hän nukkuu, mekin yritämme nukkua ja sitä rataa. Ja vaikken olisi nuorempana miehenä ikinä uskonutkaan, on tämä kaikki ihan uskomattoman hienoa!