Päivän hymy

Menin aamulla oikea sappitatti otsassani toimistolle. En jaksanut edes huudella kollegoille huomenia, vaan marssin keittön kautta suoraan työpisteelleni. Mikä minua odottikaan läppärin päällä: punainen hymynaamahelistin! Huono tuuleni oli tipotiessään!

Olimme edellisviikolla jutelleet kollegani, viisivuotiaan tytön äidin kanssa taas jotain vauvajuttuja ja olin kauhistellut hänelle hymynaamahelistimen valmistamisen lopettamista ja sitä, kuinka helistimestä pyydetään esimerkiksi Huutonetissä jopa kymmentä euroa. Kollegani päätti sitten tuoda oman lapsensa helistimen minulle. Kuinka onnelliseksi yksi hymynaama voi herkistyneen tulevan äidin tehdä! Ja tekee varmasti kääpiönkin.



Ja hymyteemaa jatkaakseni: Olen niin onnellisen tyytyväinen olooni ja vointiini juuri nyt, että on pakko listata hieman raskausvaivoja, ja jotain hyvääkin. Nämä ovat tätä minäminäminäosastoa, mutta sitähän raskaus paljolti on; huomioita omasta muuttuvasta kehosta ja ajattelusta.

- Hyväkuntoiset hiukset: ne eivät ole koskaan olleet yhtä kiiltävät, runsaat ja "asettuvat". Pelkään synnytyksenjälkeistä sulkasatoa...
- Näppylät: hormonimyrskyistä johtuvat näppylät naamassa ja rinnassa tulevat ja menevät, mutta niiden tulo ärsyttää aina yhtä paljon. Elsa Hjeronymusin näppylävoide onneksi taltuttaa ne yössä parissa myös raskauden aikana.
- Luomet: kaulaan ilmestyy yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti - kuin em. näppyläpeltokin - pieniä luomia, jotka kutisevat. Tämä on täysi mysteeri.
- Nenän tukkoisuus: kannutus aamuisin auttaa. Onneksi löysin sarvikuonon kuukausi sitten. Parempi myöhään jne.
- Hengenahdistus: tulee ja menee, liittyy vain löyhästi liikkumiseen.
- Käsien puutuminen: herään öisin useita kertoja siihen, että jompi kumpi käteni on aivan tunnoton. Yritän olla nukkumatta tavalliseen tapaani ranteet oudosti "taitettuina".
- Närästys: onneksi - ja toivottavasti lopullisesti - taaksejäänyttä aikaa.
- Pissahätä: saattaa yllättää, jos kääpiö sattuu fudimaan tai punkemaan jäseniään vasten virtsarakkoa.
- Maha: se on samalla ihanin, parhain, hämmästyttävin ja suurinta aarretta sisällään kantava pallo, mutta myös rasittavasti haittamassa esimerkiksi joogaamista, kyljeltä toiselle kääntymistä tai kenkien sitomista. Toistaiseksi sen ympärys on jämähtänyt 95-97 senttiin - kummallista, että se on pysynyt saman noin neljä kuukautta...
- Jalat: kengännumeroni on kasvanut ehkä puolikkalla kaarevan jalkani laskeuduttua kasvavan painon alla.
- Kuumuus: kun muut valittavat kylmyyttä ja kääriytyvät villatakkeihinsa, minä porskutan menemään integroidun biopatterini kanssa.

Elokuvissa eläväravintopäissään

Osallistuin silkasta mielenkiinnosta ravitsemusta ja uusia reseptejä kohtaan elävän ravinnon kokkausiltaan. Täällä lisää elävän ja raa'an ravinnon eroista. Ennen kokkausiltaa hommasin hyppysiini Mea Salon ihania kuvia ja kosolti perustietoa sisältävän Hellaton kokki -kirjan.

Noin kymmenen hengen ryhmä kokkasi neljä tuntia elävän ravinnon periaatteiden mukaisia ruokia, kelpo illallisen. Tein kukkakaali-cashew-tahnan, joka aseteltiin koverretuille tomaatinpuolikkaille ja sellerinpalasille. Sen olisi voinut myös tarjota kesäkurpitsalta tai koverretuilta kurkunpaloilta. Ruoat olivat todella maukkaita, täyttäviä ja hitsi, miten nopeasti ne syntyivätkään. Ainoa "lämmin" ruoka oli vesihauteessa 40-asteiseksi lämmitetty energiasoppa.

Kääpiölle elävä illallinen oli ilmeinen shokki. Köpöttelin illalliselta täpötäyden massun kanssa R&A-elokuvaan (kreikkalaisen Lanthimosin esikoinen, kammottava, irstas, röyhkeä, ahdistava, jne Dogtooth), ja kääpiö pisti totaalisesti liinat kiinni: se paukutti vatsani aivat lommoille ja mylläsi parituntisen vatsapuolelta toiselle. Yöllä tuskin nukuin, niin syvästi järkyttynyt ja ylienerginen vauva oli. Totesin, että aamusmoothiet ja jotkut tahnat saavat toistaiseksi jäädä elävän ravinnon antimista normiruokavaliooni, muu saa vielä odottaa. Elokuvista hanekelanthimosmainen osasto jääköön myös viimeisiltä viikoilta - sunnuntain sadasneljäskymmeneskolmas Reality Bites -uusinta sekä boksilta toistetut Mobile Horrorin horisevat sisällöntuottajat miellyttivät sukan kutomisen lomassa sekä äitiä että jälkikasvua.

Voisikoespoonvainpoistaakartaltajajäisikökukaankaipaamaan ja aktiivinen vauva

Tämä lienee esimakua tulevasta, mutta viime viikko on juostu lapsiasioilla: pelkopolilla, neuvolassa ja hammaslääkärissä. Vastaanotto per päivä -tahdilla. Töissä ehdin näyttää hädin tuskin naamaani, kun jo pitää lentää työasioidenkin takia paltsuihin ja tapaamisiin.

Viikko alkoi kerrassaan ahdistavalla matkalla Jorviin. Naistenklinikalta on resurssipulan vuoksi siirretty osa pelkopolin vastaanotoista sinne, ja tietysti minulle napsahti lottovoitto selviytyä ties millä seutulinjojen dösillä sen valtavan sairaalakompleksin käytäville eksyilemään. Olin niin vihainen löytäessäni vihdoin, vain kymmenen minuuttia myöhässä, oikean osaston ja oikean ilmoittautumisluukun. Itse vastaanotto sujuikin sitten miellyttävissä merkeissä. Psykologisesti taktinen siirto oli istuttaa minut vastapäätä vanhempaa synnytyslääkärinaista, joka empaattisesti ja huolehtien kyseli minulta synnytyspeloistani. Koska suhtauduin "niin järkevästi" asiaan, pääsimme pian yhteisymmärrykseen jatkosta: menen 36. tai 37. raskausviikolla synnytyssairaalaani, jossa kätilö tekee sisätutkimuksen arvioidakseen vauvan kiinnittymistä lantioon, vauvan kokoa ja sen pään kokoa suhteessa lantiooni. Halutessani lantioni kuvataan. Sen jälkeen mietimme yhdessä synnytystavan. Tätä tehdään kuulemma todella paljon, koska synnytyspelot ovat lisääntyneet. Mainitsin sivulauseessa keväisen Hesarin jutun äidistä, joka oli traumatisoitunut täysin synnytyksessä tapahtuneiden murtumien ja komplikaatioiden vuoksi. Lääkäri muistin jutun hyvin ja kertoi jutelleensa kollegoidensa kanssa, joista kukaan ei muistanut ikinä kohdanneensa vastaavanlaista painajaismaista synnytystä. Uskoo ken tahtoo. Eksyin taas juttua etsiessäni HS:n keskustelupalstalle (VIRHE!).

Kurkkasimme myös kääpiötä ultralla. En vähättele yhtään sanoessani, että se todellakin pisti parastaan! Potki, sätki ja venkoili menemään kuin viimeistä päivää. Lääkäri kertoi, että se on merkki hyvistä istukan virtauksista. Tunsin oloni vähän ylpeäksi. Kääpiö oli noin 1240 grammaa pieni, mikä pisti sen täsmälleen keskikäyrälle. Astelin ulos sairaalasta huojentuneena. En halua enää koskaan Jorviin.

Seuraavana päivänä tapasin ensi kertaa uuden neuvolantätimme. Hän oli ihana, mukava, rempseä ja vähemmän täti- tai mummomainen kuin viransijaisensa. Mikä onnenpotku! Kerroin hänelle edellispäivän pelkopolikäynnistä ja hän huojensi minua lisää sanomalla, että ketään ei Suomessa pakoteta synnyttämään. Että sitä on turha pelätä. Kääpiö ei tuntunut pitävän tädistä yhtä varauksetta: täti sai tuta melkoisen raivonpurkauksen tunnustellessaan sitä vatsan päältä. Kääpiö suorastaan plumpsahti vatsan toiselta puolelta toiselle. Tätikin sanoi hui. Mutta itse suhtaudun uuteen tätiin todella luottavaisin mielin. Hän tunsi vauvan pyllyn, pään, selkärangan ja jalat vatsani läpi. Sintti oli edelleen raivotarjonnassa.

Nyt lähdemme hakemaan turvakaukaloa Töölöstä. MLL lainaa niitä häpeällisen edulliseen kuukausihintaan, ja näin autottomina säästämme pitkän pennin vuokraamalla sellaisen minimaaliseen käyttöön nyt hyvissä ajoin heiltä.

Herra Kyljys ja ihanaa opiskelua

Viime viikko hujahti niin touhussa, ettemme kumpikaan ehtineet Pullonhengen pariin. Tiistaina pääsin viimein neuvolalääkärin pakeille. Siis älkää ymmärtäkö väärin, en lähtökohtaisesti pidä lääkäreistä - etenkään sisätutkimuksia tekevistä - mutta mielestäni 29. viikolla on korkea aika käydä ensi kerran tsekissä toteamassa ovatko paikat vielä kiinni, pehmenneet ja-muuta-niin-kovin-kiinnostavaa.

Siispä Viiskulman terveysasemalle "sen vanhemman viisikymppisen" mieslääkärin pakeille. No, mieshän se oli. Ehkä 42-45-vuotias. Luulin, että hänen kalloa myöten lepuuttavat hiuksensa olivat märät tai geelikammatut, mutta ne olivatkin vain rasvoittuneet. Aivan kuin kyljyksellä olisi vedelty. Ehana harmaameleerattu WWF:n kampanjapaita, jossa kaikki uhanalaiset eläinlajit nököttivät riveissään, kehittyneen keskivartalon peittona, tungettuna farkun kaulukseen. Muistan neuvolatädin kertoneen, että minulle on varattu 20 minuutin aika. Olin huoneessa 45 minuuttia. Kyselin kaiken mahdollisen ja tilitin alatiesynnytyksen mahdottomuuteen liittyvistä peloistani. Jos suoraan sanotaan, niin lekuri ei löytänyt käsikopelolla mitään rakenteellista syytä, miksen voisi synnyttää. Vaikka hän päästikin heti alkuun suustaan todellisen sammakon: "Voithan sinä aina yrittää ensin normaalia synnytystä ja sitten jos se ei tunnu lapsen koon tai rakenteellisen tai muun jutun takia onnistuvan, voidaan tehdä sektio." Aiku kiva! Olis siis mahikset kokea kaksi erilaista synnytystä niinku yhdellä kertaa!

Herra Kyljyksen suurin anti olivat lopulta kuitenkin hänen synnytykseen liittyvät mielipiteensä: hänen nähdäkseen on täysin suotavaa, ja sitä tapahtuu paljon, että tulevalle äidille varataan sektioaika, ja jos ja kun mieli ehkä synnytyksen lähestyessä muuttuu (vauvan asennon ultraamisen, painoarvion, päänkokoarvion, tms. vuoksi), voidaankin päätyä alatiesynnytykseen. Mielestäni ihanan vapauttava ajatus! Tuleva äiti vapautuu peloistaan eikä hänen ehkä tarvitsekaan viettää unettomia öitä synnytystä miettiessään tai sektiopäätöstä odotellessaan. Aion käyttää Herra Kyljyksen lausumaa aseenani huomenna Jorvin pelkopolivastaanotolla.

Kääpiön sydän läpätti yhtä kiivaasti kuin ennenkin ja minut todettiin kelpo kantajaksi. Paino, joka siis on noussut noin 8 kiloa, kuulemma "voisi ihan mainiosti jäädä jo näihin lukemiin". Hmph, sanoin, että olen ajatellut 12 kiloa, ja että äitinikin soittelee minulle huomautellakseen lommoposkistani ja muistuttaakseen syömisen tärkeydestä. "No eipä ole ainakaan turvotusta", Kyljys laukaisi. Muista lukemista sen verran, että sf-mitta oli kasvanut viidesä viikossa huimat neljä senttiä ollen nyt 26. Kohdunkaulan pituus oli 3 cm, kohdunsuu kiinteä ja kiinni. Huh. Supistukset eivät siis ole vaikuttaneet. Lapsiveden määrä oli N (normaali), tarjonta edelleen pt eli perätila, liikkeet ++, syke sama noin 140.

Tulipas pitkä pätkä uhrattua Herra Kyljykselle.

Viikonloppu kului tiiviisti joogasalilla opintojen parissa. Luulen, että Obsidan-raudan ja kaamoskauhuissani jo aloittamani D-vitamiinin pupelluksen vuoksi en ole nyt sunnuntai-iltana yhtään niin raato kuin elokuun lopulla ensimmäisen koulutusviikonlopun jälkeen. Nyt olo on itseasiassa erittäin hyvä ja rentoutunut. Kääpiökin ottaa suht relasti, ei pingota kuten viime kerran jälkeen jokusen päivän teki.

Nyt kirjan, Jari Sinkkosen ihania lapsenkasvatusvinkkejä, kanssa sänkyyn ja nukkumaan, että jaksan huomenna tilittää tuntojani Jorvissa.



Tässä tämänhetkinen lempiasanani, vriksha asana, puuasana. Se päättää seisomasarjan tasaten sykettä ja valmistaen istumasarjaan. Itse teen asanan koukistettu jalka puolilootuksessa. Kuva: Gettyimages.

Kyl mää niimpal kauhiast tukkosest nenäst kärsii sain

Yli kuusi kuukautta piti kärsiä raskauteen liittyvästä miltei päivittäisestä nenän tukkoisuudesta, ennen kuin minut esiteltiin punaiselle Sarvikuonolle, simppelin designin nenäkannulle, jonka avulla olen päässyt täysin eroon tukkoisuudesta. Kannutan aamuisin hampaidenpesun yhteydessä ja tarvittaessa illalla.

En kertakaikkiaan voi ymmärtää, kuinka olen selvinnyt kaikki syyslenssut ja muut flunssat ilman Sarvikuonoa!



Sarvikuonoja saa sinisenä ja punaisena, apteekista, marketeista ja netin kautta. Hinta pyörii kympin tietämissä.

Viikonloppuna tapasin kadulla Lotan, jolta huusin Huuto.netistä Hug-a-bub-kantoliinan. Olen ostanut ja myynyt Huutiksessa elämäni aikana aika paljon tavaraa - en läheskään yhtä paljon kuin keräilijähirmu Pallo - mutten ole koskaan jämähtänyt puoleksi tunniksi kadulle juttelemaan ostajan tai myyjän kanssa. Ja mistä muustakaan kuin lapsista ja vauvoista! Lotan hyvästeltyäni ja matkaa jatkamaan lähtiessäni tajusin lopullisesti, että olen nyt osa jotain uudenlaista yhteisöä ja kokemukset eivät toistaiseksi ole hullumpia. Ihan sama missä olen vatsoineni, tuntemattomien kanssa löytyy aina nopeasti jutun juurta odotuksesta, vauvoista, äitiydestä, lapsista. Entinen minäni olisi ajatellut "voiko olla tylsempää", mutta nyt se on vain luonnollista. Ja Lotta, emme ehkä koskaan tapaa etkä varmankaan lue tätä blogia, mutta kaikkea parasta sinulle sekä pojillesi!

Synnytys mielessäin

Varoitus: tästä tulee pitkä postaus. Se johtuu siitä, että olen viettänyt viimeiset kolme päivää tiiviisti synnytykseen liittyvien asioiden parissa. Aloitan lyhyellä mielikuvaharjoituksella: sulje silmät ja kuvittele silmiesi eteen synnyttävä nainen. Miltä hän näyttää, missä asennossa nainen on? Tästä lisää tuonnempana.

Olin siis aktiviinen synnytys -kurssilla Studio Manipurassa. Osallistuin kurssille - kuten moni muukin kymmenestä ihanasta isomassuisesta muusta osallistujasta - siksi, koska tiedän lopulta tuosta ihmisen - korjaan, naisen - elämän suurimpiin ja merkittävimpiin kuuluvasta tapahtumasta niin vähän. Ja siis tietoa varmasti on, muutakin kuin nettifoorumeiden ylitsepursuavaa mutu-keskustelua (johon toki kannan korteni kekoon minäkin), mutta sellaista aivan käytännöntason tietoa on miltei mahdotonta lähteä hakemaan esimerkiksi kirjakaupoista tai verkon syövereistä, puhumattakaan neuvolasta tai synnytyssairaaloista. Lisäksi kun tähän ynnätään se, etten todellakaan ole varma, tulenko edes synnyttämään lapsen alakautta (pelkopolin ensimmäinen käynti on Jorvissa (?!?) viikon kuluttua), kaikki tieto on tarpeen.

Siispä kurssille, jonka ensimmäisenä päivänä käsiteltiin synnytyksen antropologiaa ja rentoutumista, toisena avautumisvaihetta ja kolmantena ponnistusvaihetta, farmakologista kivunlievitystä ja ns. neljättä synnytyksen vaihetta, jolloin ollaan jo vauvan kanssa kotona. Ja nyt voin ainakin sanoa, että tiedän enemmän neljästä eri lääkkeellisestä puudutuksesta ja niiden eroista, tiedän mitä kirjoitan synnytystoiveeseeni, miten doula eli palvelija eli Pallo voi minua avautumis- ja ponnistusvaiheessa auttaa, miksi oksitosiinipistos tuikataan automaationa synnytyksenä jälkeen äidin reiteen ja miksi sitä ei tarvita, miksi kannattaa ponnistaa uloshengityksellä, mitä apuvälineitä sairaalaan saa viedä mukanaan, miksi piikkimatto ei ole raskaana olevalle haitallinen, miksi nenäkannu on paksuna olevalle ehdoton kapistus. Tiedän jopa millä kyljellä pääsääntöisesti nukkua viimeiset viikot, jolloin vauvan pää usein kiinnittyy lantioon, jotta se kiinnittyisi ulostulon kannalta optimaalisimpaan asentoon.

En voi sanoa olevani jotenkin rauhallisen luottavainen, jos päädyn/joudun synnyttämään, mutta ainakin tiedän, mitä sairaalan ovien takana minulle ja vauvalle tapahtuu. Toki jokainen synnytys on omanlaisensa eikä sitä voi ennakoida, mutta roppakaupalla erilaisia vaihtoehtoja minulle ainakin esiteltiin. Ensimmäisen mielikuvani puolimakuulla synnyttävästä naisesta on se tyypillisin, mutta väärä: vain alle puolet naisista synnyttää nykyään puolimakaavassa asennossa. Voin istua jakkaralla, roikkua seisaallani, nojata sängynpäätyyn, synnyttää jopa ammeseen. Avautumisvaiheessa voin helpottaa oloani TENS-laitteella (sen varasinkin jo keväällä), hieronnalla, palloon nojailemalla ja ainakin olemalla pystyssä, pois sängystä.

Kurssilla korostettiin tervettä ja hyvää kipua: ajatus siitä, että synnytyskipu ei ole lähtökohtaisesti asia, joka täytyy saada dropeilla pois, vaan se kuuluu synnytykseen. Itselleni kipuherkkänä ihmisenä ajatus vaatii työstämistä. Onneksi taskussani on myös listaa kirjoista, joihon alan perehtyä tässä piakkoin. Lisää niistä myöhemmin.

Sääli, että postaukseni tulee näin myöhään, mutta huomenna Manipurassa järjestetään avoimien ovien päivä klo 11-15. Siellä saa kokeilla eri apuvälineitä ja lisäksi akupunktiota, shiatsua ja muita vaihtoehtoisia hoitokeinoja. Raahaan Pallonkin paikalle, jotta voin demota hänelle käytännössä, miten hän minua voi minua tässä tulevassa ponnistuksessa auttaa.

Kissimissipissi

Hojo, hojo, terveisiä täältä viimeisen kolmanneksen alkutaipaleelta. Tie ei vielä näytä kovin kiviseltä tai mäkiseltä. Päinvastoin, olo on hyvä, mitä nyt alavatsassa ja nivusissa liitokset venyy ja paukkuu. Muuten olen elämäni kunnossa. Jopa henkisestikin, sillä kuurasin äsken meditaatiotunnilla energiakenttäni ihan läpinäkyväksi, puts pois kaikki kuona.

Mutta tässä postauksessa haluan fiilistellä tulevaa. Tuskin maltan odottaa, että pääsen loilottelemaan näitä ja monia muita loruja kääpiölle!

"Kissimirri, kissimirri, mihin olet matkalla?
Kuningasta, kuningasta menen katsomaan.
Kissimirri, kissimirri, mitä teet sä linnassa?
Hiirulaista, hiirulaista lähden ajamaan."

"Hikkori tikkori toikki.
Hiiri kelloon loikki.
Kello meni poikki
ja hiiri pois loikki.
Hikkori tikkori toikki."

"Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.

Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty."

"Kalikoo-kissalla oli musta takki,
valkeat liivit ja punainen lakki
ja jalassa metsästyssaappaat.

Mutta unten mailla se ylleen puki
samettiviitan ja kreikkaa luki
ja tutustui antiikin historiaan
ja kirjoitti kalikoo-mitallaan
runoja oudosta unestaan
jossa se oli Kalikoo-kissa
jolla oli kirjavat metsästyssaappaat
valkeat liivit ja musta takki
ja päässä punainen lakki."

Rakastin lapsena loruja ja satuja. Muistan, että äidin tai isän piti lukea samoja lorukirjoja yhä uudestaan ja uudestaan potalla istuessani ja taas illalla ennen nukkumaanmenoa. Kirsi Kunnas on yhtään liioittelematta nero. Olen aivan varma, että kääpiökin tulee lallattamaan näitä samoja rimpsuja ja kärttämään minua ja Palloa lukemaan sekä eläytyen näyttelemään näitä tarinoita aina vain uudelleen.

Kunnaksen useissa minitarinoissa, Tiitiäisen Satupuun ja Pippurimyllyn runoissa ainakin, on pääosassa kissa. Palloa ja minua miellyttää tämä suuresti, sillä tarinoimme kotona usein kissavanhuksemme ja jo edesmenneen kissamme hurjista seikkailuista.

Pakkausanalyysia

Onko ihanampaa ääntä kuin imuri, jota mies pyörittelee taitavasti pitkin asuntoa silloin, kun itse rohjottaa sohvassa ja kirjoittelee blogipostausta! Vaivalta en tule säästymään minäkään, työnjaossamme siivouksen suhteen moppaus ja pölyjenpyyhintä on mun heiniä, Pallo hoitaa immauksen ja vessanpesun.

Siivoamista hieman haittaa keskellä olkkarin lattiaa vielä toistaiseksi kyhjöttävä iso äitiyspakkausloota. Haimme laatikon postista perjantaina ja siihen se on jäänyt. Pitäisi raivata jostain tilaa kaikelle laatikon tavaralle...

Petyin laatikon sisältöön aika rankasti. Muutamat puolipotkarit, yksi yökkäri, muutama body, kestovaipat, harsot, jokunen lelu näyttäisi toistaiseksi olevan käyttistä. Haalareita oli useampia, kevyttoppahaalari on luultavasti iso vastasyntyneelle ja pieni miltei vuoden vanhalle - onneksi meillä on jo pieni Ruskovillan haalari odottamassa joululahjaamme. Toppapuku on auttamatta liian iso, mutta olemmekin jo hankkineet 56-senttisen toppiksen, ja toinen tuli ystävältä käytettynä. Makuupussi vaikutti ihan hyvältä, myös kellimisalustaksi sopivalta, vaikka haaveilenkin värikkäästä maatuskapeitteestä. Saa sitten nähdä, miten hyödyllistä kamaa laatikosta vielä löytyy, kun pääsemme kokeilemaan vaatetta ja välineitä käytännössä.

Mutta värimaailma oli ainakin minulle totaalinen ankeuskliimaksi: harmaata, valkoista, hailakkaa, tapettia. Joku koko-oranssi haalari ja oranssiraidalliset potkarit. Missä violetti, vihreä, keltainen, turkoosi?! Värit sopivat takuulla sekä tytölle että pojalle, miksi tyytyä noin mitäänsanomattomiin väreihin. Huoh.

Pallo purki muovipussiin kasatut kovat tavarat: hius- ja hammasharjaa, kylpyvesimittaria, liukkaria, liivinsuojia, Loruleikki-kirja, kynsisakset, purulelu, perusvoidetta. Jokaiselle jotakin! Kortsurimpsuista Pallo totesi, että Suomen valtio ei ainakaan näytä kannustavan lapsentekoon.







Muuten viikonloppu meni kiriessä museoiden näyttelytarjontaa, kokkaillessa (kotimaiset pavut ovat nyt liian hyviä: ryöppäys, pyöräytys pannulla voin ja valkosipulin kanssa, sekaan hieman hunajaa ja pippuria, ja avot!) ja sisällä nuupottaessa. Moppauksen jälkeen pakenen ulos ja illalla elokuviin, Vinterbergin Submarinon on paras olla hyvä!

Tositodellinen vauvauni

Ihan ensimmäisen todella todellisen vauvauneni näin vasta viime yönä. Se oli niin todellinen, että herättyäni mietin hetken, että missä se vauva oikein on. Olisi niin kovin mieli tehnyt kertoa unesta heti Pallolle, mutta mokoma vaan tuhisi untaan. Kerroin sitten heti töissä kollega-äideille ja -isoäideille.

Vauva oli niiiiin pieni rääpäle. Paljon pienempi kuin syntyvät lapset yleensä. Vaatteet roikkuivat sen päällä. Vauvalla oli tumma ihan kunnon tukka päässään, sellainen Beatles-frisyyri. Kaiken kaikkiaan se oli hurjan söpö, vaikka vähän koominen.

Vauva venkoili tosi vempulassa sitterin ja kaukalon välimuotoa olevassa istuimessa, jota pystyi nostamaan hepppoisesta kantoaisasta. Kantelin sitä mukanani, sillä en uskaltanut ottaa vauvaa syliin tai liikutella sitä, pelkäsin satuttavani sitä. Jotenkin sain sen silti puettua pukuun ja pakattua vaunuihin - lähetin isin ja vauvan hakemaan kaupasta Tuttelia. Unessa jo muistan miettineeni synnytystä ja ihmetelleeni miksen muista siitä mitään. Unessa päädyin vastaukseen, että olen varmaan ollut melkoisessa lääketokkurassa ja siksi muistikuvia ei ole. Tjaa.

Vakavampiin, ja osaksi myös huvittavampiin, asioihin: silmätutkimukseni jatkuvat. Lääkäri ilmoitti, että veren vasta-ainearvot viittaavat siihen, että olen joko hyvin pahasti allerginen (en ole millekään, vain yliherkkä hyttysen pistoille) tai sisälläni elää loinen. Olin vähällä tarkistaa, että muistaakohan tohtori nyt varmasti, että olen raskaana. Passitti minut hakemaan terveysasemalta purkkeja paskanäytteitä ja parasiittikokeita varten. Näitä nyt kiikutan ensi viikolla jokusen labraan, ja sitten katsotaan, mikä öttiäinen minussa pesii, olisiko sillä ehkä yhteys silmäongelmaan ja voiko sen tuhota jollain lääkkeellä. Kyseessä ei siis voi olla mikään kovin vaarallinen koijari, sillä se on luultavasti pesinyt minussa jo vuosia. Olen saanut sen joko uimalla Etelä-Euroopassa makeassa vedessä tahi syömällä loista kantavaa meren elävää. Kiva bonari tähän syksyyn. No onpahan syy syödä kolmen edestä!

Raskaanako raskasta?

No hieman. Perjantai-iltana taiteilemaan lähtiessään tämä pallomaha joutui pyytämään Pesupalloa sitomaan maihariensa nauhat, kun en itse taipunut sitten millään. Tuntuipas avuttomalta ja tyhmältä. Tähän kai saa tottua.

Viikonloppuna sain vaatimattomiin kokoelmiini uuden raskausvaivan, närästyksen. Ja mikäs sen kivempaa, kun oireet ilmenivät kesken joogaharjoituksen; aamupalaksi nautittu jogurtti-mysli-mustikkamössö pyrki suuhun ensin seisovassa koirassa ja sitten savasanassa selinmakuulla. Viikonloppu meni tiiviisti opiskeluiden merkeissä ja liekö syynä klo 9-18 kaksi päivää putkeen tapahtuva istuminen (eri asennoissa), närästys vaivasi todella urakalla, samoin muu kolotus. Kolmen viikon päästä on seuraava koulutusviikonloppu ja luulenpa, että joudun pyytämään erikoislupaa stepata ja maata sopivin väliajoin. Onneksi sentään treenaamme aika paljon ihan seisaaltammekin, sillä kyseessä on kuitenkin joogaohjaajakoulu.

Kääpiö sai ilmeisesti joogaviikonlopusta kunnon kiksit, sen verran villiä on meno ollut vatsassa alkuviikon ajan. Rakkaat kollegat ja äidit töissä toppuuttelevat ottamaan iisisti nyt viimeisen kolmanneksen kynnyksellä. Jos tietäisin, miltä harjoitussupistukset ylipäänsä tuntuvat, voisin väittää vatsan supistelevan päivällä: tuolista noustessa vatsa kramppaa ihan hetkeksi ja samalla vihlaisee kuin kovat menkkakivut silloin joskus ennenwanhaan. Vatsa muljahtelee ja tuntuu, että kääpiö vaihtaisi asentoa ihan alvariinsa. Mahdollisia supistuksia eivät varmaankaan helpota ne kaksi kupillista kahvia, jotka nautin työpäivinä. Jospa keittelisikin huomenna teetä... Iltaisin kääpiö treenaa ihan tosissaan. Eilen sain kantapäätä kämmentäni vasten, kun mokoma pisti iltajumpaten.

Vatsa paisuu kuin pullataikina. Joku sanoi äskettäin kompaktiksi paketiksi. Vaikka ympärysmitta navan päältä onkin pysynyt 97 sentissä jo viikkoja, jostain se paisuu. Katsokaa vaikka!




Eilen putkahti postissa - vain kaksi viikkoa papereiden jättämisen jälkeen - Kelan äitiysraha- ja äitiysavustuspäätös. Tänään eteisen matolla odotti pakettikortti: 8,4 kiloa tavaraa Reimalta eli äitiyspakkaus. Vihdoin! Jos saan Pallon kantojuhdakseni, haemme lootan kotiin perjantaina sen jälkeen, kun olemme viimein (3 päivää ennen the ultimate deadlinea) hoitaneet perheemme vakuutusasiat kuntoon. Lapsivakuutuksenhan voi ottaa viimeistään 3kk ennen laskettua aikaa tai sitten lapsen jo synnyttyä.

Olen nyt viimeisinä öinä ja päiväunillakin nähnyt painajaisia jättivauvasta. Ja jättiläisvauvan synnyttämisestä. Vaikka kuinka tuijotan Aydin Tekayn painoarvio-käyrää, en saa rauhaa näiltä ajatuksilta. Toivottavasti Aktiivinen synnytys -intensiivikurssi ensi viikolla auttaa näihin ajatuksiin. Siitä lisää tuonnempana.

Pakko lisätä kuva söpöimmistä vaipoista ikinä, Itti Bittit ja kyljessä pari Fuzzi Bunzia.